Kirkolliskokous perusti vuonna 2015 komitean, jonka tehtäväksi annettiin laatia konkreettinen esitys, jonka pohjalta kirkon organisaatiosta tulisi rakentaa kevyempi, reagointikykyisempi ja joustavampi. Uudistamisella halutaan tavoitella kirkkoa, jossa korostuu seurakuntalaisten osallisuus ja perustehtävät hoidetaan tehokkaammin muuttuvassa toimintaympäristössä. Perustehtäväksi mietinnön esipuheessa mainitaan evankeliumin julistaminen, sakramenttien jakaminen ja lähimmäisenrakkaus.
Komitea kertoo työskentelynsä rakentuneen monialaisen ja monitieteisen aineiston varaan. Työnsä tueksi komitea kutsui kokouksiinsa asiantuntijavieraiksi 24 eri henkilöä, etupäässä teologeja sekä kirkkohallituksen asiantuntijoita. Mietinnön liiteosaan on koottu artikkeleita, joissa käsitellään kirkon asemaa, toimintaa ja henkilöstöä eri näkökulmista sekä tehdään katsaus muutamien muiden luterilaisten kirkkojen tilanteeseen. Mietintö pyrkii selvittämään komitean pohdintoja monipuolisesti, mutta kärsii seurakuntatyön kapealaisesta arvioinnista ja leikkaa-liimaa toimittamisesta, mikä näkyy ajatuksen katkeamisena esimerkiksi varsinaisen tekstin ja komitean tekemien ehdotusten välillä.
Lähtökohtaisesti tulevaisuuskomitea näkee kirkon tilanteen tällä hetkellä hyväksi. Mietinnössä todetaan, että kirkon työntekijät ovat ammattitaitoisia ja työhönsä sitoutuneita. Seurakuntien toiminta on monipuolista ja tavoittaa laajoja ihmisjoukkoja. Mietinnössä arvioidaan, että kirkko ei ole organisaationsa, hallintonsa tai taloutensa puolesta kriisitilassa. Uudistuksissa pyritään kuitenkin varautumaan kymmenien vuosien päähän tilanteeseen, jossa tulevaisuus ei välttämättä ole niin ruusuinen seurakuntien jäsenmäärän laskiessa.
Henkilöstöön kohdistuvat muutosesitykset
Komitealle asetetun linjauksen mukaisesti mietinnössä käänteentekevimpänä pidetään työ- ja toimintakulttuurin muutosta, jossa seurakunnan toiminnan järjestämisen painopiste siirtyy työntekijöiltä seurakuntalaisille. Mietinnön sanoin ”Seurakuntalaiset eivät ole seurakunnan toiminnan kohde, vaan he muodostavat seurakunnan ja ovat sen täysivaltaisia toimijoita.” Komitea toistaa tavoitteen, josta on puhuttu vuosia, mutta joka ei ole muuttunut toiminnaksi kaikissa seurakunnissa. Uudistuksessa hahmotellaan työntekijöiden rooliksi olla seurakuntalaisten kanssakulkijoita ja työtovereita, jotka koordinoivat toimintaa oman alansa asiantuntijoina. Tämä on uusi tilanne erityisesti papistolle, jumalanpalveluksien kehittämiselle ja yleiselle seurakuntatyölle, joissa vapaaehtoisten osaaminen tulisi entistä enemmän hyödyntää seurakuntatyössä. Nuoriso- ja diakoniatyössä on jo 60 000 vapaaehtoistyöntekijää. Perustavanlaatuista pohdintaa ei ole vielä riittävästi käyty vapaaehtoisten hyödyntämisessä tukipalveluissa. Toteutuakseen komitean visio edellyttää koulutusta ja työntekijöiden osaamisen tukemista kaikissa tehtävissä.
