Entistä tiukemmin kohti jumalanpalvelusta

0
846

Piispa Matti Revon mukaan nuorisotyö houkuttelee nuoria, mutta monet heistä lipsahtavat pois kirkon yhteydestä aikuistuttuaan.

Kirkon nuorisotyön suurin haaste on nuorisotyön sitominen entistä tiukemmin koko seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Näin sanoo Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.

– Nuorisotyö onnistuu hyvin siinä, että rippikoulut vetävät hyvin nuoria ja rippikoulun jälkeiseen nuorisotyöhön osallistuu edelleen paljon nuoria, Repo jatkaa.

Nuorisotyön elämänrytmissä vietettyjen vuosien jälkeen moni nuori vieraantuu seurakuntaelämästä esimerkiksi muuttaessaan opiskeluiden perässä toiselle paikkakunnalle ja pois tutuista ympyröistä. Silloin kirkosta eroaminen voi tulla ajankohtaiseksi.

– Johtuuko se siitä, että nuorisotyössä eletään omaa nuorisotyön elämää, eikä sitten sen jälkeen kiinnostuta integroitumaan muuhun seurakuntaelämään ja yhteiseen jumalanpalvelukseen? Kuitenkin juuri jumalanpalvelus säilyy koko seurakuntaa yhdistävänä toimintana samanlaisena läpi koko elämän, Repo miettii.

Diakoniatyössä hän näkee haasteena yksinäisyyden, ja sen tuomien ongelmien kohtaamisen.

– Itsenäisyyden ihanteen kääntöpuolena ovat vähäiset siteet perheenjäseniin, sukulaisiin ja muihin ihmisiin, minkä seuraukset voivat tulla muutamassa vuosikymmenessä ilmi.

Kirkon työntekijöihin luotetaan

Repo sanoo, että kirkolla on erittäin korkeasti koulutetut ja motivoituneet työntekijät, joita arvostetaan ja kunnioitetaan myös kirkon ulkopuolella.

– Esimerkiksi kirkon diakonia- ja kasvatustyötä arvostetaan korkealle, ja sitä kohtaan vallitsee suuri luottamus.

Hän näkee, että kirkossa tarvitaan jatkossakin tätä ammatillisuutta ja osaamista, mutta työn painopistettä pitäisi muuttaa enemmän siihen suuntaan, että se olisi jatkossa vielä korostetummin seurakuntalaisuuden vahvistamista ja tukemista.

– Meidän isoin läksymme seurakunnissa on sen ymmärtäminen, että seurakunta on ihmisyhteisö, jossa kristityt itse ottavat vastuuta tehtävistä.

Toki kaikkea ei voi sälyttää vapaaehtoisten tehtäväksi. Revon mukaan esimerkiksi kirkon diakoniatyössä on niin vaativia ja asiantuntemusta edellyttäviä tehtäviä, että niiden tekemiseen ei riitä pikakurssi tai vapaaehtoiselle annettu valtuutus.

– Viranhaltijalta voidaan myös edellyttää vaitiolovelvollisuutta toisin kuin vapaaehtoiselta. Tietoisuus sellaisesta vahvistaa luottamusta viranhaltijaa kohtaan.

Piispaa tarvitaan sopeuttamisessa

Piispan mielestä seurakuntalaisten oman vastuun kasvaminen kirkon työssä on edellytys kirkon toiminnalle.

– Me olemme tottuneet koko sotien jälkeisenä aikana siihen, että meillä on koko ajan taloudellista kasvua. Tämä koskee myös kirkkoa. Nyt kun käyrä ei enää nouse, joudumme tulemaan takaisin päin. Joudumme myymään rakennuksia ja joudumme vähentämään virkoja kaikilta aloilta . Myös kirkon työhön kouluttavia laitoksia on jo vähennetty.

Sopeuttamistyössä hän näkee yhden piispan tärkeimmän tehtävän. Piispa toimii ykseyden ja kirkon jatkuvuuden merkkinä ja auttaa seurakuntia ja seurakuntien työntekijöitä näkemään oman tehtävänsä seurakuntalaisten voimaannuttajina ja valmentajina kohti tietoisempaa ja aktiivisempaa seurakuntalaisuutta.

– Minusta piispan tärkein tehtävä on johtaa kirkon missiota, auttaa kristittyjä viemään eteenpäin Jumalan rakkautta ja Jumalan totuutta.

Kirkko kestää tuiverrukset

Revolla on vahva luotto kirkkoon. Hänen mielestään kirkko ei kaadu tulevaisuudessakaan talouden heikentymiseen, saati kirkon sisäiseen voimakkaaseen keskusteluun esimerkiksi avioliittokäsityksestä.

– Me olemme tulleet tänne asti, koska Kristus itse toimii kirkossaan, hän tiivistää.

Repo perää kirkkoon perusteellista ja asioihin keskittyvää keskustelua mielipiteiden laukomisen sijaan.

– Kirkossa pitäisi antaa arvo perusteisiin käyvälle teologiselle työskentelylle. Olisi hyvä miettiä, miksi kirkossa vietetään jumalanpalveluksia. Mitä se tarkoittaa? Entä mitä kirkko opettaa esimerkiksi avioliitosta ja minkä vuoksi?

Revon mukaan avioliittoa koskevassa keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle se, että kirkollisessa vihkimisessä on kyse koko kirkon yhteisestä jumalanpalveluksesta, vaikkakin pienoiskoossa.

Piispa uskoo, että kirkon kiistojen keskellä on myös asioita, jotka yhdistävät eri ääripäitä.

– Siinä ideaaliajatuksessa, että keskitytään Kristukseen, pitäisi löytää ainakin keskinäistä rakkautta ja toinen toisensa kunnioittamista. Keskittyvää kuuntelemista siihen, mitä toinen sanoo ja asennoitumista toisen asemaan.


Kirkon palvelija 32 vuotta

• Vuonna 1985 papiksi vihityllä Revolla on 32 vuoden kokemus kirkollisesta viranhoidosta.

• Hän työskenteli Tampereen Messukylän seurakunnan pastorina vuosina 1985–2002. Sen jälkeen hän siirtyi kirkkohallituksen ulkoasiainosastolle, jossa hän hoiti ekumeenisia suhteita vuoteen 2008 asti.

• Hänet vihittiin Tampereen hiippakunnan piispaksi vuonna 2008.


 

Teksti Miika Manninen  
Kuva Juha Valkeajoki