Kirkkohallituksen täysistunnon 20.1. hyväksymä esitys uudeksi diakoniviraksi on saanut runsaasti tilaa medioissa. Piispainkokous ottaa kantaa diakonivirkaesitykseen huhtikuussa ja kirkolliskokous lähetekeskustelussaan toukokuussa.
Keskustelun johtopäätöksistä riippuen asian valmistelu siirtyy kirkolliskokouksen valiokuntatyöskentelyyn. Suunnitelmien mukaisesti päätös on marraskuun kirkolliskokouksessa. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2017.
Ei ole tarpeen palata edellisten vuosikymmenten virkaesityksiin. Näistä esityksen alkuosa tarjoaa kiinnostavaa luettavaa. Päällimmäiseksi jää hämmennys siitä, mihin asioihin ja millä perusteilla virkarakenteen uudistuksella on aiemmin haettu ratkaisuja.
Teologiset perustelut ovat rakentuneet vaihdellen niin sanotulle kolmi- tai kaksisäikeiselle viralle. Edellinen käsitetään yhdeksi kirkon viraksi, jossa on piispa, pappi ja diakoni. Monet luterilaiset kirkot ovat valinneet kolmisäikeisen virkakäsityksen. Tätä myös Diakoniatyöntekijöiden Liitto esittää.
Kirkkoneuvos Pekka Huokunan johdolla valmistellun esityksen linjaukset tulevat aiemmista, kuten valmistelijat ovat todenneet. Esityksessä he arvioivat seurakuntien nykyisyyttä ja erityisesti tulevaisuutta, esimerkiksi työalojen rajoja jäykiksi, tehtäväkuvien laajentamistarpeen sekä lisää joustavuutta koulutusten sekä tehtävien välille.
Viran piiriin tulisivat diakoniatyöntekijät, nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat, varhaiskasvatuksen ohjaajat ja lähetyssihteerit. Kanttoreita ei tässä vaiheessa esitetä. Pettyneet kanttorit ovat syystä aktivoituneet asiassa.
Teologinen perustelu
Kirkkoon perustettaisiin uusi hengellinen vihkimysvirka, diakonivirka. Se olisi kirkon erityisestä virasta, piispa Häkkisen muotoilu toisaalla tässä lehdessä, erillinen. Esityksessä kirkon erityistä virkaa kutsutaan pappisviraksi.
”Teologisesti perusteltuna se olisi Augsburgin tunnustuksen 5. artiklassa kuvatusta sanan ja sakramenttien virasta (pappisvirka) erillinen. Kirkko voi perustaa tarpeellisia virkoja inhimillisen järjestyksen mukaisesti. Luterilaisten kirkkojen yhteisen ymmärryksen mukaisesti vihkimysvirka perustuisi käsitykseen diakoniasta kirkon olemukseen kiinteästi liittyvänä ja luonteeltaan moninaisena ja laaja-alaisena.”
Se olisi kristilliseen sanomaan perustuva lähimmäisenrakkauden, kasvatuksen, lähetyksen ja sielunhoidon tehtäviä varten. Palvelussuhdeviran nimikkeisiin ei oteta tarkemmin kantaa.
Vihkimysvirasta
Vihkimyksen voisi saada henkilö, jolla on piispainkokouksen hyväksymä koulutuksellinen kelpoisuus ja virka- tai työsuhde viran tehtäviin vain seurakunnassa, seurakuntayhtymässä, tuomiokapitulissa, kirkon lähetysjärjestössä tai kristillisessä järjestössä. Tässä käytäntö eroaisi pappisvihkimyksestä, jonka voi saada esimerkiksi uskonnonopettajan tehtäviin.
Piispa ja tuomiokapituli päättäisivät vihittäväksi hyväksymisestä ja vihkimysvirasta erottamisesta. Työnantajalla olisi toimivalta hakijoiden pätevyyden arvioimisessa ja viran täyttämisessä. Valintapäätöksestä olisi mahdollisuus hakea muutosta.
Valituksi voisi tulla myös vihkimätön, jolloin valinta olisi ehdollinen, kunnes valittu olisi vihitty. Jos hakijalle ei myönnettäisi vihkimystä, virkavalinta raukeaisi. Aiemmin diakonian virkaan vihittyjen vihkimystä ei toistettaisi. Vihkimysviran piiriin kuuluvissa tehtävissä olevat voisivat halutessaan jatkaa palvelusuhteissaan myös ilman vihkimystä.
