Ovet auki uusille tehtäville

0
515

Seurakunnat eivät voi elää omassa siilossaan puolustaen vanhoja työmenetelmiä. Suomen kirkossa on vahvaa osaamista eri työntekijäkunnissa. Annammeko sille mahdollisuuden näkyä?

Nyt on aika keskustella työkulttuurin ja -tehtävien muuttamisesta ja työnkuvien uusimisesta. Odotammeko kirkolliskokouksen päätöksiä vai uskallammeko toteuttaa kirkon tehtävää seurakuntien omaleimaisilla ratkaisuilla? Mikä on diakonia- ja nuorisotyön tulevaisuus haasteiden keskellä ja miten nämä työmuodot voivat säilyttää asemansa ja paikkansa kirkon työssä? Jäsenistöllä on osaamista ja koulutusta monesti enemmän kuin virat vaativat. Voimmeko tehdä työtä laaja-alaisemmin ja muuttaa myös ammattikoulutuksen sisältöä tehtävien vankistamiseksi? Nämä kysymykset nousevat esille entistä vahvemmin.

Saara Mrcela korostaa työajan suunnittelua

Savitaipaleen seurakunnan monitoimiosaaja nuorisotyönohjaaja Saara Mrcelan työviikot ovat kiireisiä. Kahden vuoden ajan hänen tehtäviinsä ovat kuulunut myös lähetyssihteerin työt. Alkuaika sujui pienessä kaaoksessa.

– Oli tärkeää kiinnittää huomiota työajan suunnitteluun. Siten pystyi keskittymään kuhunkin työmuotoon. Nykyisin lähetystyön tehtäviä hoidan torstaisin, ja muina päivinä keskityn varhaisnuoriso-, nuoriso- ja rippikoulutyöhön, Mrcela valaisee.

Muutoksen takana eivät hänen mukaansa suoranaisesti ole taloudelliset perustelut. Työntekijätilanne muuttui vuonna 2015 entisen lähetyssihteerin lähdettyä eläkkeelle. Mrcela aloitti uudessa tehtävässä vuoden 2016 alusta.

– Seurakunta ei ollut valmis ottamaan yhdeksi päiväksi uutta työntekijää, ja keskusteltuamme esimiehen kanssa asiasta ja muutoksista sekä myös minun työalastani, tuntui vaihtoehto hyvältä. Minulta jäivät pois lastenohjaajien lähiesimiehen tehtävät ja rippikoulusta vastaaminen. Työtehtävien muutos ei vaikuttanut palkkaukseen.

Keskustelua ja sopimista

Työtehtävien yhdistämisestä on tullut kaikua Mrcelan korviin myös lähiseurakunnista, jotka ovat pieniä.

– Halua yhdistää tehtävänkuvia uskon ilmaantuvan enemmänkin, erityisesti pienissä seurakunnissa. On luontevaa yhdistellä työnkuvia varsinkin silloin, jos taloudelliset resurssit tiukentuvat. Se vaatii keskustelua ja erityisesti asennemuutosta niin työntekijöiltä kuin päättäjiltä. On tärkeää sopia myös rajat työmuotojen välille, pohtii Mrcela.

Savitaipaleella tehtäväkuvan muutokseen tultiin monien sattumien kautta. Lähetyssihteeri jäi eläkkeelle, taloudelliset resurssit olivat rajalliset ja Mrcela soveltui alalle lähetyssihteerin opinnot jo aiemmin käytyään ja lähetyskentällä Kroatiassa kasvaneena.

– Toki nuorisotyön tehtäviin oli pakko tehdä huojennuksia, jotta voisin hoitaa uuden työkuvan mukaiset tehtävät. Rippikoulusta vastaaminen siirtyi papille ja avoimet ovet -toiminta piti jättää, jotta myös lähetystyölle löytyi aikaa. Oli opetettava myös seurakuntalaiset uuteen tilanteeseen.

Osaaminen käyttöön

Mrcelan mukaan nuorisotyön ja lähetystyön yhdistäminen onnistuu, vaikka ikähaarukka on laaja. Niinpä hän on saumattomasti yhdistänyt eri ikäpolvia kohtaamaan toisiaan.

– Meillä on ollut muun muassa ravintolapäiviä ja lähetysbrunssia lähetystyön hyväksi. On valmisteltu nuorten kanssa myyjäisiin tuotteita ja sitä kautta on saatu lähetystyötä mukaan myös nuorten toimintaan. Lähetyskasvatus on keskeisessä asemassa työssäni, Mrcela muistuttaa.

