Diakonia- ja nuorisotyön ääni kuuluviin

541
23139

Yhteis=voima-seminaari kokosi yhteen kirkon päättäjät ja vaikuttajat keskustelemaan diakonia- ja nuorisotyön tulevaisuudesta.yhteis=voima_logoKatajanokan Kasinolle kokoontui Runebergin päivänä viitisenkymmentä kirkon päättäjää, luottamusmiestä, johtajaa ja diakonia- ja nuorisotyön johtavaa työntekijää pohtimaan diakonia- ja nuorisotyön tulevaisuutta.

Iltapäivän mittainen Yhteis=voima-seminaari oli Akavan, Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liiton ja Diakoniatyöntekijöiden Liiton yhteisen projektin päätös. Projektin tavoitteena oli pyrkiä vaikuttamaan kahteen keskeiseen kysymykseen: diakonia- ja nuorisotyön virkojen säilymiseen ja siihen, että myös johtamisen virat kuuluvat näille ammattiryhmille.

Seminaarin avaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Hän kertoo, että Akava on ollut ensimmäistä kertaa aktiivisesti tukemassa kirkon toimintaa seurakuntavaalien aikaan viime syksynä.

– Itse näen kirkon ja sen työn merkittävänä toimijana yhteiskunnassa.

Akava tuki syksyllä seurakuntavaaleja nostamalla esille diakonia- ja nuorisotyötä monin eri keinoin. Se kannusti tavallisia ihmisiä asettumaan ehdolle seurakuntavaaleissa ja äänestämään.

Fjäder painottaa sitä, että jos kirkko haluaa olla kaikkien suomalaisten kirkko, sen pitää tehdä vahvaa nuoriso-, lapsi- ja diakoniatyötä.

– Tämän päivän arvomaailma huutaa näitten asioitten perään.

Kirkossa tehdään isoja ratkaisuja, jotka liittyvät rakenteisiin ja rahaan. Fjäder toivoo, että päätökset perustuvat arvovalintoihin, jotta kirkon rooli olisi tulevaisuudessakin suuri.

Ammattilaiset asialle

IMG_8184

 Eija Miettinen (vas.), Mika Nurmi, Jani Heinineva, Liisa Rintakallio ja Marketta Mattila.

Paneelissa pureudutaan diakonia- ja nuorisotyön tulevaisuuteen muuttuvissa rakenteissa. Juontaja Marketta Mattilan johdolla aihetta puivat diakonissa Eija Miettinen, asiantuntija Mika Nurmi, nuorisotyönohjaaja Jani Heinineva ja diakonissa Liisa Rintakallio.

Eija Miettinen vastaa ensimmäisenä kysymykseen, minkälainen rooli hallinnolla on.– Hallinto on paisunut seurakuntayhtymissä. Kun työ on vaikeaa, ihmiset pakenevat hallintoon.

Mika Nurmi toteaa, että on turvallista käyttää aikaa suunnitteluun, kun on ulkoista painetta.

Liisa Rintakallion mielestä pienessä seurakunnassa on helpompi toteuttaa näkemystä kuin isossa yhtymässä.

– Jokainen ihminen on tärkeä ja arvokas, vaikka mennään suuriin yhtymiin. Sote-uudistuksessa pienen ihmisen asia ja hätä eivät saa jäädä hallinnon rattaisiin.

Jani Heininevan mielestä kirkko kumartaa liikaa rakenteita.

– Kun kirkko alkaa olla muodoton möhkäle, kaiken toivon voi heittää. Jos meidätkin olisi Toholammilla kahlittu yhtymän rakenteisiin, olisivatko nuoret saaneet kriisiapua?

Eija Miettinen ei näe seurakuntia ja yhtymiä vastakkaisina. Seurakuntia pitää yhdistää.

– Rahat ja virat vähenevät. Mikä on tärkeää? Keitä tavoitetaan työaloilla?

Liisa Rintakallio painottaa sitä, että diakonia- ja nuorisotyö on oleellisten asioiden äärellä, koska yhteiskunnassa on paljon eriarvoistumista.

– Näille työaloille pitää saada korkeasti koulutetut ammattilaiset hoitamaan asioita.

Mika Nurmen mukaan valmistelussa olevalla rakennemuutoksella pyritään takaamaan paikallisseurakunnan elämä, ja yksi keino on pyrkiä takaamaan erityisosaaminen, jota voidaan tarpeen mukaan liikuttaa. Paikallisesti tehtävät säännöt jättävät neuvottelu- ja sopimusvaraa.

Rohkeaa keskustelua

– Onko sellaista vaaraa olemassa, että kun väki ja pappien työmäärä vähenevät kirkossa, papit ottavat diakonian töitä itselleen? juontaja kysyy.