Työntekijöitä suoraan koskevia ehdotuksia ovat virkasuhteiden muuttaminen työsopimussuhteiksi ja työajattomien työntekijöiden siirtäminen työaikalainsäädännön piiriin. Virkasuhteiden muuttaminen työsopimussuhteiksi ei heikennä työntekijöiden asemaa, koska palvelussuhteen eri muodot ovat lähentyneet toisiaan merkittävästi ja seurakuntien viranhaltijat eivät tee senkaltaisia päätöksiä, jotka edellyttäisivät virkasuhdetta. Työaikalainsäädännön soveltaminen myös hengellisen työn tekijöihin kytkeytyy osaksi Suomen hallituksen työaikalainsäädännön uudistamista, johon akavalaiset kirkon liitot ovat ottaneet positiivisen kannan. Työaika mahdollistaa työn tasaisemman jakaantumisen ja kokeiluseurakunnissa on havaittu sairauspoissaolojen vähentyneen työaikaan siirryttäessä. Jos työaikaan siirrytään, on toteuttamismalleja useita. Tulevaisuuskomitean mietintö esittää vaihtoehtona vuosityöaikaa, joka voisi olla toimiva ratkaisu kirkon asiantuntijatyöhön. Komitea linjaa järkevästi, että ”olennaista ei ole, missä ja mihin kellonaikaan työ tehdään, kunhan se tehdään laadukkaasti, sovitussa aikataulussa ja yhteisten tavoitteiden mukaisesti.”
Mietintö haluaa myös purkaa rakenteita, jotka estävät vapaaehtoisten toimimista seurakunnissa ja seurakuntien työntekijöiden liikkuvuutta. Jälkimmäisellä tarkoitetaan jo rakenneuudistushankkeesta tuttua ajatusta, että työntekijöitä tulisi pystyä siirtämään joustavasti seurakuntien välillä. Mietintö esittää myös radikaalilla tavalla ylimpien johtavien tehtävien muuttamista määräaikaisiksi ja huonoon johtamiseen puuttumista ajoissa, joista ainakin jälkimmäinen on kannatettava ehdotus. Hieman heikoille jäljille päädytään vaateissa puuttua virkaehtosopimuksiin työn joustavoittamiseksi tai kirkon säädösten purkamiseksi seurakuntien toiminnanvapauden lisäämiseksi. Valitettavan usein seurakunnissa itsenäisesti keksityt joustot ovat merkinneet heikennyksiä työntekijöille.
Komitea kyseenalaistaa ammatillisen kasvatus- ja diakoniatyön tulevaisuudessa
Mietinnön liiteosassa pohditaan seurakuntien henkilöstön tehtäviä ja tulevaisuudennäkymiä. Johtuneeko komitean kuulemien asiantuntijoiden ja artikkeleiden kirjoittajien taustasta, että näkymät ovat varsin yksipuolisia. Mietinnön liiteosassa todetaan; ”Kaikkien seurakunnan nykyisten työmuotojen opillisten tai historiallisten juurien etsiminen ja analysointi eivät ole tässä selvityksessä tarpeen.” Olisiko kuitenkin ollut syytä käyttää hieman enemmän aikaa ja vaivaa kirkon diakonia- ja kasvatustyön esittelyyn ja analysointiin, kun toisaalla teksteissä asetetaan paineita karsia näitä työmuotoja.
Mietinnön yksi keskeisimmistä kirjoittajista, teologian tohtori Juha Meriläinen kuvaa mietinnössä papiston työtä ja muiden hengellisen työn tekijöiden työtä eri tavalla. Papin työ kuvataan laaja-alaiseksi, monipuoliseksi ja pirstaleiseksi. Lisäksi kuvataan papin tehtävänkuvan muutosta sillä, että papin työhön on tullut yhä enemmän hallinnollisia tehtäviä. Sen sijaan mietinnössä jätetään kertomatta papin ydintehtäviin kuuluvien kirkollisten toimitusten vähenemistä ja jumalanpalveluksen osallistujamäärän pitkään jatkuneesta laskusta. Mietintö ei myöskään esitä miten tilastojen laskusuunta saataisiin muuttumaan.
