Kolme ehdokasta ykseyden vaalijaksi

0
2800

Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa on ehdolla kolme erilaista vaihtoehtoa.

Dinon toimitus haastatteli Helsingin piispaehdokkaista teologian tohtori Kaisamari Hintikan ja teologian tohtori Jaana Hallamaan. Toimitus ei tavoittanut teologian maisteri, kasvatustieteen tohtori Teemu Laajasaloa.

Helsingin piispanvaalin ensimmäinen äänestyspäivä on 16. elokuuta.

Kaisamari Hintikka-9668

Hintikka: Kirkko tarvitsee ihmisten taitoja ja lahjoja

Kaisamari Hintikka on kansainvälisissä tehtävissä toimiva ekumeenikko, joka toivoo, että kirkko säilyttäisi rankkojenkin keskusteluiden keskellä keskinäisen yhteytensä.

Hän on työskennellyt viimeiset viisi vuotta Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerinä.

Hintikan mukaan kirkon suurin haaste on siinä, miten se oppii yhteisönä elämään siten, että se pystyy pitämään sisällään ihmiset, joilla voi olla hyvinkin erilaisia teologisia mielipiteitä. Miten kirkko oppii näkemään sen rikkautena?

– Meidän pitäisi pystyä palamaan tilanteeseen, jossa yhteenkuulumisen tunne ei rakennu yhteisen mielipiteen kautta, vaan moninaisemmalle pohjalle, hän lisää.

Kirkon talouden heikkeneminen seurakuntalaisten vähenemisen myötä on hänen mielestään haaste mutta myös mahdollisuus luoda uutta toimintakulttuuria kirkkoon.

– Se on se uusi todellisuus, jossa kirkko elää. Sen sijaan, että antaudutaan muutoksen vietäväksi ja uhriksi, kannattaisi miettiä, mitkä ovat ne uudet mahdollisuudet, jotka nousevat tästä tilanteesta.

Hintikan mukaan yksi lääke siihen, että kirkko pystyisi sitouttamaan ihmiset yhteyteensä olisi seurakunnan tehtävien avaaminen entistä rohkeammin seurakuntalaisille. Silloin työ ei olisi niin työntekijäkeskeistä.

– Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia. Luterilaisen käsityksen mukaan se on jokaisen kastetun kristityn tehtävä, ei pelkästään seurakunnan palkattujen työntekijöiden tehtävä.

Hintikka sanoo, että kirkko tarvitsee ihmisiä ja heidän lahjojaan ja taitojaan. Kirkko on yhtä kuin ihmiset.

– Kirkko ei ole joku organisaatio tuolla jossain, vaan minä kuulun siihen, hän linjaa.

Talouden heikentyessä sopeutuksiakin on tehtävä. Seurakuntien talousrakenne määrää sen, miten sopeutuksia tehdään. Henkilöstösopeutukset vaativat Hintikan mielestä harkintaa, sillä kirkossa on paljon hyvää osaamista esimerkiksi kasvatus- ja diakoniatyössä.

– On mieletöntä, miten iso osa ikäluokasta käy rippikoulun. Sillä tavoitetaan niin iso osa nuoria, että meidän pitäisi olla siitä ylpeitä ja iloisia. Sitä pitäisi vaalia.

Hänen mukaansa on maailmanlaajuisesti hyvin poikkeuksellista, että Suomessa jokaisessa seurakunnassa on diakonian virka. Monissa kirkoissa maailmalla diakonia on ulkoistettu jollekin kirkon ulkopuoliselle taholle.

– Suomessa jokainen seurakunta tekee diakoniatyötä, tuntee oman alueensa ja sen ihmiset. Se on aika kallisarvoista.

Kirkolliskokousedustaja kaudella 2012-2016; Helsingin hiippakunta; Professori; Lakivaliokunta

Hallamaa: Kirkko ei elä poikkeuksellista aikaa

Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professorina työskentelevän Jaana Hallamaan mukaan kirkko ei elä tällä hetkellä kaikkine ravisteluineenkaan mitenkään erityisen poikkeuksellista aikaa.

– Kirkko on aina elänyt jonkun väännön keskipisteessä. Se tulee ihan siitä, että kirkko elää maailman menon keskellä – ja niin sen kuuluu ollakin.

Hän myöntää, että kirkon asema hallintoauktoriteettina ja osana esivaltaa murtuu koko ajan. Se on hänen mukaansa osa yhteiskunnallisia muutosprosesseja, jotka saavuttavat Suomen muuta maailmaa myöhemmin.

– Näitä muutoksia ei pitäisi pelätä, sillä meillä on ihan mielettömät resurssit. Kirkolla on luottoa, suurenmoiset työntekijät ja upeita ihmisiä seurakuntalaisina, jotka työskentelevät kukin omassa arjessaan kristittyinä.

Toista kautta kirkolliskokouksessa istuva Hallamaa muistuttaa, että aina on olemassa asioita, jotka jakavat ihmisiä eri leireihin. Individualistinen aikakausi tarjoaa mahdollisuuden tehdä vihaisia ratkaisuja, kun asiat eivät mene niin kuin itse haluaisi. Yksi esimerkki näistä ratkaisuista on kirkosta eroaminen.

– Tässä kirkko toimii viimeisenä auktoriteettina, jota vastaan voi kapinoida. Tästä kapinasta katoaa kuitenkin vähitellen teho.

Hallamaan mukaan kirkon niin sanottuina lihavina vuosina kirkossa totuttiin siihen, että vain asiantuntijat tekevät asioita.

– Monissa kirkoissa on jouduttu siirtymään tästä ajattelusta pois, ja kaikissa ei välttämättä ole sitä koskaan edes ollut – ja tämä on nyt meidänkin tiemme.

Hallamaa sanoo, että työntekijälähtöisessä mallissa ihmisiä pidetään ikään kuin alaikäisinä. Kun siitä siirrytään pois, ihmisistä tulee täysikäisiä, jotka joutuvat ottamaan vastuuta.

– Ja sehän vastaa luterilaisen näkemystä kristityn kutsumuksesta. Kirkon toiminta ei ole työntekijöiden johtamaa vapaaehtoistoimintaa vaan kirkon toiminta on sitä, mitä kastetut kristityt omassa arjessaan tekevät.

Tästä kehityksestä seuraa paljon mahdollisuuksia. Siitä voi seurata paluu kutsumustietoisuuteen ja sitoutumiseen. Seurakuntalaiset ovat monella tavalla taitavia asiantuntijoita, joilla on paljon annettavaa kirkolle.

– Tämän pitää näkyä myös kirkon toiminnassa, Hallamaa painottaa.

—————————————————————————————————-

Teemu Laajasalo

Vaalin kolmas ehdokas Teemu Laajasalo työskentelee tällä hetkellä Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana. Virkansa ohella hän toimii myös Helsingin seurakuntayhtymän johtajana. Laajasalo on tehnyt papin töiden ohella myös radio- ja televisiotöitä.

Teksti  Miika Manninen  
Hallamaan kuva Aarne Ormio