Mirva Nymanin tiimi on mukana työaikakokeilussa

0
3713

Moduulityöajassa on paljon hyvää, mutta myös kosolti kehitettävää. Keravan johtava diakoniatyöntekija Mirva Nyman tiimeineen on kokeilussa mukana.

Työaikakokeilussa selvitetään työajan soveltuvuutta hengellisen työn viranhaltijoiden työhön. Kokeilut ovat osa kirkon työaikaryhmän työskentelyä työ- ja vapaa-aikamääräysten kehittämiseksi. Kokeiluun lähtivät Raision, Meilahden ja Keravan seurakunnat. Keravalla siirryttiin työaikakokeiluun jo 1.2.2014.

Keravan johtava diakoniatyöntekijä Mirva Nyman on ollut seurakunnan hengellisessä työssä vuodesta 1996. Suurimman osan työurastaan hän on ollut työajattomana viranhaltijana.

Työajallisessa työssä on yhteinen mittari, jolla mitataan työpäivien pituutta.

– Työ- ja vapaa-aika erottuvat entistä selvemmin. Työstä on tullut myös aikaisempaa näkyvämpää. Arvelen myös tietäväni aiempaa enemmän, mistä työtovereiden päivät täyttyvät, pohtii Mirva.

Kolmen viikon periodit

Työaikakokeilussa on kolmen viikon mittainen suunnittelujakso, ja keskimääräinen työpäivän pituus on neljä modulia eli 8,5 tuntia. Ruokailuun on laskettu aikaa puoli tuntia, joka sisältyy tuohon moduuliaikaan, mutta jota ei kuitenkaan lasketa työajaksi.

– Nyt kun työpäivät ovat pääsääntöisesti 8,5 tunnin mittaisia, huomaan ehtiväni aikaisempaa enemmän. En tiedä, johtuuko se tarkemmasta suunnittelusta vai työpäivän pituudesta, miettii Mirva.

Työ- ja vapaa-aika erilleen

Työaikakokeilun yhtenä tavoitteena on työ- ja vapaa-ajan selkeämpi erottaminen toisistaan. Työajattomat tietävät, että välillä tuntee olevansa koko ajan töissä, ja vapaallakin vastaa posteihin, pyyntöihin ja puheluihin.

– Vapaa-aikaa ei ole aiempaa enemmän, mutta nyt siihen on todellinen mahdollisuus. Ei ole velvollisuutta olla tavoitettavissa vapaalla ollessaan eikä miettiä s-postin ja puhelimen seuraamista. Toki esimiehenä koen, että en voi tätä aina noudattaa täysin, kertoo Mirva.

Etukäteissuunnittelu tärkeää

Johtamis- ja esimiestyössään Mirva on pystynyt ottamaan alaistensa kanssa paremmin esille liian pitkät työpäivät ja myös toistuvasti liian lyhyet työpäivät.

– Nyt on huomannut sen, että jos työntekijä ei ole aiemmin osannut suunnitella työtään, niin tuskin moduulityöajasta taikasauvaksi on. Moduulityöaika joustaa kyllä tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti suunnitellusta pidetään kiinni.

– Lyhennettyä tai osittaista työaikaa tekevien työntekijöiden kanssa työajallinen työaika on toiminut tosi hyvin. Niin työntekijä kuin -antajakin hyötyvät, kun työaika määritellään moduuleissa.

Moduulityöaika on kuitenkin vain yksi väline työn suunnittelussa ja johtamisessa. Mirva toteaa yhden työkaverinsa osuvasti kuvanneen, että moduulien sisällä oleva aika on työnantajan omaisuutta, josta työnantaja päättää, ja moduulien ulkopuolinen aika on omaa, josta jokainen päättää itse.

Haasteena on ollut muistaa palautumisaika. Diakoniatyössä erityisesti siihen pitäisi kiinnittää huomiota.

– Helposti täyttää kalenterin täyteen esimerkiksi asiakastapaamisia ja unohtaa varata niiden väliin palautumisaikaa. Tässä meillä diakoniatyöntekijöillä on opettelemista, Mirva pohtii.

Kehittämistäkin on

Keravalla kokeilu jatkuu ja tulevasta ei tiedetä. Työyhteisössä on erilaisia mielipiteitä siitä, tulisiko kokeilusta pysyvä tapa.

– Todellisella näköalapaikalla on saanut kokeilun aikana olla. Voin ainakin osallistua keskusteluun ja vertailuun muutenkin kuin mutu-tuntumalla. Itse ajattelen tällä hetkellä, että työaikaa voisi mitata tunteina eikä moduulityöaikamallin mukaan. Leirityöajan laskemisen osalta moduulityöaika ei ole mielestäni toimiva, vaan sitä pitää vielä kehittää.

Teksti Eliisa Ala-Kuusisto  
Kuva Keravan seurakunta Tarja Suomalainen