Murrosvaiheita ja taitekohtia

0
56

KNT:n seitsemään vuosikymmeneen liittyy monenlaisia virstanpylväitä. Historiikista selviää, että jopa koko liiton toiminta on ollut katkolla.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon nuorisotyönohjaajan ammatin alkuvai-heet sijoittuvat 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun. Kirkon kansanopetustehtävän vähentyessä lapsi- ja nuorisotyössä alkoi korostua kokoontuva toiminta kerhoissa, piireissä ja kokouksissa. Kun nuorisotyön painopiste siirtyi vähitellen järjestöistä seurakuntiin 1920-luvulta lähtien ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, työssä lisääntyivät hengellisten sisältöjen ohella vapaa-ajan- ja partiotoiminnan vaikutteet, esimerkiksi leiri-, retki- ja urheilutoiminta.

Toiminta käynnistyy

Seurakunnilla ei ollut varaa työllistää nuorisotyöntekijöitä kunnon palkalla. Nuorisotyöntekijöiden taloudelliset vaikeudet johtivat työntekijöiden järjestä-tymiseen. Poikien Keskuksen toiminnanjohtaja Sulo Karpio kokosi työntekijät yhteen ja toiminta käynnistyi järjestön jaostona vuonna 1946.

Kolmas syyskuuta 1948 perustetun Kristilliset poikatyöntekijät ry:n jäsenet olivat maallikoita ja miehiä. Seurakunnan nuorisotyötä tehtiin poikien ja nuorten miesten parissa.

Vuodet 1956–58 olivat syvien ristiriitojen aikaa. Sääntömääräisiä vuosikokouksia ei saatu pidettyä tai vuosikokoukseen osallistui vain osa johtokunnan jäsenistä.

Jo yhdistyksen alkuaikoina oli ollut puhetta myös nuorisotyötä tekevien naisten jäseneksi hyväksymisestä, mutta ns. NMKY:n linjan miehet olivat tätä vastaan. Yhdistyksessä oli eriäviä näkemyksiä koulutettujen työntekijöiden ja naisten ottamisesta jäseniksi. Yhdistyksen nimi muuttui 1957 Kristilliset Nuorisonohjaajat ry:ksi ja samalla sääntöjä muutettiin niin, että naiset saivat liittyä jäseniksi.

Käänteentekevä kokous

Seurakuntaopistossa ja Lärkkullassa oli käynnistynyt nuorisonohjaajien koulutus vuonna 1949. Kristilliset Nuorisonohjaajat pyrkivät Seurakuntaopistolle, koska sieltä valmistui tulevia pontentiaalisia jäseniä. Ns. ”pitkän linjan” työntekijöiden ja ammatillisen koulutuksen saaneiden ohjaajien välillä oli jonkinlainen juopa. Koulutuksen suorittaneet eivät pitäneet yhdistystä omanaan.

Riihimäen kokous -nimellä kulkeva vuosikokous 1958 oli käänteentekevä. Vuosikokoukseen osallistui vain osa johtokunnasta. Todettiin, ettei yhdistys voi silloisessa kokoonpanossaan toimia kaikkien nuorisonohjaajien järjestönä, koska valmistuneet eivät liity siihen. Pitkän pohdinnan tuloksena valittiin johtokunta, johon kuuluvista suurin osa oli Seurakuntaopistosta valmistuneita. Ensimmäinen vuosikokous Seurakuntaopistolla pidettiin 1959. Jäsen-määrä alkoi kasvaa vuosi vuodelta.

Puheenjohtaja Pekka Suhonen kuvaa noita vuosia ja yhdistyksen toiminnan taitekohtaa 40-vuotishistoriikissa.

– Tämä yhdistys on perustettu rakentamaan, palvelemaan, kokoamaan ja yhdistämään.

Muutosten läpiviemisen hintana oli, että Riihimäen kokoukseen päättyi myös Suhosen puheenjohtajuus sekä jäsenyys johtokunnassa.