Liisa Rintakallio toivoo, että osataan resursoida oikeisiin paikkoihin. Työalan asiantuntijalla on paras osaaminen.

Eija Miettinen sanoo, että perinteinen johto on hyvin pappiskeskeinen.

– Strategiaryhmissä vaikuttaa pappien omista kokemuksista nousevat ajatukset, eikä diakoniatyö saa tilaa.

Mika Nurmi kuulee huolta ja pelkoa ja kysyy, pitääkö sen saada alaa. Hänen mielestään kirkossa on iso jäsenistö ja paljon resursseja.

Sture Fjäder yleisöstä kehottaa kirkon johtoa miettimään, mitä pitää tehdä, jotta kirkko nousee. Heikot signaalit on otettava vakavasti.

Katri Valve yleisöstä toteaa, että keskustellaan kahdesta asiasta: kirkon ja rakenteen uudistuksesta.

– Pyritään tuomaan esille sitä, mikä on diakonian paikka. Mihin suuntaan kirkon kannattaa kääntyä? Pitää säilyttää vahvat tärkeät suhteet kaupungin kanssa ja muut verkostot. Miten tavoitetaan sellainen luottamus, että saadaan olla kriittisiä? Mitä on tapahtumassa diakonianviran suhteen? Onko diakoniatyöllä olemassa paikka päätöksentekojärjestelmissä ja kirkolliskokouksessa? Ei ole. Meidän uskottavuutta mitataan. Toteutetaanko sitä tehtävää, joka kirkossa annettu?

Jari Oksanen peräänkuuluttaa myös muutoksia.

– Meiltä puuttuu rohkeus keskustella. Henkilöstöpolitiikka on nykyään sitä, että mietitään, kuka hakee virkavapaata, kuka jää eläkkeelle ja kuka saa jäädä.

Esittelyssä teesit

Ihan 95 teesiä ei julkisteta seminaarissa, mutta riittävän monta. Diakoniatyöntekijöiden Liiton puheenjohtaja Merja Korpela esittelee diakoniatyön ja Kirkon Nuorisotyöntekijöiden Liiton puheenjohtaja Ilkka Kalliokoski nuorisotyön tulevaisuuden teesit. Myös molempia työaloja koskettavat yhteiset teesit on laadittu. Niistä kertovat toiminnanjohtajat Arja Lusa ja Riitta Hiedanpää.

Kirkon tulevaisuus perustuu seurakunnissa tehtävään diakonia- ja kasvatustyöhön. Virat pitää säilyttää.

– Kun virka tulee auki, mitä sille tehdään? Jätetäänkö täyttämättä vai täytetäänkö epäpätevällä, esimerkiksi teologilla? Kentältä on tullut viestejä, joissa kerrotaan teologien lisääntyneestä kiinnostuksesta diakonian sijaisuuksista. Tilanne kertonee teologien työllisyystilanteen heikentymisestä. Oikea päätös on täyttää virka ammattilaisella, Riitta Hiedanpää painottaa.

– Koulutetut ammattilaiset tekevät diakonia- ja nuorisotyötä. Millainen tilanne olisi, jos kirkolla ei olisi ollut näin osaavia ja ammattitaitoisia työntekijöitä? kysyy Arja Lusa.

Työalajohtajuutta on kehitetty oikeaan suuntaan. Diakonia- ja nuorisotyöntekijä on työn sisältöjen, toimintaympäristön ja oman alan asiantuntija.

Vapaaehtoistyö on tärkeää mutta vapaaehtoiset eivät korvaa ammattilaisia.

————————————————————————————————–

Mitä jäi käteen?

Seminaari tavoitti hyvin kutsutut diakonia- ja nuorisotyön lähiesimiehet, koulutussektorin ja kirkkohallituksen edustajat.

– Kirkolliskokouksen edustajista kutsuun vastasi harmillisen vähän, toteaa asiamies Tiina Laine Diakoniatyöntekijöiden Liitosta.

Vaikuttuivatko kuulijat?

– Moni seminaariin osallistuneista antoi myönteistä palautetta. Vapaalle keskustelulle jäi valitettavan vähän aikaa, kuvaa jälkitunnelmia Riitta Hiedanpää.

– Teeseillä ammattiryhmät viestivät keskeisiä näkökulmia nuoriso- ja diakoniatyön tulevaisuuden parhaaksi. Uskon, että keskustelu teeseistä jatkuu. Se on teesien esittämisen tarkoitus, toteaa Arja Lusa.

————————————————————————————————–

Hyvät suhteet kaupunkiin vai asiakkaan etu?

IMG_8175

Vanaalainen Eija Miettinen on katsellut diakoniaa pääkaupunkiseudun näkökulmasta. Pari vuotta sitten hän sai kokea karvaasti sen, ettei epäkohtiin puuttumista katsota aina hyvällä.

