Kuljemme kohti vuoden pimeintä aikaa. Päivät lyhenevät lyhenemistään. Pohjoisessa aurinko ei nouse enää ollenkaan, etelässäkin lähes kaksi kolmannesta vuorokauden tunneista eletään pimey-dessä. Luonto on asettaunut lepotilaan, joka vetää puoleensa myös monia meistä. Kuinka vaikeaa onkaan herätä aamuun, joka on yhtä pimeä kuin ilta nukkumaan mennessä. Kuinka ihanaa olisi ”hyggeillä” kotona kynttilöiden loisteessa, villasukat jalassa joulupyhien ohi tammikuun puolelle, tai kenties vasta kevättalven auringon paistaessa kaivautua kotikolosta jälleen ihmisten ilmoille.
Vuoden pimeimmän ajan keskellä valmistaudumme kuitenkin kristikunnan suureen ilon ja toivon juhlaan, valon saapumiseen. Harvat juhlat syntyvät ilman etukäteisvalmisteluja. Tätäkin juhlaa suunnitellaan ja valmistellaan kirkossamme hyvissä ajoin. Ensimmäiset suunnitelmat on tehty kenties vuotta aiemmin, käytännön järjestelytkin on aloitettu jo syksyllä. Mitä lähemmäs juhlaa päästään, sitä enemmän on valmisteltavaa. Vuodenaika on kirkon todellisuudessa luultavasti kaikkein kiireisin. Ainakin diakoniatyön arki tiivistyy tiivistymistään, mitä pidemmälle joulukuu etenee. Joulujuhlat ja -ruokailut, kotikäynnit ja laitosvierailut, päivystykset, asiakastapaamiset ja Joulupuu-projektit täyttävät kalenterin. Ihmisten toiveet, odotukset ja tarpeet tunkeutuvat viimeisiinkin jäljellä oleviin ajan rippeisiin. Ainakin hetkittäin mieleen hiipii riittämättömyyttä ja kaaosta tai vähintäänkin kiirettä. Millä tämän pyörän voisi saada pysähtymään? Millä työajattoman työn ajan voisi saada jälleen hallintaansa ja työn raameihinsa?
Hengellinen työ on ainakin toistaiseksi vielä työajatonta. Työntekijä voi itse vaikuttaa hyvin paljon päivänsä rakentumiseen, työn rytmiin sekä työpäivän pituuteen. Parhaimmillaan tämä tukee työn ja oman elämän yhdistämistä, mutta pahimmillaan se on kuluttavaa ja tarjoaa salakavalan mahdollisuuden loppuunpalamiseen. Omaa työtä sekä työmäärää on joskus vaikea itse tarkastella. On tuttua, että joukkovoima on se, mikä ratkaisee ay-kentällä, mutta joukossa on voimaa myös omassa työssä. Välillä on tarpeen antaa jonkun toisen tarkastella sitä, mistä sinun kalenterisi täyttyy. Tai suuremmassa mittakaavassa, mistä sinun työnkuvasi täyttyy. Esimiehen kanssa käytävät kehityskeskustelut ovat jokaisen työntekijän oikeus. Ehkä työtä voisi aika ajoin tarkastella yhdessä myös epävirallisemmin oman tiimin, lähimpien työkavereiden tai vaikka liiton paikallisosaston kollegoiden kanssa. Työn kadotettu punainen lanka voi löytyä, kun sitä yhdessä etsii. Ehkä joku muu muistaa muistuttaa levon merkityksestä silloin, kun sen on itse unohtanut. Ilo yhteisestä työstä, jakamisesta, tuesta ja kannustuksesta auttaa kummasti jaksamaan. Joukkovoimaa! Muistakaa, että jo ennen joulua päivien valoisa aika alkaa pidentyä. Aluksi vain viisi minuuttia viikoittain – hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Pirjo Kantalan joulusiunauksen sanoin haluan toivottaa juuri Sinulle rakas työtoveri rauhallista, levollista ja armollista Kristuksen syntymäjuhlan odotusta.
Olkoon Kristus kanssasi. Hän on vastaus kaipaukseesi, rauha levottomuuteesi javalo pimeyteesi, kun kuljet kohti joulua.
Saara Huhanantti
puheenjohtaja DTL
saara.huhanantti@evl.fi