Hän haluaa jatkossakin uudistaa ja rikastuttaa työtänsä. Seurakunnassa hän on valmis antamaan työpanostaan muihinkin tehtäviin, joihin hänellä on kutsumusta tai taitoa.

– Olen tehnyt muun muassa Majakka-iltaa vapaaehtoisten kanssa, päivittänyt nettisivuja ja vetänyt naisten leirejä.

Teksti Hannu Keränen
Kuva Anu Melkkala

”Työjärjestelyt yleistyvät”

Susanna Nieminen aloitti Auran seurakunnan nuorisotyönohjaajan viransijaisena huhtikuun alussa 2016. Tätä tehtävää hän ehti hoitaa noin vuoden ajan, kunnes hän siirtyi ensin Auran seurakunnan viransijaiseksi talouspäälliköksi ja siitä edelleen virkaa toimittavaksi talouspäälliköksi. Hänellä on työsopimus tässä tehtävässä heinäkuun loppuun saakka.

Työtehtävästä toiseen hyppääminen seurakunnan sisällä ei ollut hänelle uutta. Nieminen oli lähes vastaavassa tilanteessa myös Pöytyän seurakunnassa, jossa hän hoiti puoliksi seurakunnan taloussihteerin tointa ja toisen puolikkaan verran nuorisotyönohjaajan tehtävää syksystä 2014 lähtien.

Kaksi tutkintoa

Työtehtävien jakamisen ja vaihtamisen on mahdollistanut se, että Niemisellä on kaksi tutkintoa. Hän valmistui tradenomiksi vuonna 2001 Mäntästä ja sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajaksi vuonna 2014 Pieksämäeltä. Ennen nuorisotyön opintoja hän oli tehnyt käytännössä kaikki taloushallinnon tehtävänsä seurakunnissa.

Nieminen lähti opiskelemaan nuorisotyötä, koska altistui paperipölylle. Samaan aikaan Pöytyän seurakunnassa oli ollut jo yli vuoden ajan nuorisotyön virka täyttämättä, koska siihen ei saatu pätevää hakijaa.

– Suostuin tekemään nuorisotyötä, jos pääsen opiskelemaan alaa, hän kertoo.

Hän sai opiskelupaikan ja aloitti opinnot vuonna 2011. Samalla hän aloitti myös nuorisotyönohjaajan tehtävien hoitamisen seurakunnassa 80-prosenttisella työajalla.

Puolittaminen hyvä ratkaisu

Vuoden 2014 syksyllä hän siirtyi tekemään puolikkaalla työajalla Pöytyän seurakunnan taloushallintoa, koska seurakunta alkoi myydä taloushallinnon ja kirkkoherranviraston palveluita Oripään seurakunnalle. Toisella puolikkaalla hän hoiti seurakunnan nuorisotyön tehtäviä. Molemmissa tehtävissä oli sama palkkaluokka.

– Tehtävien puolittaminen oli hyvä ratkaisu tilanteessa, jossa kumpaankin tehtävään tarvittiin lisätyövoimaa, mutta ei ollut mahdollisuuksia palkata työntekijää täydellä työajalla.

Joustoa ja mietintää

Hankalaa Pöytyän työjärjestelyssä oli kahden erilaisen työajan yhteen sovittaminen. Taloussihteerin tehtävä oli sidottu työaikaan, kun nuorisotyönohjaajan tehtävä oli työajaton.

– Ratkaisin asian niin, että laskin, kuinka monta päivää minun pitää vuodessa tehdä nuorisotyötä. Laskin työpäivät noin kahdeksan tunnin työpanoksen mukaan.

Erityisesti nuorisotyössä työaika ei ihan tahtonut riittää. Työn tarve oli lopulta suurempi kuin siihen varattu 50 prosenttia. Ajoittain tuli myös vastaan tilanteita, joissa kummassakin tehtävässä oli päällekkäin isoja työtehtäviä.

– Ei se mahdoton kuvio kuitenkaan ole. Vaatii joustoa ja hyvin tarkkaa mietintää, miten työt järjestää, jotta työmäärä saadaan kohtuulliseksi.

Nieminen itse halusi lähteä lopulta tekemään pelkkää nuorisotyötä, kun siihen tarjoutui mahdollisuus Auran seurakunnassa.

