Jokainen työstään tuloa saava tekee arvonlisäystä, nyt tai tulevaisuudessa. Tähän arvonlisäyksen aikaansaamiseen perustuu rahan synty, koska tuotetut palvelut ja tavarat koetaan hankkimisen arvoisiksi. Työssä tehtävä arvonlisäys kohdistuu välittömästi tai välillisesti siihen tahoon, joka tarvitsee hyötyä, aineellista tai aineetonta. Aina maksaja ei ole se, joka saa hyödyn. Monesti maksu hoidetaan yhteisistä varoista, veroista, jotta suunnilleen kaikilla olisi mahdollisuus välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen.

Jokainen menee siis työpaikalleen tekemään arvonlisäystä. Arvonlisäykseen perustuu tuottavuus. Ilman sitä ei voi olla kannattavuutta ja rahoitusta. Kaikkia näitä kolmea asiaa seurataan taloushallinnon kautta, jonka ytimen muodostaa kirjanpito. Se tuottaa tuloslaskelmia, taseita ja rahoituslaskelmia, joiden avulla paitsi henkilöstö, myös ulkopuoliset kykenevät tarkastelemaan talouden tilaa ja asemaa. Tarkastelijan omista lähtökohdista riippuu se, mihin mielenkiinto kohdistuu. Jokaisella on kuitenkin oma leiviskänsä hoidettavana: henkilöstöllä tuottavuus, esimiehillä ja johtajilla kannattavuus ja omistajilla rahoitus.

Arvonlisäys lasketaan tulos-laskelmasta tai vastaavasta, esimerkiksi kuukausiraporteista. Laskentakaava sovelletaan kullekin kirjanpitovelvolliselle sen mukaan, mikä on sen tuloslaskelman rakenne. Käytännössä ajatuksena on selvittää liikevaihdon kaltaiset tulot ja vähentää niistä muille maksettavat varsinaisen toiminnan kiinteät ja muuttuvat kulut. Tällä ajatuksella saadaan seurakuntien tuloslaskelmasta yritysten liikevoittoa vastaava luku.

Seurakunnan ”liikevoiton” laskentakaava on: vuosikate + verotulot – verotuskulut + toiminta-avustukset. Tästä saadaan arvonlisäys lisäämällä lukuun vuokrakulut ja henkilöstökulut. Verotulot lisätään toimintakatteeseen, koska ne ovat liikevaihdon luonteista tuloa.

Tasetta käytettävä tehokkaasti

Taseessa on kaksi puolta: vastaavaa ja vastattavaa. Näistä jälkimmäinen vastaa kysymykseen: mistä rahat ovat tulleet. Rahaa voi tulla vain kolmella tavalla. Ensinnäkin jokin taho antaa rahaa omaksi. Tästä syntyy osa omaa pääomaa, joka seurakunnilla on käytännössä peruspääoma. Toinen keino saada rahaa on tehdä voittoa.

Taseesta löytyvät edellisten tilikausien ylijäämät sekä viimeisimmän vuoden tulos. Alijäämät syövät voittoja. Kolmas tapa saada rahaa on hankkia sitä velaksi tai lainaksi. Tästä johtuen taseessa on vieras pääoma.

Taseen ensimmäinen puoli, vastaavaa, kertoo, mihin omaisuuksiin rahat on käytetty. Tästä syystä taseen loppusummat ovat samat molemmin puolin. Rahat käytetään joko käyttö-, vaihto- tai rahoitusomaisuuteen. Käyttöomaisuudella tehdään varsinaista toimintaa. Tähän omaisuuteen kuuluvat rakennukset, maa-alueet, sijoitukset sekä vähäisemmät koneet ja laitteet.

Yleensä suurin omaisuus tasearvoltaan seurakunnilla on rakennuksissa. Käyttöomaisuutta kutsutaan myös pysyviksi vastaaviksi. Vaihto-omaisuus tarkoittaa käytännössä varastoja; tavaroita joita vaihdetaan rahaksi. Palveluja ei voida varastoida, josta johtuen seurakunnilla ei juuri esiinny vaihto-omaisuutta, joka on osa vaihtuvia vastaavia. Sen toinen osa on rahoitusomaisuus, jolla rahoitetaan toiminta.

Eri toimijoilla erilaiset vastuut

Taseen merkitys näkyy ensinnäkin kannattavuudessa. Siitä huolehtiminen on johtavassa asemassa olevien tärkein työ. Heidän on ajateltava, kuinka työ ja pääoma yhdistetään mahdollisimman kannattavalla tavalla. Minkälaisia ihmisiä tarvitaan arvonlisäyksen tuottamiseen nyt ja tulevaisuudessa sekä mitä pääomia työhön yhdistetään, esimerkiksi onko rakennusten käyttöaste korkea?

Taseen rahoittaminen kuuluu periaatteessa omistajille, eli seurakuntalaisille. Tämä johtuu siitä, että seurakunnan omaisuutta ei kukaan muu voi omistaa.

Tuloslaskelman ja taseen tehtävää heikentää monesti useiden toimintojen liittäminen samaan tilinpäätökseen. Tämä on helppo mieltää konsernista, josta ulkopuolisen on vaikea tietää, mitkä toiminnot tuottavat eniten arvonlisäystä. Talouden niukkuus yleensä pakottaa laittamaan panokset siihen, missä arvonlisäys on suurinta. Missä se on sitä, onkin jatkuvan etsinnän kohde.

Henkilöstölle tärkein luku

Esimerkki seurakunnan tuloslaskelmasta 2013 (tuhansia euroja):

Toimintakate – 1 088,2 + verotulot 1 018,6 + osuus yhteisöverojen

tuotosta 116,5 – verotuskulut -23,3 + toiminta-avustukset 12,4 = 36,0.

Tähän lisätään: vuokrakulut 24,5 ja henkilöstökulut 705,5, jolloin arvonlisäys on 766,0.

Kun tehty arvonlisäys jaetaan henkilöstökuluilla, saadaan tuottavuuden tärkein tunnusluku nimeltään työn hyötysuhde. Tässä tapauksessa se on 1,09. Kyseessä on tuotoksen suhde panostukseen.

Yhdellä henkilöstöön käytetyllä eurolla on saatu aikaan 1,09 euroa arvonlisäystä. Kun tämä raha jaetaan, pääomalle jää yhdeksän senttiä. Jäämä on pienehkö useasta tekijästä johtuen. Ensinnäkin arvonlisäyksen kokijoiden, välittömien tai välillisten kyky maksaa saadusta hyödystä on heikentynyt, esimerkiksi työttömyyden vuoksi. Toiseksi tehdyt palvelut tai tavarat on luovutettu hyvin edullisesti tarvitsijoille, joiden määrä yleensä vaikeina aikoina kasvaa. Kolmanneksi osa ihmisistä ei halua osallistua yhteisten höytyjen rahoittamiseen.

Tässä esimerkissä arvonlisäystä syntyi tekijää kohden 45 059 euroa, oletuksella että seurakunta työllisti keskimäärin 17 henkeä kokoaikaisiksi muutettuna tilikaudella. Suomessa ei voi toimia rehellisesti, jos lukema on alle 34 000 euroa. Tällä tasolla toiminta on epärehellistä; verot ja eläkemaksut jäävät hoitamatta. Vertailun vuoksi voisi todeta, että tässä tapauksessa yksityinen, voittoa tavoitteleva, yritys hinnoittelisi tuotantonsa siten, että arvonlisäystä tulisi henkeä kohden noin 55 000 euroa. Yritykselle jäisi voittoa, mutta hinnat nousisivat.

 

427 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS