Seurakuntien kasvatuksen ja diakonian ammattilaiset ovat laajasti läsnä erilaisissa kanavissa. Digimedia eli verkkotyö lisää yhteisöllisyyttä ja vuoropuhelua. Some eli sosiaalinen media tuo vuorovaikutuksen kaikkialle.
Riihimäen seurakunnan diakoni Tiina Heiskanen on ylläpitäjänä ja keskustelijana kahdessa Facebook-ryhmässä. Ne ovat Riihimäen yksin- ja yhteishuoltajat sekä Toisen vanhemman menettäneet perheet – Etelä-Suomen ja Riihimäen Tukiverkosto.
– Facebookissa olen tavoitettavissa matalalla kynnyksellä. Pidän diakoniatyötä ja ihmisten hätää ja lähimmäisen auttamista esillä ja mahdollistan auttamista ja autetuksi tulemista. Tuon kuuluviin niiden ääntä, jotka tarvitsevat apua ja sitä kautta herättelen ihmisiä näkemään, että lähelläkin on todellista apua tarvitsevia, Heiskanen kertoo.
Paljon hyvää
Erityisesti Riihimäen Tukiverkosto -ryhmän kautta on tullut paljon hyvää.
– Viime vuonna jouluapua sai pelkästään Tukiverkoston kautta noin 150 henkilöä. Olemme saaneet lahjoituksia yhdistyksiltä, yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Kauttamme on saatu tyhjiä asuntoja kalustettua, vaatteita, sänkyjä, pesukoneita ynnä muuta. Moni perhe on saanut apua syntymäpäiväjuhlien toteuttamiseen. Joku on löytänyt lastenhoitoapua, joku polkupyöränkorjausapua, joku saanut viedä kesälomalla lapset ensimmäistä kertaa Linnanmäelle, Heiskanen iloitsee.
Tärkeä osa työtä
Verkossa pitää toimia nopeasti, sillä tilanteet muuttuvat ja keskustelut jatkuvat pian uusille urille. Jos seurakunta saa kritiikkiä tai nousee muuten keskustelun aiheeksi somessa, siellä pitäisi olla heti reagoimassa. Asiaa ei voi viedä seuraavan viikon tiimiin ja pohtia sitä ajan kanssa asiaa työryhmässä.
– Verkkotyö tulisi nähdä tärkeänä osana työtä. Usein törmää asenteisiin, että ”siellä ne vaan surffailee ja viettää aikaa netissä, vaikka pitäisi auttaa ihmisiä”. Olen sitä mieltä, että moni ihminen olisi jäänyt kohtaamatta, moni apu jäänyt antamatta ja moni vertaisryhmä löytymättä ilman verkkotyötä, Heiskanen pohtii.
Osaajia ja ulkopuolisia
Moni diakoniatyön asiakas on somessa, ja työikäisestä väestöstä iso osa käyttää digimediaa. Perheellisillä on digiosaamista jo senkin takia, että lapset ja nuoret pitävät ajan hermolla. Myös monen koulu- ja harrastusasian hoitaminen vaatii verkossa toimimista.
– Tosin digisyrjäytyminen on todellisuutta. Moni jää palveluiden ja niistä tiedottamisen ulkopuolelle ilman asianmukaisia laitteita ja verkossa olemista. Diakonisen vanhustyön asiakkaita eli yksinäisiä tai huonokuntoisia vanhuksia siellä ei juuri ole, vaikka juuri heitä some voisikin auttaa. Moni on pudonnut koneiden teknisen kehityksen kelkasta jo aikaa sitten. Pelkkä tietokoneen saaminen ei auta, vaan moni tarvitsisi myös laajaa opastusta sen käyttöön ja mahdollisuuksiin, Heiskanen sanoo.
—————————————————————————————————-
Tupu ei tuputa mutta kuuntelee
Nuoressa kirkossa Itä-Suomen alueen kouluttajana työskentelevän Maara Kososen mukaan Tekstaritupu on matalan kynnyksen mobiiliauttamismuoto koululaisille.
