Hieno näköalapaikka

510
14186

Luottamusmiehen tehtävään kasvaa vähitellen. Yksin ei tarvitse jäädä, koska liitot (Dtl, KNT ja neuvottelujärjestö JUKO) tukevat tehtävässä. Kaksi luottamusmiestä kertoo, minkälaista työ on.

IMG_9025

Diakoni Heidi Karvinen on kotoisin pääkaupunkiseudulta. Hän työskentelee Joutsan seurakunnassa. – Maaseutuympäristö on toisentyyppinen kuin kaupunki. Minulla on laaja-alainen työnkuva, joka ei ole niin sektoroitunut kuin kaupungissa. 

Ensimmäistä luottamusmieskauttaan päättelevä Joutsan seurakunnan diakoni Heidi Karvinen on päässyt seuraamaan läheltä työelämän arkea.

– Pienessä seurakunnassa on helpompi nähdä, mihin mennään, kuin isossa.

Luottamusmiehen työhön on kuulunut paljon ennakointia ja verkostoitumista.

– Olemme ottaneet kantaa rakennemuutoksiin ja neuvotelleet niistä. Teemme yhteistyötä taloustoimiston ja kirkkoherrankin kanssa. Tavoite on, että asiat eivät pääsisi tulehtumaan.

Ennaltaehkäisevää toimintaa auttaa hyvä ja ajantasainen tiedottaminen.

– Tiedonkulkua työpaikalla voi aina kehittää. Liitosta saa tietoa hyvissä ajoin, mistä annan kiitosta.

Nuorisotyönohjaaja Timo Lampi edustaa konkaria luottamusmiehen tehtävässä. 13 vuotta on jo takana. Lampi oli aktiivisesti mukana jo KNT:n opiskelijajaoksessa, ja oli luontevaa jatkaa myös työelämässä.

– Hommat pitää jonkun hoitaa, ja miksen se voisi olla minä. Luottamusmiehen työ on hieno näköalapaikka. Työssä tulee tutuksi koko seurakunnan toiminta.

Miettii, pohtii, kirjoittaa

Luottamusmiehen työtä värittävät erinäiset neuvottelut ja valmistelut. Hän edustaa JUKOn jäsenyhdistyksiin ja niiden alayhdistyksiin järjestäytyneitä työntekijöitä ja on näiden puolella. Sekä Karvinen että Lampi korostavat KirVESTESin eli kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen tuntemista.

– Jos tulee muutoksia tai ongelmatilanteita, joutuu katsomaan, miten työntekijän ja seurakunnan tarpeet kohtaavat. Työ on palapelin rakentamista, Karvinen kuvaa.

– Kaikista ikävintä on, jos joutuu sanomaan työntekijälle, että työnantaja on oikeassa. Työntekijä on näissä asioissa usein tunteella mukana, Lampi toteaa.

Ongelmat voivat pulpahtaa pintaan silloin kun niitä vähiten odottaa.

– Työn yksi rasitustekijä on päivystysluonne. Koskaan ei tiedä, milloin soi puhelin. Hätä voi tulla kesken kiireisen työtilanteen. Keissin selvittäminen oman toimen ohella saattaa viedä viikkoja, Lampi kertoo.

Myös Karvinen sanoo, että on raskasta, jos on paljon selvitettäviä asioita.

– Pitää miettiä, pohtia ja kirjoittaa. Onneksi muilta luottamusmiehiltä saa usein vertaistukea ja voi jakaa ajatuksia.

Koppava ja ylimielinen

Lampi kertoo eräästä tapauksesta, josta luottamusmiehelle jäi hyvä mieli.

– Sain suurimmaksi osaksi tavoitteet läpi vuonna 2006 palkkausjärjestelmäuudistuksessa, joka otettiin käyttöön 1.10.2007. Tämä oli kaikkiaan vuoden prosessi. Mukaan mahtui myös sellainen toinen tapaus, että minut poistettiin kerran yhdestä kokouksestakin. Vaikka se oli väärin, säilytin malttini.

Edustettavat eivät läheskään aina tiedä, mitä kulisseissa tapahtuu ja mitä kaikkea on meneillään.

– On paljon näkymätöntä työtä, kuten liitolta tiedotettua ennakkovaikuttamista tai lakimiesten kanssa käynnissä olevia prosesseja. Kirjoitettu ja tehty taustatyö ei näy muille, vasta valmis tuotos on näkyvää, Karvinen kertoo.

