Kuuntele ihmistä

0
62

Vuoden diakoniatyöntekijä Ulla Taipale tiivistää diakoniatyön aarteeksi sen, että voimme jakaa toistemme kuormia ja tuoda toivoa kärsimyksen keskelle.

Vuoden diakoniatyöntekijä Ulla Taipale saapuu haastatteluun ajoissa, mutta toteaa, ettei ehtinyt lainkaan valmistautua. Eteen oli tullut yllättävä työtehtävä, kun kaksi romanialaista oli tarvinnut apua ja iltapäivä oli kulunut heidän kanssaan.

Tällainen on Taipaleelle tuttua, sillä hän on työskennellyt maahanmuuttajien kanssa 1990-luvulta alkaen. Ensin Nastolan seurakunnassa ja vuodesta 2004 alkaen Lahden seurakuntayhtymässä. Loviisan kaupunki kutsui Taipaleen pakolaiskoordinaattoriksi vuonna 2016 kaupungin ottaessa ensimmäiset kiintiöpakolaiset. 

– Ensimmäiset 25 kiintiöpakolaista tulivat Sudanista ja Afganistanista. Aloitimme kaiken melkein nollasta, kertoo Taipale.

Ei Nepaliin vaan Nastolaan

Pitkä ura diakoniatyössä antaa maahanmuuttajatyöhön vahvan pohjan. Taipale valmistui Lahden diakoniaopistosta 1983. Myöhemmin hän on hankkinut kirkon pitkän sielunhoitokoulutuksen sekä työnohjaajakoulutuksen, joista varsinkin jälkimmäisestä on ollut paljon hyötyä maahanmuuttajatyön vapaaehtoistoiminnan ohjauksessa ja organisoinnissa.

Valmistumisen jälkeen Ulla Taipale työskenteli pari vuotta Siilinjärvellä, josta hän palasi Lahteen. Taipaleen haaveena oli päästä lähetystyöhön Nepaliin, mutta aina suunnitelmat eivät toteudu. Ovi Nepaliin ei auennut, mutta Nastolaan kylläkin. Näin alkoi työ nastolalaisten parissa ja maahanmuuttajatyössä. Nepal ei kuitenkaan unohtunut, sillä Taipaleen perheellä on kummipoika Nepalista, jonka opintoja he saivat tukea. Kummipoika opiskeli Suomessa Diakissa sekä maisteritutkinnon Oslossa ja oli sittemmin perheineen 3,5 vuotta SLS:n lähettinä Nepalissa.

Syliä, lohtua, kuulemista

Työskentely seurakunnan vapaaehtoisten kanssa on Taipaleelle yksi oman työn helmistä.

– On ilo nähdä, kun ystävyys syntyy eri kulttuureista tulevien ihmisten välille, hän toteaa.

– Monesti vapaaehtoiset ja työntekijät kohtaavat kovia kokeneita lapsia, jotka kaipaavat syliä ja lohtua. Niin lapset kuin aikuiset tarvitsevat kokemusta kuulluksi tulemisesta. Se merkitsee vaikeista oloista paenneelle ihmiselle sitä, että joku ottaa hänet todesta. Kun otamme ihmisen tuskan tosissaan, ei työmme mene hukkaan, Taipale miettii.

Haasteita ja palkintoja

Kommunikoinnissa tarvitaan avuksi kaikki mahdollinen. Asioita selvitetään tulkin välityksellä, selkosuomella, englannilla, elekielellä tai Googlen avulla. Monesti kielen opiskelua hidastaa luku- ja kirjoitustaidottomuus ja oma prosessinsa on opetella opiskelemaan ja oppimaan. Sota-alueilta paenneista nuorista osa ei ole voinut käydä koulua. Myös huoli perheestä ja omaisista vie voimia opiskelusta.

– On palkitsevaa, kun aikanaan saa nähdä maahanmuuttajan löytäneen oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa, Taipale toteaa.

Työssä kohdataan myös vaikeita ja kipeitä asioita. Työntekijää voidaan uhata tai hänelle ollaan epärehellisiä. Myös apua tarvitsevien ihmisten kokema epäoikeudenmukaisuus ja väkivalta on raskasta. Varsinkin naiset ovat joutuneet kokemaan käsittämätöntä väkivaltaa ja raakuutta.

– Joskus on vaikea tajuta, miten julmia ihmiset voivat toisilleen olla.