Kun on tunteet

0
308

Muistatko, millaista oli tulla kirkon töihin? Millaisin odotuksin tulit ensimmäiseen työyhteisöösi? Itse ajattelin liittyväni kristittyjen yhteyteen, elämään todeksi diakoniatyössä kutsua, jonka koin saaneeni. Rakastan työtäni mutta työyhteisöissä on haasteita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että olen työnohjaaja. Tämä kaikki tuli mieleeni, kun taas kuulin uudesta kirkon työntekijästä, joka pettyi työyhteisönsä henkilöristiriitoihin. Missä rakkaus? Missä armollisuus?

Kun on ne tunteet! Ne ovat läsnä kaikessa vuorovaikutuksessa myös seurakunnissa, tunnistammepa ne tai emme. Jos emme tunnista, sen pahemmat ovat seuraukset. Olemme kohtaamisen ja vuorovaikutuksen ammattilaisia. Kaikilla meillä on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Miten se toteutuu, jos emme tunnista omia tunteitamme ja sitä kautta saa kosketuspintaa toisen tunteisiin?

Kymmenen vuotta sitten työskentelin kokemuksellisen tunnetaitovalmennuksen koulutuksissa. Se oli syväsukellus oman taidottomuuden tunnistamiseen ja häpeänkin kokemukseen. Mutta en minä ollut huono, kukaan ei vain ennen ollut opettanut! Kun haluaa ajaa pyörällä tai luistella, on opeteltava. Kun haluaa elää toisen kanssa niin, että kuuntelee ja tulee kuulluksi, on opeteltava tunnetaitoja. On ensin ymmärrettävä, mitä ollaan tekemässä ja sitten opittava, miten se tapahtuu. Lopuksi pitää harjoitella ja vielä harjoitella. Muuten yritämme selviytyä niillä taidoilla, jotka olemme oppineet lapsuudessamme esimerkin kautta lähisuhteissamme ja myöhemmin muualta. Tunnetaitojen opetteluun on olemassa työkaluja, joiden käyttöä on toistettava jopa tuhansia kertoja oppiakseen vanhoista tavoista pois.

Aikuiseksi kasvaminen on sitä, että kasvaa ottamaan vastuun omista tunteistaan eikä yritä vyöryttää niitä toisen päälle. On taito olla vihainen oikeaan aikaan, oikealle ihmiselle ja oikeasta asiasta. Hyvä aikomus usein estää katastrofin. Aikomuksen lisäksi on kartutettava taitoja. Kun työyhteisössä kaksi aikuista kohtaa tunteineen, vastaa kumpikin omasta osastaan. Se on oikeus ja velvollisuus. Tavoitteena on hoitaa perustehtävä hyvin ja luoda yhteisö, jossa jokainen kokee olevansa tervetullut sellaisena kuin on, keskeneräisenä. Huolimatta siitä, millaisia tunteita kohtaamiset meissä saavat aikaan. Tunteet on tunnistettava ja tunnustettava, muuten ne välittyvät piiloviestinä eteenpäin.

Jokainen on Jumalan silmissä arvokas. On lupa suojella omia rajoja ja velvollisuus kunnioittaa toisen rajoja. Vuosia olen tietoisesti harjoitellut tunnetaitoja ja matka jatkuu. Mitä enemmän opin itsestäni, sitä enemmän tarvitsen Jeesusta elääkseni tunteineni Hänen esimerkkinsä mukaan.

Virpi Liirus-Mäkelä
diakoniatyöntekijä, työnohjaaja
Helsingin 
seurakuntayhtymä, erityisdiakonia

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS