Hyvää lomaa sullekin!

0
4293

Seison linja-auton etuovella nimilista kädessäni. Rippikoululaiset ja isoset valuvat sisään bussiin. Kaikkia jännittää. Vanhemmat seisoskelevat tippa linssissä bussin ympärillä. Viimeiset rippikoululaiset astuvat sisään, ja huikkaan bussin ovelta vanhemmille, että ”Hei hei, kyllä me hyvin pärjätään”. Yksi äiti sanoo minulle: ”Hyvää lomaa sullekin!”. Vastaan: ”Kiitos”, kun en oikein osaa muutakaan siinä tilanteessa sanoa.

Mietin, että eihän tuo äiti-ihminen voi tietää, mitä rippileirin pitäminen oikeastaan on. Hän varmaankin ajattelee, että rippikoululeirit ovat yhtä lomaa myös työntekijöille. Valmiit ruoat, ilmainen majoitus ja mukavaa ohjelma koko viikon. Toisaalta, en minäkään oikeasti tiedä mitä kaikkea kuuluu sairaanhoitajan tai sähkömiehen työhön. Meillä on vain mielikuvia eri työtehtävistä.

Näiden mielikuvien varaan kuitenkin rakennamme käsityksemme toistemme töistä. Välillä sitä joutuu törmäyskurssille eri työntekijöiden kesken, ihan seurakunnan omienkin. Silloin on parasta vain vetää syvään henkeä ja yrittää kertoa asiat mahdollisimman totuudenmukaisesti vastakkaiselle osapuolelle. Tämä on äärimmäisen vaikeaa, myönnän sen ihan omasta kokemuksesta. Hermot tahtovat välillä kyrvähtää.

Kirkon nuorisotyötä on tehty tässä maassa ja tässä siionissa jostain neljäkymmentä luvulta saakka. Edelleen saamme perustella työn tärkeyttä ja välttämättömyyttä tuon tuostakin. Vaikka osallistujatilastot näyttävät reilusti plussaa ja budjetissakin on pystytty, aina löytyy joku epäilevä tuomas, joka haluaa kyseenalaistaa nuorisotyön merkityksen. Minua ainakin väsyttää välillä. Mieleeni tupsahtaa ajatus, että miksiköhän kukaan ei kyseenalaista virsimusiikkia ja jumalanpalveluksia? Onneksi meillä on paljon tukea saatavilla vaikeisiin tilanteisiin. Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on hyvä työkalu, ja toimiva ammattiliitto on aina valmiina auttamaan.

Nyt ruikutus sikseen ja katse kohti kesää! Jokainen meistä on ansainnut loman. Rentouttavaa lomaa kaikille! Ladataan akut täyteen virtaa, niin jaksamme taas syksyllä painaa laikka punaisena töitä.

Jussi Maasola,
erityisnuorisotyönohjaaja,
Jyväskylä