Työn varjopuoliin Lampi lukee sen, että kiitos on välillä tiukassa, jos saadaan ”vain” jotain pieniä asioita eteenpäin.

– Luottamusmiehellä on paljon valmistelussa asioita, joista kaikista ei voi edes puhua. Silloin joku voi ajatella, onpas tuo koppava ja ylimielinen. Mutta jos työnantaja menettää luottamuksen luottamusmieheen, pelimerkit loppuvat, painottaa Lampi.

Lappeenrannan malli

Akavan luottamusmiesbarometrin (2015) mukaan henkilöstövähennykset kuormittavat luottamusmiehiä. Valtion ja kuntien luottamusmiehille on tuttua, että väki vähenee, kun eläkkeelle jäävien tilalle ei palkata ketään eikä määräaikaisia vakinaisteta. Akava toteutti luottamusmiesten kokemuksia ja näkemyksiä kartoittavan barometrin nyt ensimmäistä kertaa. Tulokset antavat aihetta pohtia yhteistoimintalain remontointia.

Timo Lampi löytää myös kehitettävää yhteistoimintasopimuksesta.

– Kun on kyseessä sopimus eikä laki, työnantaja voi tehdä mitä huvittaa, mutta saa siitä vain nootin. Kirkkoherran valta on ihan järjetön suhteessa työntekijään.

Tulevaisuudessa siintää kuitenkin valo Lappeenrannassa. Lampi kertoo, että papisto uudistuu ja entisiä luottamusmiehiä on tulossa kirkkoherroiksi.

– Nämä tekevät seurakuntatyötä sydämellään ja ymmärtävät sitä. Olemme menossa hyvään suuntaan.

IMG_8869

Nuorisotyönohjaaja Timo Lampi tekee Lappeenrannan seurakuntayhtymässä Sammonlahden seurakunnassa rippikoulu- ja nuorisotyötä. – Olen ollut Lappeenrannassa töissä 15 vuotta. Parhaillaan on toinen virka menossa.

Rohkea, rauhallinen, neuvottelukyinen

Jos työnantajalta heruukin välillä nihkeästi tietoa luottamusmiehille, liitot tukevat aktiivisesti omiaan.

– Hyviä koulutuksia on järjestetty paljon, ja niissä on käyty läpi erilaisia keissejä. Näin tietää, missä mennään valtakunnallisesti, ja näkee koko kirjon. Verkostoituminen muiden luottamusmiesten kanssa takaa sen, että ei tarvitse jäädä asioitten kanssa yksin, Karvinen summaa.

Hän korostaa, että on matala kynnys puhua ilmiöstä ja tuoda ammattiasioita tutuksi muillekin kuin työntekijöille.

– Luottamusmiehen pitää olla rohkea ja kiinnostunut asioista. Hän tahtoo vaikuttaa ja tarttua epäkohtiin. Minusta olisi hyvä, jos luottamusmiehen työtä voisi kierrättää, jotta samat henkilöt eivät aina hoitaisi asioita. Toivon työhön jatkumoa, jossa vanhat neuvovat uusia. Tehtävään sopii aktiivinen ihminen, joka jaksaa perehtyä asioihin ja ottaa selvää.

Lampi listaa hyvän luottamusmiehen ominaisuuksia näin: jämäkkä, rauhallinen ja neuvottelukykyinen.

– Maltti täytyy säilyttää kaikissa tilanteissa.

Hän rohkaisee lähtemään ehdolle luottamusmieheksi, jos se vähänkään kiinnostaa. Kausi kestää vain kolme vuotta.

——————————————————————————————

Luottamusmiehen tehtävät

Luottamusmies valvoo virka- ja työehtosopimuksen noudattamista ja osallistuu paikalliseen neuvottelu- ja sopimustoimintaan. Jäsenet voivat kääntyä paikallisen luottamusmiehen puoleen palkkausta ja palvelussuhteen ehtoja koskevissa asioissa.

Luottamusmiehiä valitaan

  • yksi, jos seurakunnassa on jukolaisia 5
  • kaksi, jos jukolaisia on 35
  • kolme, jos jukolaisia on vähintään 65.

Silloin valitaan yhteinen pääsopijajärjestöjen lm-mies, jos järjestöillä on yhteensä vähintään 5 jäsentä. Uudet luottamus-miehet aloittavat toimintansa 2016. Toimikausi kestää 3 vuotta.

——————————————————————————————

Luottamusmiesvaalit järjestetään uudistetun JUKOn kirkon sektorin vaaliohjeen mukaisesti marraskuun loppuun mennessä.

——————————————————————————————