Suomen Kirkon Sisarliiton puheenjohtaja Aira Railio piti hallituksen ensimmäisen kokouksen 24.7.1958. Liitto yhdisti diakonissat, tuki heitä hengellisessä elämässä, valvoi yhteisiä etuja ja edisti diakoniaa maassamme. Tänä vuonna vietämme Diakoniatyöntekijöiden Liiton 60-vuotisjuhlia.
”Työs ala, Herra, ja päätä se itse, vaivatut sielumme virvoittaen…” Suomen Kirkon Sisarliiton puheenjohtaja Aira Railio avasi virrellä 173 liiton hallituksen ensimmäisen kokouksen 24.7.1958. Ennen tuota hetkeä diakonissojen oli pitänyt murtaa kahlitsevatkin siteet sisarkotijärjestelmään, vähän juonitella, itsenäistyä ammattikuntana sodan aikaisissa tehtävissä, päästä kirkon eläkejärjestelmän piiriin ja ennen kaikkea uskaltautua uuteen. Pitkä matka oli kuljettu siitä, kun Suomen ensimmäinen diakonissa Matilda Hoffman vihittiin Viipurissa Pietari-Paavalin kirkossa 1.9.1872 diakonissaksi.
Kaipuu yhteisöllisyyteen
Helsingin diakonissalaitoksen diakonissat tekivät 1940-luvun alussa laitoksen johtokunnalle aloitteen siirtymisestä kotijärjestelmästä palkkajärjestelmään. Tämän johtokunta torjui, sillä laitos otti 20 prosenttia diakonissojen muualta saamista tuloista korvaukseksi antamaansa elantoa vastaan. Johtokunta piti tuloa laitokselle merkittävänä. Vuonna 1944 voimaan astunut kirkkolaki määräsi, että seurakuntien piti palkata diakoneja ja diakonissoja. Diakonissojen sodan aikainen itsenäinen työ ja kirkolliskokouksen virkapäätös sekä kirkon eläkejärjestelmän synty johtivat lopulta sisarkotijärjestelmän loppumiseen ja diakonissojen normaaliin palkkatyöhön siirtymiseen.
Muutos oli iso, ja osa diakonissoista koki voimakkaana yhteisöllisyyden ja kollegiaalisuuden vähenemisen. Kätilöiden ja sairaanhoitajien kollegiaalisia tapaamisia kadehdittiinkin, joten syntyi tarve Sisarliitolle. Yhteys diakonissalaitoksiin oheni ja kollegoiden merkitys nousi etualalle. Suomen Diakonissalaitosten Liitto järjesti diakonissoille joka toinen vuosi sisarkokouksen. Raudaskylässä 1956 pidettyyn kokoukseen osallistui noin 200 diakonissaa. Kokouksen yhteydessä keskusteltiin oman yhdistyksen tarpeesta. Johtajatar Aira Railio ja ylihoitaja Ilmi Laitinen Oulusta alkoivat valmistella yhdistykselle sääntöehdotusta. Aika oli otollinen, koska kirkkoon saatiin 1958 eläkelaki, jonka piiriin myös diakoniatyöntekijät pääsivät.
Uusi liitto syntyy
Suomen Kirkon Sisarliitto ry perustettiin 15.6.1958 Loimaan Evankelisella kansanopistolla pidetyillä yhteyspäivillä. Sisaret olivat kysyneet Diakonissalaitosten Liiton johtokunnalta lupaa kokoontua päättämään kenttäpukukysymyksestä ja pohtia sisarten yhdistyskysymystä. Lupa annettiin ja Suomen Kirkon Sisarliitto perustettiin. Pääasia häivytettiin vaatetuskysymyksen taakse, eiväthän johtokunnan jäsenet voineet kieltää keskustelemasta kenttävaatteista. Sisaret taktikoivat lähestyessään asiassa johtokuntaa. Todennäköisesti he tiesivät, miten lupa heltiäisi. Kertonee paljon laitosten vallasta, että lupaa kokoontumiseen piti nöyrästi anella. Heijastuuko tämä laitosten vaatima uskollisuus ja alistaminen vieläkin diakoniatyöntekijöihin? Onko historia niin sanotusti tapeteissa?