– Palvelu auttaa ja tukee kouluikäisiä erilaisissa elämäntilanteissa ja erilaisten elämänkysymysten äärellä. Tekstaritupussa yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuus tekstiviestikeskusteluun nimettömänä luottamuksellisesti päivystäjän kanssa. Tavoitteena on kuulluksi tulemisen ja yhteisen jakamisen kokemus kunnioittaen yhteydenottajan oikeutta tehdä omia ratkaisuja ilman painostusta. Tekstaritupuun voi ottaa yhteyttä tekstiviestillä tai sähköpostilla. Tekstiviestien rinnalla toimii Nettitupu, jossa voi keskustella kahden kesken päivystäjän kanssa.
Uusia menetelmiä
Nyt on aika etsiä uusia menetelmiä tyttöjen ja poikien auttamiseen. Nuoret valitsivat 13 vuotta sitten itselleen sopivan tavan lähestyä työntekijää, ja siitä lähti Tekstaritupun kehittäminen liikkeelle. Tänä päivänä nuoret käyttävät paljon myös WhatsAppia.
– Nykyisin vuorokausi on liian pitkä aika odottaa vastausta. Se halutaan saada heti tai ainakin ihan kohta. Tähän varmasti myös WhatsAppin suosio perustuu. Olemme käyneet yhteistyökeskusteluja myös Sekasin-chatin kanssa. Se on valtakunnallinen jokaisena päivänä avoinna olevana keskustelupalvelu. Nyt on aika ja tarve löytää tämän päivän tapa kohdata ja auttaa lapsia ja nuoria. On varmasti järkevää yhdistää voimavaroja ja tehdä yhdessä, Kosonen pohtii.
Kouluikäiset ovat arjessa läsnä verkossa käytännössä koko ajan. Kaikilla tytöillä ja pojilla ei ole kuitenkaan samanlaista mahdollisuutta digitalisaatioon.
–Vaikka kouluikäiset kuuluvatkin diginatiivien sukupolveen, on toki heidänkin keskuudessaan digisyrjäytymistä. Kaikkien lasten vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia hommata lapsilleen uusimpia älypuhelimia tai muita vekottimia. Eriarvoisuus myös tällä saralla kasvaa, ja se näkyy lasten arjessa kipeän konkreettisesti, Kosonen toteaa.
—————————————————————————————————-
Vlada Laukkonen on unelmatyössä
Lokakuun alussa Nuori Kirkko ry:ssa aloitti viestintäsuunnittelijana Vlada Laukkonen. Hän vastaa Nuoren Kirkon verkkoviestinnästä ja digitaalisten palvelujen kehittämisestä. Laukkosella on paljon ideoita digiloikan vahvistamiseksi.
– Viestintäsuunnittelijana toimiminen Nuorella Kirkolla on unelmatyöni. Suunnittelen ja kehitän verkkosivuja sekä lasten ja nuorten digimediaa, koulutan ja luon uutta. Haluaisin lähteä kehittämään koodauskerhokonseptia. Pidän korvani ja silmäni auki teknologian mahdollisuuksille ja sille, miten niitä mahdollisuuksia voisi hyödyntää lasten ja nuorten parissa, Laukkonen kertoo.
Tabletit leikissä
Parasta digimediassa on Laukkosen mielestä se, että sen avulla tavoittaa suuren määrän ihmisiä. Hän tietää, että lapset ovat nykyään lähes syntymästä asti digimedian kuluttajia.
– Olen kehittänyt opiskeluaikana pedagogista tablettitoimintaa. Tavoitteena oli näyttää lapsille, mitä kaikkea tablettien avulla voi tehdä: animaatioita, musiikkia, videoita, taikatemppuja, kirjoja ja niin edelleen. Halusin nähdä lasten ottavan tabletit mukaan leikkiin siten, että tabletit toimivat työkaluina leikissä eivätkä vie huomiota pois leikistä. Usein ajatellaan, että lapset osaavat vain pelata ja ovat suurimpia digimedian kuluttajia. Jos kukaan ei näytä lapsille, että digilaitteiden avulla voi luoda uutta, eivät lapset sitä itse osaa keksiä.
Teksti Eliisa Ala-Kuusisto
