Kun tarkastelen kirkossa vaikuttavaa valtaa, näen sen edessä monia ovia. Pystyn raottamaan yhtä niistä avaimella, joka on valmistettu sukupuolentutkimuksen pajassa.
Politiikan tutkija Johanna Kantola esittelee teoksessa Käsikirja sukupuoleen (2010) tapoja, joilla sukupuolentutkimuksessa on lähestytty kysymystä vallasta. Yksi niistä on käsitys vallasta resurssina, jota voidaan omistaa ja jakaa. Joillakin ihmisillä on enemmän valtaa, toisilla taas vähemmän. Resurssiksi hahmotettu valta on näin mitattavissa ja tilastoitavissa. Lisäksi valta ymmärretään nollasummapeliksi. Jos esimerkiksi naiset saavat lisää valtaa, se on pois miehiltä. Valtaan liittyy näin väistämättä intressiristiriitoja.
Henkilöstöryhmät ja sukupuoli
Työntekijätilastojen avaama näkymä kirkolliseen valtaan on osittain selkeä, osittain samea Kirkko kulkee ja kompuroi miesten johdolla. Kirkkoherroista 80 prosenttia on miespuolisia, ja lienee kohtuutonta odottaa, että yksi piispojen joukkoon pujahtanut nainen pystyisi kääntämään kollegion kurssia jyrkästi uuteen suuntaan. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä – ainakin minut yllättäneestä – tilastotiedosta, että kirkon kaikki henkilöstöryhmät ovat papistoa lukuun ottamatta naisenemmistöisiä? Nuorisotyötä tekevistä naisia on 64 prosenttia ja diakoniatyöntekijöistä 92 prosenttia. Eikö olisi kiinnostavaa tietää, millä tavalla sukupuoli vaikuttaa näiden alojen käytäntöihin ja johtamiseen sekä arvostukseen kirkollisen työn kentällä?
Vallan moniulotteisuus
Käsitys vallasta resurssina on joidenkin sukupuolentutkijoiden mielestä liian yksiulotteinen. Sen tilalle ja täydentäjäksi on kehitelty moniulotteisempaa vallan teoriaa. 1970-luvulla lanseerattiin patriarkaatin käsite selittämään miesten ylivaltaa kaikilla elämänalueilla. Jo seuraavalla vuosikymmenellä patriarkaattikäsite joutui kritiikin kohteeksi. Yksi sen esittäjistä oli feministisen raamatuntutkimuksen johtohahmo Elisabeth Schüssler Fiorenza. Hän liittyi erityisesti Yhdysvaltojen mustien feministien näkemykseen, jonka mukaan naisista ei tulisi puhua yhtenäisenä ryhmänä. Lukuisten naisten kokemus on, että heitä syrjitään sukupuolen lisäksi ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Patriarkaatista herravaltaan
Naisten väliset erot häivyttävästä patriarkaatin käsitteestä tulisi Schüssler Fiorenzan mielestä luopua tai oikeastaan korvata se paremmalla. Hän ehdottaa, että valtajärjestelmien analyysissä hyödynnettäisiin kreikan herra-sanaan (kyrios) pohjaavaa kyriarkaatin eli herravallan käsitettä. Sen avulla on mahdollista kuvata niin yhteiskunnallisen kuin kirkollisen vallan pyramidia, jonka huipulla ovat eliittiin kuuluvat miehet. Yksilöiden asemaa näissä hierarkkisissa järjestelmissä määrittää sukupuolen lisäksi moni muu tekijä kuten yhteiskuntaluokka. Pääsy yhteiskunnan ja kirkon valta-asemiin ei siten ole mahdollista kaikille miehille vaan ainoastaan niille, joilla on hallussaan perinteisen herra-tittelin edellyttämä sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma.
Missä on tittelikritiikki?
Vaikka Schüssler Fiorenzan ehdottama herravallan käsite on jäänyt vähäiselle käytölle sukupuolentutkimuksessa, soveltuu se mielestäni hyvin kirkollisen vallan hahmottamiseen. Voisiko kirkon työntekijöiden ja johdon sukupuolijakaumaa luonnehtia herravallan ilmentymäksi? Tai mistä kertoo se, että kritiikki kirkkoherra-tittelin käyttöä kohtaan on ollut Suomessa lähes olematonta? Pitäisikö uskoa väitteisiin, joiden mukaan miespuolisuuden ja teologisen koulutuksen yhdistelmä on paras tae pääsystä kirkon johto- ja asiantuntijatehtäviin?
Eriarvoisuutta voi tukea kuka tahansa
Vaikka pidän näkemystä vallan monimuotoisuudesta tärkeänä, huomaan suistuvani helposti miehet vastaan naiset -ajatteluun. Näin kävi myös silloin, kun valmistelin tätä kirjoitusta. Aloin laskea naispuolisten kirkolliskokousedustajien määrää, kunnes havahduin ja tyrmistyin: Mitä ihmettä olen tekemässä? Suurin osa näistä naisista on minulle tuntemattomia. En tiedä, millaista kirkkoa he haluavat rakentaa tai keiden oikeuksia puolustaa. Myös nainen voi tukea eriarvoisuutta tuottavia rakenteita. Ymmärsin, että jo pikainen kurkistus kirkolliseen valtaan vaatii tarkkaa katsetta ja laajaa näkökenttää.
Teksti Anni Tsokkinen