Kasvatuksen ja diakonian virkojen kuvauksessa lähdetään diakonaatista ja sen kohtaamista haasteita. Työmuotojen laaja-alaisen ja monipuolisten sisältöjen kuvauksesta on luovuttu kokonaan, eikä myöskään kerrota lisääntyneistä tehtävistä. Sen sijaan kasvatus- ja nuorisotyöstä kerrotaan yksittäisten toimintojen tilastollinen vähentyminen ja suosion laskusta. Kirjoittaja jatkaa sitä tutkintaketjua, että nuorisotyöntekijöillä olisi vastuu nuoruusiän ohittaneiden aikuisten seurakuntalaisten toiminnasta ja kirkon jäsenyydestä. Tämän tulkinta on kapea ja siihen on syytä suhtautua kriittisesti. Nuorten aikuisten toiminta on kasvava työmuoto. Sitä on tehty usein työalarajat ylittävänä moniammatillisena työmuotona, jossa vapaaehtoiset ovat keskeisiä toimijoita. Pohtimatta jää kokonaan minkä työmuodon tai ammattiryhmän vastuulla on toiminnan kehittäminen työikäiselle väestölle tai miten muuten työikäisten seurakuntayhteyttä ylipäätään tulisi uudistaa ja kehittää.
Suomen evl.lut. kirkon vahvuus kansankirkkona on sen kasvatus- ja diakoniatyössä. Näitä työaloja kirkon jäsenet arvostaa eniten ja niillä on jäsenpidollisesti keskeinen rooli. Kun mietintö on nimensä mukaisesti tulevaisuuteen suuntaava, olisi tässä kontektissa ollut eduksi tuoda esille toiminnan vahvuuksia. Mietinnöstä syntyy erikoinen tulevaisuuden kuva, kun se kyseenalaistaa ammatillisen kasvatuksen ja diakoniatyön tulevaisuuden ja rakentaa tulevaisuuden seurakuntatyön vapaaehtoisten ja papiston varaan.
Mietinnön liiteosassa väitetään, että ”Mikäli seurakuntapappien määrää vähennetään tulevaisuudessa, se merkitsee lähes väistämättä seurakuntien hengellisten toimintojen tai työmuotojen karsimista.” Väite esitetään sen enempää perus-telematta sekä ilman pohdintaa hengellisten tehtävien siirtämisestä seurakuntalaisille näiden toimintojen turvaamiseksi. Myös väite työmuotojen karsiutumisesta papinvirkojen vähetessä on vähintään omituinen. Rakentuvatko seurakuntien työmuodot pappien ympärille?
Kannanottojen käsittelylle aikaa 2020 saakka
Komitea esittää raportissaan 22 kannanotoksi nimettyä ehdotusta, joiden kautta komiteamietinnölle asetetut kirkon uudistamiseksi tarvittavat tavoitteet voisivat täyttyä. Tässä artikkelissa ei käsitellä kaikkia mietinnön kannanottoja, vaan nostetaan esiin muutamia diakonian ja kasvatuksen työntekijöitä koskettavia ehdotuksia. Mietinnön liitteineen voi lukea pdf-muodossa Sakastin sivuilta.
Tulevaisuuskomitean ehdotukset seuraavat merkittävästi kirkon rakenneuudistusmietintöä, jonka kirkolliskokous äänesti nurin vuonna 2015. Nyt samat asiat tuodaan kirkolliskokoukseen uudessa paketissa, mutta toisin kuin 2015 nyt ei yritetä saada edustajia nielemään koko kakkua kerralla, vaan esitykset tarjoillaan pienempinä suupaloina. Jos kirkolliskokous ei niele kaikkea komitean esittämää, niin ainakin jotkut ehdotukset tulevat todennäköisesti etenemään jatkovalmisteluun.
Teksti Arja Lusa ja Marko Pasma
