Seurakunnissa toimii paljon alakouluikäisten kerhoja, mutta kerhonohjaajista ei ole tehty tutkimuksia samalla innolla kuin rippikoulujen isosista. Maria Tapionlinnan opinnäytetyössä pääosassa ovat 14–20-vuotiaat kerhonohjaajat.
Vuonna 2015 isosina oli 15 992 ja kerhonohjaajina 6 229 henkilöä. Monelle nuorelle voi olla suurempi kynnys sitoutua jokaviikkoiseen kerhovastuuseen kuin lähteä loma-aikana reiluksi viikoksi leirille. Rippikoulujen isosina olleista kerhonohjaajista tulee usein hyvää palautetta, he kun ovat harjoitelleet monia isosen taitoja jo kerhokauden verran. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyössäni halusin tutkia nimenomaan kerhonohjaajia. Halusin tutkimuksellani tehdä näkyväksi omassa työssäni kullanarvoisten nuorten vapaaehtoistyötä.
Tutkimuksessani mukana olleet leppävaaralaiset kerhonohjaajat saavat työstään pienen rahallisen palkkion. Se ei ole heidän mukaansa varsinainen syy kerhon pitämiseen. Nuori on saattanut jopa vilpittömästi yllättyä kuullessaan, että hauskasta hommasta saa vielä rahaakin. Käytännössä palkkio on toki nuorille tärkeä asia. Osalle heistä se on ainoa oma tienesti.
Ohjaajien mielestä palkitsevinta työssä ovat kerholaiset. Lastenleirille isoseksi pääseminen oli kerhonohjaajien mielestä myös hyvin palkitsevaa, samoin kerhonohjaajien yhteishenki koettiin tärkeäksi. Tämä oli itselleni iloinen asia, sillä olemme tietoisesti tehneet töitä sen eteen, että kerhonohjaajista tulisi ”meidän porukka”. Käymme kauden lopussa yhdessä tekemässä jotakin hauskaa, ja sen jälkeen syömme hyvin. Yhteinen tekeminen toki vaatii aikaa ja vaivaa, mutta sitä ei voi millään korvata.
Tutkimuksen tekemisen aikaan kerhonohjaajien ikähaitari oli 14–20 vuotta. Yksi kertoi yllättyneensä siitä, että eri-ikäisiä kerhonohjaajia kohdellaan samanarvoisesti. Työntekijälle tämä on toivottavasti itsestäänselvyys, mutta nuorelle selvästi merkittävä kokemus. Kerhonohjaajille on merkityksellistä tuntea itsensä tarpeelliseksi ja tärkeäksi.
Osalle kerhonohjaajista oma usko oli tärkeä. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet kokivat seurakunnallisen kontekstin myönteiseksi asiaksi. Kerho-nohjaajat eivät ole homogeeninen ryhmä, joka ilman muuta haluaa kuulua kirkkoon ja tehdä siellä vapaaehtoistyötä. Osalla nuorista on paljon muitakin harrastuksia, ja kerhon ohjaaminen joutuu kilpailemaan niiden kanssa nuoren vapaa-ajasta.
Uskallan toivoa, että oman merkityksellisen paikan löytäminen seurakunnassa kannustaa kerhonohjaajina toimineita nuoria pysymään jatkossakin kirkon jäseninä. Tässä olisikin uuden tutkimuksen paikka!
Maria Tapionlinna,
nuorisotyönohjaaja
Leppävaaran seurakunta
—————————————————————————————————
Tapionlinnan Diakonia-ammatti-korkeakoulun yamk-tutkinnon opinnäytetyö Vähän niinku elämäntyyli: Seurakunnan kerhonohjaajien kokemuksia löytyy täältä: https://publications.theseus.fi/handle/10024/98157.
