Eipä olisi ihan heti uskonut, että olisin alba päällä ja pitäisin hartaushetken jos toisenkin täällä entisessä Mesopotamiassa, nykyisessä Irakissa. No, kaikki on näköjään mahdollista, mutta otetaan muutama askel taaksepäin ja kerrataan lähtökohdat.
Kun yhdistetään sosionomi-diakoni, ammattikorkeakouluopiskelu sekä siihen liittyvä seurakuntaharjoittelu sekä tilannekeskuspäivystys, niin voidaan saada aikaiseksi aikalailla mielenkiintoinen rauhanturvapalvelusaika Irakissa.
Oman työni ohessa sain tilaisuuden osallistua yhteen kokoukseen, ja siitä se sitten lähti. Olin yhtäkkiä osa kirkollista työryhmää. ”Kirkollinen yhteistyö” sujui aivan mahtavasti ja oli hieno huomata, kuinka eri kirkkokuntien edustajat jakoivat ajatuksiaan ja mielipiteitään. Keväällä toteutettu yhteinen koko koalition hartaus oli hyvä esimerkki siitä, mitä yhteistyöllä voidaan saada aikaiseksi. Kyse ei ole ainoastaan hartaushetkestä vaan päämääränä on luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta eri maiden kesken. Ainakin hetkeksi.
Joka tiistaiset tapaamiset antoivat minulle uutta näkökulmaa siihen, kuinka kukin maa hoitaa kirkollista tointa niin rauhanturva-ja kriisinhallintaoperaatioissa kuin myös kotimaassaan. Huomionarvoinen seikka on se, että mm. Norjalla, Ruotsilla ja Suomella ei ole omaa pappia tässä operaatiossa. Hollanti, Italia UK, USA, Kanada, Saksa, Ranska, Unkari ja Slovenia ovat maita, joilla on kirkollinen työntekijä paikalla.
Tätä kirjoittaessa en voi muuta kuin todeta, että Suomalainen rauhantyö on hyvässä maineessa myös täällä Irakissa.
Tämä kokemus ja aika täällä on antanut ja antaa opiskeluun jälleen uutta näkökulmaa auttamistyöhön sekä suhtautumista eri kulttuureista tuleviin ihmisiin. Omassa toiminnassa ja tulevassa sosiaali ja/tai kirkollisessa työssä on hyvä tuntea ja tunnistaa eri kulttuurien ja ihmisten eroavaisuudet ja kuinka kohdata eri maista tulevat ihmiset. Tämä on ollut minulle iso rikkaus, ja olen saanut hyviä työkaluja opiskeluun. Moraaliset ja eettiset pohdinnat sekä eri tapahtumat antavat uutta näkökulmaa ja sisältöä eri opintokokonaisuuksiin. Olen huomannut, että kynnys kohdata vieraasta kulttuurista tuleva ihminen on jopa luonnollista.
Alla olevan rukouksen lausuin eräässä yhteisessä tilaisuudessa:
”Herra, me rukoilemme rauhaa niille, jotka itkevät hiljaa, rauhaa niille, jotka eivät uskalla päästää ääntäkään, rauhaa niille, joiden toivo on hiipumassa.Keskellä raivoa, väkivaltaa ja pettymystä, keskellä sotaa ja tuhoa, Herra, näytä meille valo pimeydessä. Herra, me rukoilemme rauhaa niille, jotka sitä vaativat, rauhaa niille, jotka eivät halua kuulla siitä mitään, rauhaa niille, jotka etsivät oikeudenmukaisuuden tietä.
Siunatkoon meitä kaikkia rauhan ja oikeuden Jumala. Siunatkoon meitä Poika, joka pyyhkii pois kyyneleet, jotka maailman kärsimys on aiheuttanut. Pyydämme sinulta siunausta meille kaikille rauhanturvaajille työssämme. Siunatkoon meitä Henki, joka tekee sovituksen ja toivon meille eläväksi – tänään ja ikuisesti.”
Henry Helakorpi,
sosionomi-diakoniopiskelija
