Seurakuntien äänitorvena

56
954

Kurikan seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Pirjo Sariola tuo vahvaa seurakuntatyön osaamista kirkon päätöksentekoon.

Kirkkohallituksen täysistunnon maallikkojäsenen tärkein tehtävä on pitää huoli siitä, että päätöksenteossa kuuluvat seurakuntien näkemykset eri puolilta kirkkoa. Tätä mieltä on ensimmäistä kauttaan maallikkojäsenenä istuva Pirjo Sariola, joka työskentelee Kurikan seurakunnan johtavana diakonia-työntekijänä.

Hän on lähtenyt luottamustehtävään yhtä aikaa kiitollisella ja nöyrällä mielellä. Nöyrällä siksi, että monella muulla Kirkkohallituksen täysistunnon jäsenellä on vähintään saman verran kokemusta kuin hänellä, joillakin paljon enemmän.

– Olen lähtenyt tähän tehtävään myös rohkealla mielellä, sillä silloin kun kysytään seurakunnan elämää koskevista asioista, minä saan olla paikalla Lapuan hiippakunnan seurakuntaelämän asiantuntijana, hän tiivistää.

30 vuotta kokemusta

Sariolan kohdalla voidaan puhua vahvasta asiantuntijuudesta. Hän on työskennellyt diakoniatyössä noin 30 vuotta, joista lähes 10 vuotta johtavana dia-koniatyöntekijänä.

Hänen mukaansa seurakuntakentän kokemukselle on oma tärkeä paikkansa Kirkkohallituksessa.

– Kun keskustellaan kirkon asioista ja valmistellaan asioita kirkolliskokousta varten, on todella tärkeää, että valmistelutyössä näkyy seurakuntien arki.

Sariolan mukaan virkamiehillä on todella paljon tietoa ja osaamista, mutta seurakuntaelämän asiantuntijat toimivat kirkon päätöksenteossa peileinä, joita vastaan voi tarkastella kaikkia päätöksiä.

Koko hiippakunnan edustaja

Vahvasta diakoniataustastaan huolimatta Sariola ei koe olevansa diakonian edustajana kirkkohallituksessa. Hän edustaa ensi sijassa omaa, Lapuan hiippakuntaansa. Diakonia ei silti unohdu.

– Minä olen diakoniatyöntekijä, ja diakonia asuu minussa vahvasti. Se näkyy näkökulmissani ja asioissa, joihin tartun.

Kirkkohallituksessa istuu pappis- ja piispajäsenten lisäksi yksi maallikkoedustaja kustakin hiippakunnasta. Maallikoiden koulutus- ja ammattitaustat ovat hyvin moninaiset. Tämä kuvastaa hyvin Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa.

– On hirvittävän suuri rikkaus, että meillä on näin monimuotoinen kirkko, hän sanoo, Sariola sanoo.

Moninaisuutta kunnioittaen

Kirkon moninaisuus on rikkaus, mutta se on myös haaste, joka edellyttää runsaasti keskustelua. Päätöksiä tehdessä pitää pyrkiä löytämään paras yhteinen tie.

– Vaikka usein sanotaan, että kirkossa tehdään päätöksiä kaavamaisesti, me voimme silti yrittää tehdä päätöksiä moninaisuutta kunnioittaen, hän lisää.

Kirkkohallituksen työ on ollut Sariolan vielä lyhyen kokemuksen mukaan hyvin valmisteltua ja keskustelevaa.

– Erilaisia näkökulmia kuullaan ja ihmisillä on mahdollisuus tuoda erilaisia näkökulmia esiin, hän kiittelee.

Työssä pitää keskittyä tärkeimpään

Työssään diakoniatyöntekijänä Sariola näkee suurimpana haasteena tällä hetkellä sen, että perustehtävää pitäisi pystyä tekemään ”tämän päivän silmillä”.

– Jotta siihen olisi mahdollisuuksia, pitäisi opetella jättämään turhia rönsyjä pois ja keskittymään kaikkein tärkeimpään.

Hän nostaa esimerkiksi diakonian leiri- ja kerhotyön. Hänen mielestään täytyy miettiä, miten paljon sille on tänä päivänä ensisijaista tarvetta.

– Ryhmätilanteita pitää olla ja ne ovat tärkeitä, mutta onko huolehdittava myös siitä, että kun ihmisellä on kriisi ja hätä, diakoniatyöllä on mahdollisuus kohdata tuo ihminen?

Sariola huomasi jo oman erikoistumiskoulutuksensa aikana, että sekä koko kirkon että diakoniatyön on pitänyt uudistua koko ajan.

– Pidän henkilökohtaista asiakastyötä hyvin tärkeänä. Sitä, että diakonia voisi tunnistaa paikkakunniltaan ja seurakunnistaan ne ihmiset, jotka pitäisi kohdata.

Teksti: Miika Manninen

 

56 KOMMENTIT

JÄTÄ VASTAUS