Uuden liiton ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Aira Railio. Jäsenmaksu oli 1000 markkaa eli nykyrahassa noin 200 euroa. Vuonna 1958 perustettiin jo 11 alaosastoa ja seuraavana vuonna 12 lisää. Liiton tarkoitus oli yhdistää diakonissat, tukea heitä hengellisessä elämässä ja palvelukutsumuksessa, kehittää heidän ammattitaitoaan, valvoa heidän yhteisiä etujaan ja edistää diakoniaa maassamme.
Ammattiliitot yhdistyvät
Sisarkotijärjestelmästä johtuen diakonissat järjestäytyivät vasta 1958, vaikka ammattiin kouluttauduttiin jo 1800-luvun lopulta. Toisin oli diakoneilla. Sortavalassa diakoniakoulutuksen saaneiden miesten yhdyssiteeksi oli perustettu vuonna 1921 Suomen Diakonien Veljesliitto. Kun 1950-luvulla Seurakuntaopistossa jatkettiin diakonikoulutusta, liittyivät sieltä valmistuneet diakonit Veljesliittoon. Tämän liiton pohjalta perustettiin 19.5.1960 Suomen Diakonien Liitto. Diakonien Liiton tarkoitus oli työntekijöiden yhdyssiteenä toimiminen, hengellisen elämän tukeminen, edunvalvonta ja ammatillinen kehittyminen. Suomen Diakonien Liitto liittyi 1971 SVTL:ään eli Seurakuntien viran- ja toimenhaltijain liittoon.
Suomen kirkon Sisarliiton Kouvolan alaosasto esitti 1976, että diakonia-alan ammattiliitot yhdistyisivät. Parin vuoden kuluttua aloitteesta Suomen Kirkon Sisarliitto muutti sääntöjään, jotta diakonitkin saattoivat liittyä jäseneksi. Vuodesta 1985 alkaen Diakonien Liiton ja Suomen Kirkon Sisarliiton välillä käytiin yhteistyöneuvotteluja, joissa diakonit olivat aloitteellisia. Diakonien liiton jäsenet kokivat, että he eivät saaneet ääntään kuuluviin SVTL:ssä ja että oli aika tehdä ratkaisuja asian suhteen. Yhdistyminen toteutettiin siten, että Suomen Kirkon Sisarliitto muutti nimensä Diakoniatyöntekijöiden Liitoksi. Se kirjattiin tällä nimellä yhdistysrekisteriin 9.8.1990. Suomen Diakonien Liitto lakkautti toimintansa 1991, ja sen jäsenet siirtyivät Diakoniatyöntekijöiden Liittoon. Yhdistyminen tehtiin sulautumalla, joten siksi vietämme nyt 60-vuotisjuhlia 97-vuotisjuhlien sijaan.
Akavaan 1973
Työntekijät tarvitsevat ammattiliittoa tuekseen, ja liitto tarvitsee toisia liittoja edunvalvonnan vahvistamiseksi. Suomen Kirkon Sisarliitto keskusteli keskusjärjestökysymyksestä 1960-luvun alkupuolelta alkaen. Vuosikokouksessa 1973 se päätti äänestyksen jälkeen selvin numeroin (191–31) liittyä Akavaan, joka on korkeakoulutettuja edustavana järjestönä edelleen oikea keskusjärjestö diakoniatyöntekijöille.
Tänään puhutaan edelleen yhteisen pöydän tarpeesta, köyhyydestä ja ruokapankeista, joita organisoivat diakoniatyöntekijät. Kollegiaalinen tuki, virkistyminen ja ammatillinen sekä palkkaedunvalvonta ovat yhtä tärkeitä asioita kuin liiton alkutaipaleella Loimaalla 15.6.1958.
Lähteet
Diakoniatyöntekijöiden Liiton asiakirjat.
Rakkauden virassa, diakonian ammattilaisten viisi vuosikymmentä.
Korpela Salla 2008.
Ihmisen arvo, Helsingin diakonissalaitos 150 vuotta. Paaskoski Jyrki 2017.
Teksti Tiina Laine
Kuva Helsingin Diakonissalaitoksen museo