Vihityllä olisi seurakuntalaista laajemmat hengelliset oikeudet. Kirkkoherran luvalla olisi oikeus saarnata jumalanpalveluksessa, hoitaa sanajumalanpalveluksia ja muuta jumalanpalveluselämää omalla työalalla. Vihkimys toisi pysyvän oikeuden avustaa ehtoollisen jakamisessa.
Lisäksi olisi oikeus viedä konsekroidut ehtoollisaineet niille, joilla ei eri syistä ole mahdollisuutta osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelustehtävien hoitamisen rajaus omalle työalalle on oikea. Se antaisi diakonille täydemmät palvelumahdollisuudet, mutta estäisi esimerkiksi epätarkoituksenmukaiset sijaisuusjärjestelyt.
Tuomiokapituli pitäisi vihityistä diakoneista nimikirjaa. He tulisivat piispallisen kaitsennan piiriin. Piispan tehtävänä olisi tukea ja ohjata diakoneja heidän tehtävissään sekä valvoa diakoniviran hoitamista. Diakonien osallistumista joka kuudes vuosi pidettävään pappien ja lehtorien synodaalikokoukseen ei esitetä. Tilalle esitetään kaitsentatehtävien käytännön hoitamista varten säännöllisten yhteydenpito- ja kokouskäytäntöjen luomista.
Tampereen tuomiokapituli on kutsunut ensi vuonna pidettävään synodaalikokoukseen myös hiippakunnan diakoniatyöntekijät. Kutsu osoittaa, että vakiintuneita käytäntöjä on mahdollista muuttaa.
Nykyiset ammattikorkeakoulututkinnot säilyisivät, samoin kaksoiskelpoisuudet, mikä on tärkeää. Piispainkokouksen tehtäväksi jäisi viran kelpoisuusehtojen määrittely, sekä ohjeiden laatiminen virka-asusta ja viran tunnuksista.
Rajattu edustus
Kirkkohallituksen täysistuntoon esitetään yhtä diakoniviran edustajaa. Tuomiokapituleihin tulisi yksi diakonia-asessori, jonka hiippakuntavaltuustot valitsisivat virassa toimivien joukosta. Tehtävään ei olisi koulutuksellisia kelpoisuuksia, mutta kokemus painottuisi valinnassa.
Hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokouksen olisi mahdollista pyrkiä maallikkokiintiössä. Dtl esittää, että kaikilta kirkon virkaan vihityiltä poistetaan oikeus olla maallikkoedustajana kirkolliskokouksessa ja siirtää nämä kirkon virkaan vihittyjen kiintiöön.
Näkökulmia esitykseen
Diakonivirkaesitystä on hyvä tarkastella yhdessä seurakuntarakenneuudistuksen ja kirkon työelämä 2020 -hankkeiden kanssa. Niissä etsitään vastauksia taloudeltaan heikkenevän kirkon toimintaedellytyksien turvaamiseen.
Virkaesityksessä luvataan nykyisten tehtävien ja tehtävänimikkeiden säilyvän. Samalla todetaan uusien nimikkeiden ja tehtävien voivan poiketa aiemmista. Tässä ei sinänsä olisi uutta. On kuitenkin vaarana, että tehtäväkuvat laajenevat ohi kunkin ammattiryhmän osaamisalueen. Siksi tehtävänimikkeiden tulee vastata tehtäväsisältöjä. Tätä edellyttää jo hyvä asiakaspalvelu ja ympäröivissä verkostoissa toimiminen.
Nykyisiin peruskoulutuksiin ei esitetä muutoksia, mutta viitataan mahdollisuuksiin löytää monipuolistavia koulutusratkaisuja hankkimalla pätevyys toisen diakoniviran työalaan. Tässä viitataan nykyisiin koulutuspoliittisiin linjauksiin, joissa huomioidaan työelämälähtöisyys, nykyistä laaja-alaisemmat tutkinnot, valinnaisuuden ja joustavuuden lisääminen. Hyvin toteutettuina ne voivat toimia, mutta diakoniatyöntekijöiden ja nuorisotyönohjaajien nykyistä vahvaa ammatillista ydinosaamista ei tule vaarantaa koulutussisisältöjä kikkailemalla tai yhtenäistämällä.
Kirkon virkarakenteen selkiyttäminen on tarpeellista. Esityksen toteutuessa kuitenkin riskinä on siihen esitettyjen virkaryhmien tehtävien erityisyyden menettäminen.
