Kirkon tulevaisuutta ovat vapaaehtoiset, joiden osallistuminen ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Tätä mieltä on diakoniatyön asiantuntija, HTM ja diakonissa Sirpa Tirri.
Espoon hiippakunnan kapituli virittäytyy antamaan tukensa parhaalla mahdollisella tavalla seurakuntiin. Diakoniatyön asiantuntija, HTM ja diakonissa Sirpa Tirrin mukaan tuomiokapitulissa on yhdessä tekemisen halu. Se sama tekemisen tahto halutaan juurruttaa seurakuntiinkin.
– Kapitulissa on meillä toimintalinjaus tehty, ja se on yhdessä tekeminen. Me haluamme viestittää seurakuntiin työalojen välisen yhteistyön esille nostamista. Seurakuntaa tulisi ajatella kokonaisuutena, eikä vain työalalähtöisesti. Seurakunnissa tulisi olla ympäristön lukutaitoa ja pohtia, mihin meitä tarvitaan milläkin alueella, mikä on ihmisten hätä ja miten kirkon perustehtävää toteutetaan, Tirri tähdentää.
Uutta koulutusajattelua
Laiva on Tirrin mielestä kääntynyt ja sellaista yhteisen tekemisen henkeä on havaittavissa eri puolilla. Yhteistyön kautta osataan Tirrin mukaan arvostaa myös toisten tekemistä. Uudet hankkeet, työtavat ja haasteisiin vastaaminen vaativat myös kouluttautumista. Tirri pelkää, sahaako kirkko omaa oksaansa vähentämällä mahdollisuuksia kouluttautumiseen.
– Kirkossa on eri alan ammattilaisia, joiden peruskoulutus tehtävään on hyvällä tasolla. Seurakunnat ovat tiukentaneet koulutusmäärärahoja, ymmärrettävästi. Lisäkoulutukseen tulisi kuitenkin olla mahdollisuuksia ja erityisesti koko työyhteisön kehittämiseen.
Tirrin mukaan koulutusajattelua tulisikin muuttaa.
– Ennen tiedettiin ehkä, mitä seurakunnat tarvitsevat, nyt kysymme mieluummin seurakunnilta, mitä te tarvitsette, ja vastataan siihen tarpeeseen. On viisaampaa miettiä paikan päällä koulutuksen sisältöä.
Johtajuudesta työn esille nostoon
Tirrille on antanut näkemystä 32 vuoden työkokemus Vaasan suomalaisessa seurakunnassa ja erilaiset koulutukset myös seurakunnan johtajuuteen. Hänen mukaansa se on iso asia, että työalanjohdossa on oman alan asiantuntija.
– Työn kysymykset nousevat työn sisältä, ja niitä ymmärtää sen alan osaaja ja kenttäkokemusta saanut. Kun on tullut seurakuntaliittymiä, on se mahdollistanut työalajohtajuuden kehittymisen kirkossa. Siihen on myös koulutusta tarjolla, Tirri muistuttaa.
Johtajuus on Tirrin mielestä kokonaisvaltainen asia ja käsitettä tulisi laajentaa esimiestyöhön ja alaistaitoihin aina vapaaehtoisia myöten.
– Johtaminen on edellytys hyvälle työyhteisölle, eikä johtajuus ole vain kirkkoherran asia. Viisas johtaja osaa niin käyttää kuin jakaa valtaa. Tässä riittää paljon kirkossa työtä, kun mietitään, miten voidaan vastata tärkeimpään haasteeseen: miten kohdata seurakuntalaisia tässä ajassa ja paikassa oikein?
Nuoriso- ja diakoniatyön jälki on Tirrin mukaan näkyvää ja arvossaan. Kirkon tulevaisuutta ovat vapaaehtoiset, joiden osallistuminen ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Heidän mukanaolonsa ei vähennä työntekijöiden tarvetta.
– Ihmiset tekevät ammattitaitoista ja hyvää työtä, kirkon työssä ei ole hävettävää. Rinta rottingilla voidaan toimia. Meillä on mandaattia mennä koteihin, osataan kohdata ihmisiä ja perheitä, tunnemme paljon verkostoja ja olemme heidän kanssaan tekemisissä. Olisiko diakoniatyötä silti sanoitettava paremmin, kertoa enemmän tarinoita ihmisistä ja avata työtämme?