Olen ollut viisi kuukautta eläkkeellä ja kerron yhdestä tapauksesta kahden vuoden takaa.

Vantaalla me diakoniatyöntekijät tuskastuimme siihen pitkään jatkuneeseen epäkohtaan, että toimeentulotukipäätökset viipyivät kohtuuttoman kauan. Taloudellista tukea tuli hakemaan diakoniasta entistä useampi.

Mitkään toimeentulotuen päätöksille asetetut aikarajat eivät toteutuneet, ja ihmisten piti odottaa jopa kuusi viikkoa päätöstä. Tilanne oli entisestään heikentynyt kesän jälkeen, kun etuuskäsittelijöiden virkoja oli jätetty käyttämättä. Aggressiiviset asiakkaat alkoivat olla tosi aggressiivisia.

Me työntekijät päätimme ilmaista huolemme. Lähetimme kirjelmän kaupungin ja kirkon päättäjille. Kun asia oli saatu eteenpäin, meistä tuntui, että olimme saaneet jotain hyvää aikaan. Sosiaalityöntekijät antoivat meille kiitosta, koska nostimme vaikean työtilanteen esiin. Saamassamme vastauksessa vakuutettiin, että asialle tehdään jotain.

Työnantaja sanoi meille kuitenkin, että olimme ylittäneet valtuutemme. Yhtymän johtaja oli sitä mieltä, että olimme aiheuttaneet hankalan tilanteen. Asiasta olisi pitänyt keskustella ensin yhtymän sisällä. Minulle ja seitsemälle muulle diakoniatyöntekijälle harkittiin varoituksen antamista.

Kaupunki ehdotti työryhmän perustamista, jossa mietittäisiin toimeentulotukeen liittyviä hyviä käytäntöjä. Meillä olikin antoisia tapaamisia. Sähköinen hakemus otettiin käyttöön, ja homma alkoi toimia.

Lopuksi kysyn: Saako diakoniatyöntekijä olla julkisesti huolestunut asiakkaasta? Kumpi on tärkeämpää: hyvät suhteet kaupungin johtoon vai asiakkaan hyvinvointi?

Keltanokka kokoaa kriisiryhmän kriisiryhmän

IMG_8156

Nuorisotyönohjaaja Jani Heinineva Toholammilta joutui kovaan paikkaan, kun hän joutui kylmiltään kokoamaan kriisiryhmän hoitamaan liikenneonnettomuudessa kuolleiden nuorten läheisiä.

Sain vakituisen viran Toholammin seurakunnasta vuonna 2013 ja olin uusi viranhaltija. Tapaan viikossa noin sata nuorta, ja meillä on monipuolista toimintaa. Kasvoni ja persoonani ovat tulleet tutuksi kaikille, ja myös minä olen oppinut tuntemaan nuoria.

Viime kesänä heinäkuussa tuli vastaan surullinen poikkeustilanne, jossa oli hyötyä siitä, että tunsin porukoita. Minun piti päästä pikkusiskon häihin, mutta jouduinkin menemään liikenneonnettomuuden turmapaikalle toteamaan kahden riparinuoren kuoleman. Pelastustoimen johtaja soitti ja kysyi, kokoaisinko jonkin ryhmän, koska ketään muuta ei saada kiinni. Tee kuten parhaaksi näet, oli evästys. Sydämellä mentiin.

Meitä oli kaksi keltanokkaa organisoimassa turmapäivän, Sebastian-pappi ja minä. Lisäksi oli muutama vapaaehtoinen. Päätimme, että jokaisesta on otettava koppi, kun omaiset tulvivat pappilaan.

Seuraavana päivänä oli suruhartaus. Nuorille järjestettiin oma tilaisuus meidän Vintillä. Keskustelua jatkettiin seuraavilla viikoilla. Muita ei ollut vieläkään töissä. Meillä oli ryhmiä ja kahden keskeisiä tapaamisia. Facebook lauloi, puhelin soi, tekstareita sateli. Typerimpiä hommia, joita tein, oli suojella omaisia medialta.

Eteen tuli siis tilanne, josta ei koulussa koskaan puhuttu. Mitä olisimme tehneet ilman sua? kysyttiin. Kuka pitää nuorista huolta, jos seurakunnassa ei ole nuorisotyöntekijää? Akuutissa tilanteessa mitkään ennalta suunnitellut rakenteet eivät pitäneet. Reagoimme 45 minuutissa ja saimme kriisiryhmän kasaan. Nuoret tarvitsevat työntekijöitä, jotka tuntevat heidän maailmansa, kutsuvat mukaan, menevät luokse.