Kommunikaation kulmakivi

531
13560

Olen viime aikoina pohtinut sosiaalisessa mediassa käytyjä kristittyjen välisiä keskusteluja. Silmiini osuu uutisotsikoita, joita kristityt jakavat omalla seinällään ja joista seuraa kiivas keskustelu. Internetissä käytyjä keskusteluita on mielestäni kamalaa lukea. Voisi kuvitella, että kristityt osaisivat säilyttää arvokkaan tyylin, mutta on todettava kristittyjen olevan vain ihmisiä. Useimmiten keskustelut menevät riidaksi ja toisten tuomitsemiseksi puolin ja toisin.

Epäilen, että suurin syy on sosiaalinen media ja ihmiset, jotka eivät pysty hillitsemään tunnereaktioitaan. On jo monesti todettukin, että verkossa ihmiset sylkevät toisiaan ajattelematta loppuun asti, mitä oikeastaan sanovat. Toisaalta tuntuu myös, että aika jossa elämme, on hyvin tunneherkkää ja että arvokeskusteluissa vastataan voimakkaasti tunteella.

Mielestäni meidän tulisi opettaa seurakunnassa käyville nuorille (miksei toki aikuisillekin), miten keskustelemme toisen kristityn kanssa, jos hän on eri mieltä kristinuskon opillisista kysymyksistä. Jos emme kasvata nuoria kypsiksi ja viisaasti keskusteleviksi, teemme hallaa kristinuskolle. Lähimmäisenrakkauden ja kunnioittamisen tulee näkyä myös silloin, kun et ole samoilla linjoilla toisen ihmisen kanssa.

Setäni opetti minulle kommunikaation kulmakiven: Yritä ymmärtää toista ihmistä ja kiinnostu siitä, miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee. Neuvo mullisti oman keskustelutapani läheisteni kanssa, ja huomaan sen toimivan erinomaisesti. Opin erilailla ajattelevilta ihmisiltä paljon ja saan uusia näkökulmia asioihin. Ymmärrän eri tavalla ajattelevia ihmisiä paremmin, vaikka on aina pelottavaa keskustella asioista, joista on täysin eri mieltä toisen kanssa.

Myönteisimmät kokemukset olen saanut aloitettuani opiskelut kirkon nuorisotyöntekijäksi viime syksynä. Minua jännitti ja pelotti. Miten minuun ja arvoihini suhtauduttaisiin? Olemme keskustelleet aikamme kuumimmista perunoista, mutta jokaisesta keskustelusta minulle on jäänyt erittäin helpottunut ja hyvä mieli. Olen saanut rohkaisua keskustella vaikeista asioista, mistä olen kiitollinen kaikille niille, keiden kanssa olen ajatuksia vaihtanut.

Haluan jättää kaikille nämä viisaat sanat Raamatusta. 1. Piet. 3: 8–9:  ”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä. Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. ”

Janna Renko
KNT opiskelijajaoston
varapuheenjohtaja
janna.renko@student.diak.fi