Jäsen aina keskiössä

48
3793

Kipinä edunvalvontaan syntyi opiskeluaikoina. Se vei Riitta Hiedanpään diakoniatyöntekijöiden ammattiliittoon, jota hän luotsasi 37 vuotta.

Suomen Kirkon Sisarliitosta tuli vuonna 1990 Diakoniatyöntekijöiden Liitto. Seuraavana vuonna mukaan liittyivät diakonit, joiden liitto lopetettiin.

– Tämä on urani tärkein järjestöpoliittinen asia. Se tapahtui kivuttomasti, mikä on harvinaista. Tästä kuuluvat kiitokset diakonien silloiselle pu-heenjohtajalle Erkki Jeskaselle, toiminnanjohtaja Riitta Hiedanpää painottaa.

Uran loppusuoralla hän on kiitollinen

– Meillä on osaava joukkue. Työntekijöiden ja hallinnon yhteistyö on sujunut. Hallintoon valikoituivat kunakin aikana oikeat henkilöt. Tässä vaiheessa päällimmäinen tunteeni on kiitollisuus, sain hyvän osan saadessani tehdä työni oman ammattikunnan parissa, Hiedanpää summasi kesällä lähtöjuhlan kiitospuheessaan.

Kutsuvieraat olivat Hiedanpään toiveen mukaan muistaneet Naisten pankkia, joka auttaa kehitysmaiden naisia.

Luottamusta ja arvostusta

Luottamus on ollut molemminpuolista.

– Riitta on vahvasti työhön sitoutunut ammattilainen, jolla on ainutlaatuinen historiantuntemus. Hän on helposti lähestyttävä, pitkäjänteinen verkostojen rakentaja, puheenjohtajina toimineet kuvaavat.

– Riitta on ollut tyylikäs liiton henkilöitymä. Työssään hän on vakaa diakoni ja psykoterapeutti, liiton taannoinen varapuheenjohtaja Seppo Laakso luonnehtii.

Millä sitten pärjää edunvalvontatyössä?

– Siihen tarvitaan erilaisia, jäsenten osaamista arvostavia ihmisiä. Periaatteista kiinni pitäviä, luottamusta nauttivia, uudistuskykyisiä, sitkeitä puurtajia. Ja etenkin nykyisin mediataitoisia ihmisiä. On jaksettava ottaa vastaan myös jäsenten pettymyksiä, Hiedanpää muotoilee.

– Kun on ollut kauan mukana, tietää asioiden taustat ja pitkät kaaret, mikä auttaa eteenpäin.

Huomennakin neuvotellaan

Tiukassa paikassa hänen mottonsa oli: huomennakin neuvotellaan. Luottamus on säilytettävä molemmin puolin pöytää.

Keskeiset työntekijöitä edustavat järjestöt ovat viimeksi kuluneina vuosina löytäneet dynaamisen yhteistyön. Diakoniatyöntekijät, nuorisotyöntekijät, papit ja kanttorit ahertavat Akava-talossa saman käytävän varrella.

Akava saa Hiedanpäältä tunnustuksen entistä avoimemmasta toimintakulttuurista: mm. kaikki jäsenjärjestöt osallistuvat hallituksen ja sen alaisiin kokouksiin.

Ujosta opiskelijasta järjestösihteeriksi

Kaikki alkoi Katri Kuittisesta, vuonna 1958 perustetun Suomen Kirkon Sisarliiton työntekijästä, joka siirtyi opettamaan Pieksämäen diakoniaopistoon.

Porista lähtenyt Riitta Hiedanpää kuunteli tarkkaan opettajansa kertomuksia diakonissojen työstä ja heidän asioidensa hoitamisesta. Valmistumisesta vilahti kolme vuotta, kun 26-vuotias, itseään ujona ja jäyhänä pitävä Hiedanpää sai mutkan kautta järjestösihteerin sijaisuuden liitossa. Ja jäi sille tielle.

Vuonna 1979 Akavan hallinto päätti, että jäsenjärjestöillä tulee olla oma toimisto, henkilökuntaa ja tehokkaasti hoidettu edunvalvonta. Liitolla oli nämä, mutta toimisto muutti 1982 Lahdesta Akava-taloon, ja kohta solmittiin yhteistyösopimus Pappisliiton kanssa. Vuosikymmen jäi histori-aan organisaation kehittämisen ja jäsenten kouluttamisen jaksona. Liiton eräs tavoite toteutui, vastoin eräitä kirkon tahoja, kun diakonissakoulutus keskiasteen uudistamisessa säilyi sairaanhoitajapohjaisena.

Huolena palkkakehitys

Sitten laadittiin suosituksia, muun muassa johtavan diakoniatyöntekijän virasta ja työturvallisuudesta. Ensimmäinen vuoden diakoniatyöntekijä valittiin vuonna 1998. Omia opintojaan Hiedanpää täydensi terveydenhoitajan tutkinnolla, jota hän kehuu huippukoulutukseksi.

1990-luvulla alettiin valmistella työn arviointiin perustuvaa palkkausjärjestelmää, joka kokeilun kautta otettiin käyttöön kirkossa 2007.

– Palkkakehitys huolestuttaa yhä. Työnantajan mielestä koskaan ei ole ollut oikea aika nostaa diakoniatyöntekijän palkkaa koulutusta ja työn vaativuutta vastaavalle tasolle, Hiedanpää harmittelee.

Yhdessä olemme enemmän

Järjestörakenteen ansiosta liiton työntekijöiden ja hallinnon voimavarat on voitu keskittää yhteen ryhmään, diakoniatyöntekijöihin, mistä Hiedanpää iloitsee.

– Diakoniatyöhön koulutettu jäsen, hänen palkkansa, työehdot ja muu edunvalvonta ovat työn keskiössä. Koko työurani olen pitänyt tärkeänä, että jo opiskelijat rekrytoidaan liittoon. Yhdessä olemme enemmän.

Liittoon kuuluu noin 2000 jäsentä. Viime vuonna lakkautettiin 50 virkaa, ja esimerkiksi Helsinkiin ei enää valittu diakonian hiippakuntasihteeriä. Kelpoisuusehtoja rukataan ja työalat ylittäviä tiimejä rakennetaan, mikä ei ole oikea suunta diakonian ammatillisuudelle.

– Muut tuntuvat tietävän paremmin, miten diakonia hoidetaan. Epäillään myös, ettei diakonia kohtaa hädän ääripäätä. Esimerkiksi Diakoniabarometri kertoo, että kyllä vain kohtaa.

Kuluneen vuoden aikana mannerlaatat ovat rytisseet.

– Kiky-sopimus oli torjuntavoitto. Hallituksen pakkolait torjuttiin ja ay-liikkeen neuvottelu- ja sopimustie säilyi. Ay-liikettä tarvitaan erityisesti nyt.

Teksti: Lea Taivalsaari