Keskityn kirjoituksessani kuvaamaan erityisesti vuoden 2016 alusta voimaan tulevia kirkolliskokouksen jo toukokuussa päättämiä muutoksia, koska näillä on varsin suuri vaikutus seurakuntien talouteen – useimmille positiivisesti, joillekin negatiivisesti.
Mutta ensin perinteinen kaavio ”Kirkon suljettu talous 2014”. Kuvassa vuoden 2014 eurot ovat ensin, vuoden 2013 suluissa. Kuvasta huomaamme, että ehdottomasti suurin tuloerä kirkollisverotulot laskivat vuonna 2014, osuus yhteisöveron tuotosta sen sijaan kasvoi. Mutta huolimatta kirkollisverotulojen laskusta vuosi 2014 oli vielä kokonaisuutena katsoen varsin hyvä vuosi ja kuvio tasapainossa.
Valtion korvauksen jakaminen seurakunnille
Laki valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin (rahoituslaki) tulee voimaan vuoden 2016 alussa. Rahoituslain mukaan seurakunnille lailla annettuja yhteiskunnallisia tehtäviä korvataan jatkossa valtion talousarviosta maksettavalla rahoituksella ja samalla luovutaan seurakuntien yhteisövero-osuudesta. Korvattavia yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpitotehtävät sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpito. Kirkon keskusrahastolle maksettavan valtion korvauksen suuruus on 114 milj. euroa vuonna 2016, tämän lisäksi seurakuntien verotuskustannuksia alennetaan noin 6 milj. eurolla.
Käytännössä kirkon keskusrahasto saa kuukausittain valtiolta korvauksen (114 milj. euroa/v, 9,5 milj. euroa/kk).
Kirkon keskusrahasto jakaa automaattisesti kuukausittain korvausta seurakunnille (107 milj. euroa/v, 8,9 milj. euroa/kk). Jako tapahtuu kunnan väkiluvun mukaan siten, että vuoden 2016 rahat jaetaan viimeisen vahvistetun väkilukutiedon eli tilanteen 31.12.2014 perusteella, jolloin korvaus on tämänhetkisen Suomen väkiluvun mukaan laskettuna n. 19,50 euroa/kunnan jäsen/vuosi. Korvauksesta 2 milj. euroa jää jakamatta ja tämä osuus käytetään jäsentietojärjestelmä Kirjurin ylläpito- ja kehitystyöhön. Korvauksesta 5 milj. euroa käytetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon. Kirkkohallituksen täysistunto myöntää hakemuksesta avustuksia tähän tarkoitukseen.
Kirkon yhteistä toimintaa (ks. yllä oleva kuva) rahoitetaan seurakuntien maksamalla perusmaksulla, jonka suuruus on 8,2 % laskennallisesta kirkollisverotulosta. Kun valtion korvauksen jakaminen toteutetaan edellä kuvatulla tavalla, perusmaksua on mahdollista alentaa vuodesta 2016 alkaen. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaan perusmaksu alenee 8,2 %:sta 7,5 %:iin vuonna 2016. Maksun alenemisen taloudellinen vaikutus seurakunnille on n. 4,2 milj. euroa. Tämän lisäksi verotuskustannukset alenevat 6,0 milj. euroa.
Työnantajan eläkemaksu ja eläkerahastomaksu
Eläkerahastointi käynnistyi kirkossa vuoden 1991 alussa, jolloin siirryttiin palkkaperusteiseen eläkemaksuun ja rahastoivaan järjestelmään. Vuodelle 1991 kirkolliskokous vahvisti eläkemaksuksi 21,5 %, tämän jälkeen eläkemaksua nostettiin vuosittain siten, että vuonna 1994 maksu asettui tasolle 27 %. Seuraava korotus 28 %:iin tehtiin vuonna 2012. Vuodesta 1993 alkaen myös työntekijät ovat maksaneet eläkemaksua.
Vuonna 2013 eläkerahaston kartuttamista ryhdyttiin tehostamaan palkkasummasta riippumattomalla rahoitusmallilla. Seurakuntataloudet maksavat tällä hetkellä eläkerahastomaksua 1,2 % kirkollisverosta, kirkkolaissa määritetty katto eläkerahastomaksulle on 5 %.
Seuraavassa taulukossa kuvataan eläkerahaston kasvu vuodesta 1990 alkaen.
Keva tekee vuosittain kirkon eläkemenoennusteen, vuoden 2014 lopussa valmistunut ennuste ulottuu vuoteen 2100 saakka. Uusimman ennusteen skenaariot ovat seuraavat:
1) Rekrytoidaan vain joka toisen vanhuuseläkkeelle siirtyneen tilalle uusi työntekijä kunnes työntekijämäärä on laskenut 10 000 vakuutettuun. Taso saavutetaan vuonna 2053 (skenaario 1).
2) Rasitustestinä shokkiskenaario, jossa vakuutettujen määrän annetaan nopeasti laskea 10 000 vakuutettuun vuoteen 2030 mennessä (skenaario 2).
3) Arvioidaan edellisten vuosien välillä tapahtunutta vakuutettujen määrän vähenemistä ja jatketaan arvioitua tahtia kunnes vakuutettujen määrä on 10 000. Taso saavutetaan vuonna 2065 (skenaario 3).
4) Vakioskenaario (skenaario 0).
