Aidan toisella puolellako?

38
948

Ärsyttääkö sinua joskus olla työkaveri? Tekeekö kollega olon vaivalloiseksi? Palkitsetko hänet surkeasta suorituksesta ystävällisyydellä? Vai mesoatko riidanhajuisia ajatuksia, kenties sanoja? Kumpi on sinusta vaikenemista työpaikalla – olla hiljaa ja hymyillä vai olla äreä ja toivoton?

Työkaverin vieraat ja omaan järkeen käymättömät tavat toimia rasittavat uskoakseni jokaista joskus. Tapa voi tuottaa oikeita ratkaisuja ja hyvää, mutta sen ollessa erilainen kuin omamme – ärsyynnymme. Tunnemme toivottomuutta myös silloin, kun asiassa on oikeasti toimittu väärin ja seuraavana päivänä työkaverimme ilmoittaa ylpeänä, miten hyvin hänen mielestään tilanteessa toimittiin.

Pohdimme opiskelijakollegani kanssa tätä kehää, joka syntyy työyhteisössä, jossa kaikki tekevät virheitä. Luultavasti siis kaikissa työyhteisöissä. Joissakin työyhteisössä toisen tekemät virheet näkyvät työn laadussa ja työpaikan ilmapiirissä vähemmän, toisissa enemmän. Miten virheisiin, epäonnistumisiin ja jopa häpeään pitäisi reagoida? Rakentavasti.

Moni uskoo pystyvänsä rakentamaan omista ajatuksistaan ja teoistaan sellaisia onnistumisen huipentumia, ettei työkaveri voi tilanteessa kuin korjata virheensä, pakata epäonnistumisensa kassiin ja heittää häpeän heinikkoon. Moni uskoo pystyvänsä, muttei pystykään. Työyhteisöissä vaietaan. Jätetään käytävän varrelle tilaa hiljaisille hymähtelyille, ansaitsemattomille kehuille ja joskus jopa täydellisen vihanpidon luomiselle, sen sijaan, että tilanteisiin voitaisiin puuttua yhdessä rakentaen. On vaikenemista reagoida väärin siihen, mikä toisessa ärsyttää, mikä sinua vaivaannuttaa.

Tässä kolumnissa ei ole tilaa kirjoittaa siitä, mitä on rakentava reagointi. Luotan kuitenkin siihen, että moni osaa tehdä päätelmät sen sisällöstä itsekin. Oikeastaan kannatan päättelemään itse, sillä itse muodostettu rakentava tapa reagoida kenties edustaa sinun tilannettasi, tunteitasi ja persoonallisuuttasi paremmin. Tämän kolumnin suurin tarkoitus on pysäyttää reagointitapaa etsivä ihminen siltä tieltä, jossa hän vaikenisi työyhteisön häiriötekijöistä. Ei reagoisi oikein – hymyillen jättäisi palautteen antamatta tai antaisi ärsytyksen leiskua yli äyräiden. Jokaisen pitää kehittää oma tapansa pysyä aidan päällä niin, ettei tipahda jommallekummalle puolelle. Ja jos tipahtaa, kysytään itseltä miksi, selitetään se toiselle ja hoidetaan anteeksipyyntöön liittyvät toimenpiteet anteeksiantoineen. Aidan kummallakaan puolella ei ole sen vihreämpää, parempi keikkua päällä.

Henna Weckman
KNT opiskelijajaoksen
puheenjohtaja
henna.weckman@cou.fi