Elämme aikakautta, jota leimaavat jatkuvasti eri viestintäkanavista läpi tunkevat uhkakuvat. Toiset meistä kokevat uhkaaviksi sotia pakenevat maahanmuuttajat, toiset Suomen rajoja puolustavat uusnatsit, joku näkee soten uhkana, joku ilmastonmuutoksen.
Kirkon sisällä jäsenkato ja vähiin käyvät resurssit ovat uhkakuvia, jotka tunkeutuvat kokouksiin, keskusteluihin ja strategioihin. Nämä uhkakuvat saavat toiset seurakunnat tekemään järkeviä suunnitelmia ja varautumaan tulevaisuuteen, toisille ne ovat vielä niin kaukaisia, ettei niitä haluta ajatella. Erityisesti siellä, missä talouden leikkaukset ja virkojen vähenemiset ovat jo tätä päivää, kuuluu huoli ja epävarmuus työntekijöiden puheesta.
Kirkolliskokouksessa talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen maalaili kirkon tulevaisuutta varsin karuilla näkymillä. Jos jäsenmäärä jatkaa nykyistä laskuaan, kuuluu Tähtisen mukaan vuonna 2030 kirkkoon enää alle puolet suomalaisista. Talous heikkenee kaikkialla, mutta toisaalla lasku on rajumpaa ja seurakunnat tulevat olemaan entistä eriarvoisemmassa asemassa. Esimerkiksi Vantaalla voi ennusteiden mukaan vuonna 2040 kirkollisveroa maksaa enää 18 prosenttia kuntalaisista.
Suomalainen diakoniatyö on muuttunut ja sopeutunut uusiin tilanteisiin ja haasteisiin ennenkin. Sisarkodin ajoista on tultu pitkä ja monivaiheinen matka tähän päivään. Laman ajan työttömyys, konkurssit ja ihmisten taloudellinen hätä haastoivat diakoniatyötä aivan erityisellä tavalla ja jättivät myös työhön pysyvän jäljen. Edelleen 2010-luvulla työssä korostuu ihmisten taloudellinen auttaminen. Yhteiskunnasta nousevat tarpeet diakoniselle auttamiselle eivät ole vähentyneet, päinvastoin. Muutokset toimeentulotukijärjestelmässä, tulevaisuuden sote-uudistukset ja kasvava vanhusten määrä pitävät huolen siitä, että avun tarvitsijoita tulee yhteiskunnassa olemaan entistä enemmän.
Mistä löytyy hädän ääripää ja mihin haasteisiin diakonityön pitäisi vastata vuonna 2040? Sitä ei kukaan vielä tiedä. Varmaa sen sijaan on, että diakoniatyön on jälleen muututtava ja sopeuduttava uuteen tilanteeseen.
Nuorten tulevaisuusseminaarissa ”Kirkko 2025” nuoret pääsivät pohtimaan tulevaisuuden kirkkoa ja muun muassa sitä, miten kirkon tulisi toimia osana yhteiskuntaa. Yksi selkeä näkemys oli, että kirkon toiminnan täytyy muuttua ihmisten mukana tai se kuihtuu pois. Nuorten mukaan toiminnan täytyy muuttua, mutta sanoman ei. Diakoniatyön sanoma heikoimman puolustamisesta ja auttamisesta on pysynyt samana tähän päivään. Työmme ydin ei tule koskaan muuttumaan, mutta kuinka muutamme toimintaamme, jotta emme kuihtuisi pois. Mikä on työmme luovuttamaton ydin? Se täytyy jälleen kerran arvioida uudelleen.
Saara Huhanantti
puheenjohtaja DTL
saara.huhanantti@evl.fi
Kuva Ruusukuva, Tarja Engblom
