Etulinjasta ei saa vähentää työntekijöitä

523
14315

– Kirkon diakonia- ja kasvatustyö tarvitsee myös tulevaisuudessa kutsumustietoisia työntekijöitä, kasvatuksen piispa Seppo Häkkinen sanoo.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen kehuu diakonian ja kasvatuksen huippuammattilaisia. Taustalla väikkyy kuitenkin huoli mahdollisuuksista ylläpitää nykyistä määrää työntekijöitä.

– Toivon, että kun väkeä on pakko supistaa, ei syntyisi vastakkainasettelua. Etulinjasta, eli sieltä missä palvellaan seurakuntalaisia, ei pidä ensimmäisenä vähentää.

Myös työntekijöiden kirkollisen ja hengellisen identiteetin säilyminen ja vahvistuminen askarruttavat piispaa. Erityisesti nuoret työntekijät kaipaavat tässä tukea.

– Hengellinen elämä on osa työtä. Kirkon työntekijöiden hengellistä hyvinvointia selvittänyt raportti toimenpide-ehdotuksineen valottaa asian tärkeyttä.

Tehdään työt hyvin

Nuoriso- ja diakoniatyöntekijöiden aseman vahvistaminen kytkeytyy Häkkisen mukaan koko kirkon aseman ja sen merkityksen säilyttämiseen tässä maassa ja kirkon jäsenistön keskuudessa.

– Parhaiten tämä tapahtuu siten, että hoidamme tehtävämme mahdollisimman hyvin.
Taidolla tulee hoitaa myös viestintä, jotta kansa, luottamushenkilöt ja työntekijät tietävät, mitä kirkossa tehdään. Piispa itse pyrkii pitämään yhteyttä erityisesti diakonian ja kasvatuksen joukkoihin. Samalla hänellä on tilaisuus välittää tietoa kirkon johdolta siitä, miltä tulevaisuuden suuret linjat näyttävät. Kirkossa vireillä oleva diakonivirkaa koskeva esitys on Häkkisen mukaan oikean suuntainen.

– Se on kompromissien kompromissi. Ymmärrän, ettei olemassa olleiden reunaehtojen mukaan ollut mahdollista linjakkaaseen ehdotukseen. Häkkinen toivoo, että saataisiin aikaan päätös vuosikymmenien diakonaattiprosessille.

– Ratkaisun tulisi olla teologisesti relevantti, kirkon perustehtävää tukeva, tulevaisuuteen suuntautuva sekä käytännön seurakuntaelämää palveleva. Meillä on vahva karitatiivinen ja katekeettinen perinne, joka näkyy diakonian ja kasvatuksen virkoina. Tätä vahvuutta ei pidä heikentää.

Virheellinen käsitys

Pappiskiintiö kirkolliskokouksessa puhuttaa aika ajoin. Koko kysymyksenasettelu on Häkkisen mielestä virheellinen.
– Ei ole kyse pappiskiintiöstä, vaan erityisen viran läsnäolosta kirkon päätöksenteossa. Alkuajoista saakka on valittu sekä pappeja että maallikoita päättämään yhteisistä asioista. Kirkko on aidosti ja täydesti edustettuna Jumalan kansana, kun sekä yhteinen että erityinen virka ovat mukana päätöksenteossa. Häkkinen huomauttaa, että papit eivät edusta hallintoelimissä itseään.

– Jos näin tapahtuu, he eivät ole ymmärtäneet tehtäväänsä oikein. Erityisen viran edustuksessa on kyse kirkon olemuksesta nousevasta kirkon hallinnon omaleimaisuudesta.

Häkkinen muistuttaa, että säätäessään kirkolliskokouksen kokoonpanosta kirkkolaki puhuu ”kirkon edustajista” (KL 20:1).

– Tästä käy selvästi ilmi, että kirkolliskokousedustajat eivät ole seurakuntiensa, hiippakuntiensa, herätysliikkeittensä tai ammattiryhmiensä edunvalvojia. He ovat kirkon edustajia, joiden tehtävä on edistää kirkon etua ja etsiä sen parasta.

Ei toista ilman toista

Ajatus, että diakonia lähtee alttarilta, ei aina toteudu arjessa. Messu elää omaa ja diakonia omaa elämäänsä. Häkkinen korostaa jumalanpalveluksen diakonista ulottuvuutta. Sanan ja sakramentin kautta syntynyt usko auttaa kääntymään lähimmäisen puoleen ja synnyttää rakkautta ja yhteyttä kristittyjen välillä.

– Diakonia on jumalanpalveluksen jatkoa, ei sen korvike tai jumalanpalveluksesta erillinen asia. Jos diakonian identiteettiä lähdetään etsimään jostain muualta, se on vaarassa muuttua yleisinhimilliseksi hyväntekeväisyydeksi.

Häkkinen sanoo, että diakonia saa juuri jumalanpalveluksesta omaleimaisuutensa ja perustehtävänsä. Myös jumalanpalvelus tarvitsee diakoniaa. Muuten siitä tulee yksipuolinen riitti tai kultti vailla kosketusta ihmisen arkeen ja elämään.

Bravuurina rosvopaisti

Seppo Häkkinen varttui diakonin poikana. Valmistuttuaan hän toimi muun muassa lapsi- ja nuorisotyön pappina. Muistoja riittää.

– Kerran poikatyön veteraani hätkähdytti sanomalla, että elleivät seurakunnat hoida poikia, niin miehet tulevat ja kaatavat kirkon. Häkkinen, joka paiski töitä kappalaisena Heinolassa, havahtui pohtimaan, miten saada lisää poikia seurakuntaan.

– Vaimoni Maria piirsi taskulampun kuvan A5-kokoiselle paperille, johon kirjoitin tekstin poikien syysseikkailuleiristä. Vein mainoksia kouluihin ja leiri täyttyi heti. Poikien syysseikkailuleireistä tuli niin suosittuja, että niitä piti järjestää useampia. Seuraavaksi tulivat isien ja poikien retket.

– Bravuuriruoka oli rosvopaisti, jolloin isät ja pojat saivat syyn valvoa läpi yön nuotion äärellä. Rosvopaistikuoppiamme on Suomenlahden Ulko-Tammion saaresta aina Lappiin saakka.