Katja on vuoden diakoniatyöntekijä

57
5195

Katja Lahti näkee asiakkaansa ihmisinä, ei moniongelmaisina tai lainrikkojina. – Jokainen on jossakin hyvä, hän sanoo.

Katja Lahti on syntyisin Ylöjärveltä, elänyt lapsuutta Kokkolassa ja nuoruusvuosia Hämeenlinnassa. Hänestä tuli jo 21-vuotiaana kahden nuoremman sisaruksensa huoltaja äidin kuoltua yllättäen syöpään.

Varhainen vastuunotto kasvatti Katjasta sisukkaan ja empaattisen työntekijän seurakuntaan. Avioiduttuaan hän toimi ensin toimistosihteerinä hautaustoimessa. Lamavuosina syntyi kolme lasta ja kahden asunnon loukkukin tuli tutuksi. Katja valmistui sosionomi (AMK)- diakoniksi 2009.

Vankilatyön projekteissa mukana

Katjan työhön kuuluu nykyään vankilatyö ja velkaselvittelyt osana vastaanottotyötä. Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan diakoniatyössä on vuosien varrella kehitetty taloudellisen avustamisen käytäntöä asiakaslähtöisesti yhteistyössä muiden Hämeenlinnassa taloudellista apua tarjoavien tahojen kanssa. Katja on ollut mukana kahdessa vankilatyön projektissa, joissa vapautuvan vangin talousasioiden selvittelyssä huomioitiin myös hänen velkansa.

– Janus-projektissa kehitettiin toimintamallia kokonaisvaltaisen kuntoutumisen mahdollistamiseksi, ja siihen liittyivät toimeentulokysymykset ja velka-asioiden selvittely. Yhteistyössä Rikoksettomaan elämään -projektin kanssa syntyi NäytönPaikka ry tukemaan alle 30-vuotiaita lainrikkojia.

Asiakaslähtöinen näkökulma

Katja on ollut seurakunnan diakoniatyössä mukana tukemassa taloudellisesti asiakkaita, jotta he pääsisivät lyhentämään velkojaan ihan pienelläkin summalla.

– Velka-asioiden sopiminen mahdollistaa työelämään palaamisen ja vaikuttaa myönteisesti sosiaaliseen elämään ja perhesuhteisiin.

Keskiviikkoisin hän pitää vastaanottoa talousneuvojan kanssa.

– Vastaanottotyössä tähdennän asiakaslähtöistä näkökulmaa. Kysyn usein asiakkaalta, mitä hän haluaisi tehdä ja missä hän on hyvä. En halua nähdä ihmistä pelkästään ongelmakeskeisesti lainrikkojana tai velallisena.

Ruohonjuuritason apua

Kun on menetetty luottotiedot, parisuhde, perhe ja mielenterveys, niin henkisellä ja hengellisellä tuella on iso merkitys. Diakoniatyössä on pystytty auttamaan myös maksamalla joitakin laskuja pois, tekemällä maksusuunnitelmia ja antamalla ruokaa.

– Tuollainen apu voi tarjota pitkästä aikaa kunnon yöunet, kun ei tarvitse murehtia asioita nälkäisenä.

Unelma musikaalista

Katja on kirjoittanut ihmisten arjesta kumpuavia tarinoita paperille ja laulunsanoiksi. Näin ovat syntyneet Laman lapset -näytelmä ja Yrittäjän ystävä -laulu.

– Omat tyttäret ovat kirjoittaneet tarinoita ja olleet näyttelijöinä, laulajina ja säveltäjinä. Editointi- ja asiantuntija-apua on saatu paikkakuntalaisilta osaajilta ja ammattilaisiltakin, mutta myös asiakkailta. Vankilasta löytyi kitaransoittaja ja laulaja. Joitakin lauluja on esitetty erilaisissa köyhyyteen ja syrjäytymiseen liittyvissä tilaisuuksissa, ja osa lauluista saa kantaesityksen myöhemmin syksyllä.

Vuoden diakoniatyöntekijä unelmoi musikaalista, jonka tekisivät asiakkaat ammattilaisohjauksessa. Hän kirjoittaisi tarinoita ja rekrytoisi tekijät.

– Ja kitaran täytyy aina soida tarinoissani, Katja Lahti toteaa hymyillen.

Teksti: Eliisa Ala-Kuusisto  
Kuva: Kuvahovi  Pekka Hovi