Iso muutos alkaa

KNT:n historiassa palkkaus ja leirityön kysymykset ovat olleet aina edunvalvonnan keskiössä. Jokaisella seitsemällä vuosikymmenellä on tehty toimenpiteitä leirityön korvausten kehittämiseksi. Puheenjohtaja Reijo Siitonen (1979–81) kirjoitti, että ”leirityöaikakysymykset kaikkineen olivat jäsenkuntaa eniten harmittavia ja myös eniten kysymyksiä herättäviä”. Tästä muodostui myös yksi keskeinen vaikutin muutokselle, joka tapahtui syksyllä 2009.

Nuorisotyönohjaaja tekee läheisesti työtä papiston, erityisesti rippikoulutyöstä vastaavien pappien kanssa. ”Nuorisopappien” kanssa tehdään töitä enemmän kuin muiden hengellisen työn ammattiryhmien kanssa. Leirityö yhdistää nämä ammattiryhmät. Diakonian viranhaltijoita ja nuorisotyönohjaajia yhdistää koulutus, joka on aina kulkenut rinnakkain samoissa oppilaitoksissa. Diakonaatti-keskustelussa nämä ammattiryhmät ovat aina olleet keskiössä. Näistä lähtökohdista Jaakko Ovaska teki 2007 syksyllä jäsenaloitteen, että KNT selvittäisi järjestäytymistä Akavaan.

Irtaantuminen ja liittyminen

KNT:n ylimääräinen vuosikokous päätti 14.8.2009 irtaantua Kirkon aloista (ent. SVTL) ja aloittaa itsenäisenä ammattijärjestönä. Pian päätöksen jälkeen KNT hyväksyttiin Akavan jäsenjärjestöksi. Päätös irtaantumisesta ei tapahtunut hetkessä. Irtaantumisaikeita oli ollut edellisten puheenjohtajien Rauno Vänskän (1993–2000) ja Mauno Nivalan (2001–2004) puheenjohtajakausilla. Aloitteet molemmissa irtaantumisaikeissa tulivat johtokunnan sisältä. Ne kariutuivat johtokunnan jäsenten näkemyseroihin parhaasta järjestäytymismuodosta nuorisotyönohjaajille. Näiden irtaantumisaikeiden hyvä puoli oli siinä, että jäsenkunta oli kypsynyt muutosvalmiuteen. Irtaantumis-päätöstä ja itsenäiseksi ammattiliitoksi siirtymistä tuki valtaosa jäsenkunnasta.

Nuorisotyönohjaajan ammatin koulutustason muutos toisen asteen tutkinnosta ammattikorkeakoulututkinnoksi teki KNT:sta akavakelpoisen. Amk-tutkinnon suorittaneiden määrän lisääntyminen jäsenkunnassa herätti pohtimaan, onko viiteryhmä SVTLssa oikea.

Koulutustaso ja naisistuminen puhuttivat

Järjestön toiminta oli pysähtyä 50-luvulla kysymykseen, voivatko yhdistyksen jäsenet olla ammatillisen koulutuksen saaneita henkilöitä. Koulutustausta jakoi ammattikuntaa myös 2009 toteutuneessa järjestömuutoksessa. SVTL:n jäsenet sanoivat, että nuorisotyönohjaajan ammatti on duunariammatti, johon ei tarvita korkeakoulututkintoa. Akavasta ajateltiin, että se on valkokaulusammattien keskusjärjestö, vaikka amk-tutkinnon suorittaneiden määrä oli lähtenyt nousuun tutkintouudistuksen jälkeen. Osa ammattikun-nasta taas koki lähempää ammatillista yhteyttä suntioiden ja lastenohjaajien kanssa kuin pappien, kanttoreiden ja diakoniatyöntekijöiden kanssa.

KNT:n ensimmäinen nimi Kristilliset poikatyöntekijät kertoo, että kirkon nuorisotyö alkoi poikien parissa. Ajalle tyypillistä oli, että työtä tekivät miehet ja siksi yhdistyksen perustajina olivat miehet. Naisten jäsenyys oli vaikea pala miesten yhdistykselle, mutta sen yli päästiin.

Teksti Arja Lusa