Rajoitettu osallisuus

0
191

Olen miettinyt viime aikana osallisuuden käsitettä. Osallisuudella tarkoitetaan kuulumisen ja mukanaolon tunnetta. Ihminen kokee olevansa osallinen omassa yhteisössään ja suomalaisessa yhteiskunnassa, kun hän tekee töitä, harrastaa, osallistuu ja vaikuttaa.

Osallisuus on vahvasti kokemuksellista ja jaettua. Osallisuuden vastinpari on osattomuus.

Julkisen alan työhyvinvointitutkimuksen (2016) mukaan kirkon työntekijät kokevat tekevänsä tärkeää ja merkityksellistä työtä. Työntekijät kokevat, että he voivat vaikuttaa paljon omaan työhönsä. Näistä syntyy vahva kokemus osallisuudesta.

Paavo Viirkorven (1993) mukaan osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista. Osallisuuden lähtökohtana voidaan pitää yhteisen tietämyksen jakamista. Nuorisotyönohjaajat ja diakoniatyöntekijät vahvistavat päivittäin lasten, nuorten ja asiakkaiden tunnetta vahvuuksistaan ja kyvyistään selvitä omassa elämässään.

Mutta miten nämä asiantuntijat voivat vaikuttaa kirkossa omiin asioihinsa? Näitä pohtiessa työntekijä kokee usein osattomuutta. Suomalaisessa yhteiskunnassa osallisuutta on kehitetty valtavasti. Hiljattain vastasin kotikaupunkini kyselyyn siitä, miten ja millaisiin asioihin haluaisin vaikuttaa lähivuosina. Lainsäädäntöuudistuksissa asiantuntijoiden kuuleminen on muussa yhteiskunnassa itsestään selvyys. Miten kirkossa toimitaan, kun käsitellään tai päätetään diakonian tai kasvatuksen kysymyksistä? Demokratiavaje on huutava vääryys. Monissa nuorisotyönohjaajan tai diakoniatyöntekijän virkaan liittyvissä asioissa päätös- ja vaikutusvalta on piispoilla ja papistolla. Maallikkoedustajat kirkolliskokouksessa tuovat päätöksentekoon seurakuntalaisen näkökulman. 

Kirkon päättäjät ja päätöksenteon valmistelijat järjestävät liian vähän kuulemistilaisuuksia kirkon työntekijöille asioissa, jotka koskevat heitä olennaisesti ja joihin heillä on paras asiantuntemus. Kirkko ei anna osallisuuden kokemuksen vaikuttaa sen ydintehtävien tulevaisuuteen ja virkoihin.

Tie on kapea ja kivikkoinen esimerkiksi kirkolliskokousedustajaksi. Marraskuun seurakuntavaalit näyttävät, montako seurakuntien nuoriso- tai diakoniatyöntekijää tulee valituksi kirkkovaltuustoon. Nämä työmuodot tarvitsevat puolestapuhujia kaikilla kirkon päätöksenteon tasoilla. Kirkolliskokouksen maallikkoedustajista valtaosa on kirkkovaltuustojen jäseniä, joten ehdokkaaksi pääseminen on helpompaa. Kaikilla kirkkovaltuutetuilla on äänioikeus kirkolliskokous- ja hiippakuntavaltuustovaaleissa.

Arja Lusa
toiminnanjohtaja, KNT
arja.lusa@knt.fi