Hupi on ammattitaitoa

0
3462

Sunnuntai. Linja-auto tuo leiriltä nuorisoa seurakuntatalon pihaan. Autosta purkautuu iloinen ja jopa riehakas nuorten ryhmä. Nuoret halailevat toisiaan ja vakuuttavat työntekijöille, että hauskaa oli ja varmasti tullaan seuraavalle leirille. Vanhemmat tervehtivät työntekijöitä. Yksi pukee sanoiksi ajatuksiaan: ”Mitä te siellä leirillä teette, kun tuo meidän poika taas hymyilee? ”

Maanantai. Väsynyt nuorisotyöntekijä palauttaa leirivarusteita toimistolle. Hän piipahtaa vielä työntekijäkahviossa ennen kuin lähtee viettämään vapaapäivää. Kahvi on mennä väärään kurkkuun, kun hänelle sanotaan: ”Olet taas saanut viettää lomaa meidän kauniissa leirikeskuksessa. Me muut ei koskaan saada nauttia töissä täyshoidosta, uida, saunoa ja paistaa makkaraa nuotiolla.”

Seurakunnan leirit ovat menestystarina, joka ei ole syntynyt itsestään. Menestystarina on syntynyt, koska seurakunnan työntekijöillä on siihen osaamista ja sitä tehdään pitkäjänteisesti. Tämän tietää jokainen leirityötä tekevä työntekijä, mutta se näyttää olevan vielä epäselvää osalle seurakunnan työntekijöistä. Tähän joukkoon kuuluu myös työnantajan edustajia ja luottamushenkilöitä. Sama tietämättömyys leimaa monia, jotka puhuvat kirkon kasvatus- ja diakoniatyöstä. Kun lapsi nauttii päiväkerhon toiminnasta, nuori kiittää keskustelusta ja huolenpidosta viikonlopun katupäivystyksessä tai perheenäiti saa apua palveluneuvonnasta diakoniavastaanotolla, se kertoo ammattitaidolla tehdystä työstä.

Nuorisotyö saa osakseen toistuvasti väärin tulkittua palautetta. Kun leiriltä tullut tai nuorten illasta palaava nuori kertoo, että siellä oli hauskaa, leirillä tehty työ tulkitaan epäammatilliseksi toiminnaksi. Näyttelijät sanovat, että komedian tekeminen on vaikeaa ja menestyminen tulee kovalla työllä sekä harjoittelulla. Kun nuorisotyöntekijä saa nuoren hymyilemään, se kertoo luottamuksen syntymisestä. Nuori on kokenut olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Hänet on nähty, vaikka se syntyy nuorisotyössä leikkien, toiminnan ja yhdessä tekemisen kautta. Tämä saattaa näyttää olevan vain hupia, mutta se onkin huolenpitoa. Huolenpitoa siitä, että nuoren on hyvä olla, kasvaa ja varttua turvallisessa ilmapiirissä. Se on lähtökohta uskonelämän vahvistumiselle. Kun lapsen ja nuoren on hyvä olla, hän nauraa, leikkii ja laulaa. Näin se toimii aikuisillakin.

Päätöksentekoesityksissä ja -puheissa on viime aikoina tullut huolestuttavan usein esille, että seurakunnan ydintehtäviä ja osaamisen vahvuusalueita voisi tehdä kuka tahansa mukava mies tai nainen. Kirkko sahaa omaa oksaansa, jos osasta diakonia- ja nuorisotyön virkojen kelpoisuusehdoista luovutaan. Ei riitä, että yhdessä virkanimikkeessä on kelpoisuusehdot täyttävä viranhaltija. Vähitellen työn laatu ja osaaminen kirkon omilla vahvuusalueilla murenee. Tämä tie johtaa menestystarinan päätepisteeseen. Toivoa sopii, että kirkko ei työantajana lähde tälle tielle.

Arja Lusa
toiminnanjohtaja, KNT
arja.lusa@knt.fi