Yhteistä sopimista

Nieminen uskoo, että tulevaisuudessa vastaavanlaiset työjärjestelyt tulevat yleistymään, koska seurakuntien verotulot eivät ainakaan todennäköisesti nouse.

– Täytyy miettiä erilaisia tapoja järjestellä töitä. Samalla tarvitsemme asennemuutosta, jossa vapaaehtoistyön roolia korostetaan kirkossa.

Työtehtävien laajentaminen tuo Niemisen mielestä seurakunnille paljon mahdollisuuksia haasteiden lisäksi. Hän on esimerkiksi voinut työkokemuksensa ja koulutuksensa turvin sijaistaa sairastunutta diakoniatyöntekijää leirillä, vaikka on sillä hetkellä tehnyt töitä taloushallinnossa.

– Työtehtävien yhdistäminen ja laajentaminen vaatii tarkkaa pohdintaa ja työnantajan ja työntekijän välistä keskustelua ja yhteistä sopimista, jotta molemmat ymmärtävät, miten työ järjestetään.

Teksti Miika Manninen

Kirkon on nyt aika toimia

Yhteiskunnalliset muutokset haastavat myös kirkon työtä. Kirkon Kasvatus ja perheasiain (KKP) vs. johtaja Jarmo Kokkonen sanoo kirkolla olevan oma momentuminsa vastata haasteisiin, joita ympäröivä yhteiskunta heittää. Seurakuntien toimintamahdollisuudet turvataan olemalla ajan hermolla, ja se voi merkitä työnkuvien muuttamista ja töiden uudelleen järjestelyä.

– Diakonaatista on puhuttu jo vuosia, sen tuloa on turha jäädä odottelemaan. On rohkeasti etsittävä luovia ratkaisuja seurakunnan ja etenkin seurakuntalaisten parhaaksi. Olemme jäseniämme emmekä koulutuspolkuja varten. Olemme pääsemässä työalasektoriajattelusta yli työalarajojen tehtävään työhön. Oman työalan siiloon ei voida jäädä, Kokkonen pohtii.

Kenttä on tunnettava

Seurakuntatyössä on antoisaa nähdä kasvun kaaren näkökulma ja työalojen yhteistyö niin lasten, nuorten kuin vanhempien kohdalla. Miten seurakuntalaiset saadaan mukaan ja jäämään seurakuntayhteyteen? Se on Kokkosen mielestä yhteinen haaste.

– Kirkolla on hyvin koulutettu väki. Kirkkoon luotetaan ja kirkko on tunnustettu toimija. On kuitenkin pystyttävä olemaan läsnä tässä ajassa, sen tuomissa uusissa vaatimuksissa ja etsittävä uusia yhteistyömuotoja, hän sanoo.

Kokkonen mainitsee esimerkkinä varhaiskasvatuksen ja koulumaailman. Pelkällä julistamisen kärjellä ei enää pärjätä, vaan on tunnettava toimintakenttä.

– Perinteisen pikkukirkkojen tie on kuljettu loppuun. Päiväkotiin tai kouluihin ei seurakunta voi mennä rakentamaan noin vain perinteisesti uskonnon harjoittamista. On löydettävä uusia toimintatapoja, yhteisesti hyväksyttyjä, Kokkonen toteaa.

Vapautta toimintoihin

Taloudellinen niukkuus ja muutokset yhteiskunnassa voivat Kokkosen mukaan ravistella työn tekemisen kenttää. Asiat pitää ratkaista seurakunnissa. Sen lisäksi on annettava valtaa ja mahdollisuuksia niin vapaaehtoisille kuin eri työntekijöille työn toteuttamisessa. Hän näkee varhaiskasvatuksen kentän ja jumalanpalveluksien toteuttamisen yhteisenä haasteena.

– Voihan joku rippikouluryhmä toteuttaa koko jumalanpalveluksen kanttorin kanssa. Jos on ehtoollinen, pappi asettaa sen ja antaa tehtäviä muille. Näitä erilaisia toimintoja tulisi uskaltaa katsoa vapaammin, Kokkonen kannustaa.

Työalojen muutos on Kokkosen mielestä mahdollisuus, ei uhka.

– Seurakunnissa on kehitettävä toimintaa tiimityönä. Kirkon kannattaa hoitaa omat vahvuutensa hyvin eli toimitukset, rippikoulu, varhaiskasvatus- ja nuorisotyö.

Teksti ja kuva Hannu Keränen

EI KOMMENTTEJA

JÄTÄ VASTAUS