Tärkein vuosittainen tutkimustulos on, miten rahaston arvioidaan riittävän vuoteen 2100 saakka eri skenaarioiden ja reaalituotto-odotusten toteutuessa. Kirkon eläkerahaston nominaalituotto-odotus on tällä hetkellä 6 %, mikä vastaa noin 4,3 %:n reaalituotto-odotusta. Mikäli keskimääräinen reaalituotto olisi 4,3 % vuoteen 2100 saakka, eläkerahasto selviäisi vastuista skenaarioiden 0,1 ja 3 toteutuessa, mutta ei, mikäli shokkiskenaario toteutuu. Reaalituotto-odotus 4,3 % vaikuttaa kuitenkin hyvin haastavalta nykyisessä markkinatilanteessa. Kotimaisilla eläkeyhtiöillä reaalituotto-odotus on selkeästi alempi kuin kirkon eläkerahaston (n. 3,5 %). Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos rahasto ei kasva tarkastelun alkujaksolla odotuksien mukaisesti, silloin loppujakson tuottotavoitteita on korjattava ylöspäin. Näin ollen eläkerahaston kartuttamista on syytä tehostaa.
Järjestelmä | Työnantajan eläkemaksu | Lisäksi |
TyEL | 17-18 % | |
Keva | 17,20 % | Lisäksi perintään varhaiseläkemenoperusteinen ja eläkemeno-perusteinen maksu. |
Valtio | 20,11 % | Valtion eläkkeet maksetaan valtion budjetista, rahastosiirto VER:stäkattaa osan eläkkeistä. |
Kirkko | 28 % | Lisäksi peritään eläkerahastomaksu. |
Kirkon eläkerahasto on tuottanut vuodesta 1991 alkaen 8,23 % p.a, reaalituotto 6,39 %. Mikäli tuottotaso säilyisi jatkossakin nykytasolla, eläkerahaston koko olisi jo nyt vähintäänkin riittävän suuri. Mutta valitettavasti historian tuotot eivät ole tae tulevasta.
Yllä olevassa taulukossa kuvataan työnantajan eläkemaksuja eri eläkejärjestelmissä vuonna 2015.
Kirkon ja kunnan erilaiset eläkemaksut yhteensä ovat selkeästi korkeammat kuin TyEL-maksut. Näin siksi, että julkiset eläkejärjestelmät rahoittavat näillä maksutuloilla myös niin sanottuja lisäeläkkeitä, mitä eläkkeitä yksityiseen TyEL-järjestelmään ei tässä muodossa sisälly. Julkisen järjestelmän lisäeläkkeet johtuvat siitä, että aiemmin näiden järjestelmien eläkeoikeudet olivat yksityisen puolen eläkeoikeuksia selvästi paremmat.
Kirkkotyönantajan eläkemaksu on huomattavasti korkeampi kuin muissa järjestelmissä. On vaikea ajatella, että jollain sektorilla työllistäminen olisi näin paljon kalliimpaa kuin muilla sektoreilla, joten seurakuntatyönantajan eläkemaksua alennetaan vuonna 2016 28 %:sta 24 %:iin. On mahdollista, että tämä muutos hidastaa jossain määrin työntekijämäärän vähenemistä. Vastaavasti palkkasummasta riippumatonta eläkerahastomaksua nostetaan vuonna 2016 1,2 %:sta 4 %:iin. Näiden muutosten seurauksena seurakuntien maksamat maksut kirkon eläkelaitokselle kasvavat noin 5,5 milj. euroa.
Alla olevassa kuvassa esitetään eläketoiminnan tulojen (työnantajan ja työntekijän eläkemaksut, eläkerahastomaksu, Työttömyysvakuutusrahaston korvaus) sekä eläketoiminnan menojen (maksetut eläkkeet, Kevalle maksettava hoitokulu) erotus. Vielä vuonna 2014 eläketoiminnan tuloista voitiin siirtää eläkerahastoon n. 9 milj. euroa. Vuonna 2015 joudutaan eläkkeitä rahoittamaan osin sijoitustoiminnan tuotoilla. Vuonna 2016 toteutettavista maksujen korotuksista johtuen rahastosiirto saattaa tuolloin olla tilapäisesti plusmerkkinen.
Ja lopuksi näiden muutosten vaikutukset seurakuntien talouteen. Seurakuntakohtaiset muutokset ovat osin merkittäviä. Kun maksujen muutokset toteutetaan edellä kuvatulla tavalla, suurimmat ”voittajat” ja ”häviäjät” ovat seuraavat (vuoden 2013 tiedoin):
”Voittajat” | milj. euroa |
Oulu | 1,1 |
Jyväskylä | 0,7 |
Tampere | 0,5 |
Kuopio | 0,5 |
251 kpl |
”Häviäjät” | milj. euroa |
Turku | -0.5 |
Vaasa | -0,8 |
Espoo | -1,5 |
Helsinki | -3,9 |
44 kpl |
Mutta entäpä tulevaisuus?
Edellä kuvatut rahavirtojen muutokset vaikuttavat heikentävästi 44 seurakunnan talouteen ja parantavat peräti 251 seurakunnan tilannetta. Suurin seurakuntien välistä taloudellista epätasa-arvoa lisäävä tekijä on ollut yhteisövero-osuuden jakamistapa. Tämä ongelma poistuu, kun siirrytään valtionkorvauksen jakamiseen mallilla euroa/kunnan jäsen. Kun tämä muutos on toteutettu, tuntuu siltä, että kaikki keinot taloudellisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi koko kirkon tasolla on käytetty.
Edellä kuvattu malli ei kuitenkaan poista jäsenten vähenemisen aiheuttamaa haastetta. Miten menetellään, jos kirkollisverotulot vähenevät liikaa siten, että talous ei enää ole tasapainossa seurakunnissa tai koko kirkon tasolla? Tämä on kysymys, jota pohditaan parhaillaan kaikkialla. Tämä on myös kysymys, johon ei ole helppoja vastauksia. On vain vaikeita tai vielä vaikeampia. Mutta en epäile hetkeäkään, ettemmekö kirkossa selviäisi tästäkin haasteesta.