Oletko turvassa?

0
2243

 – Hengellinen turvallisuus tulee näkyviin mahdollisuutena olla oma itsensä ja varmuutena siitä, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka kerronkin mielipiteeni ääneen, teologian tohtori Heli Pruuki sanoo.

Teologian tohtori Heli Pruuki on toimittanut Turvallinen seurakunta -asiakirjan, jonka yksi osa-alue on hengellinen turvallisuus.

Heli Pruukilla on takana aikamoinen työrupeama. Hän on toimittanut yksiin kansiin Turvallinen seurakunta -asiakirjan, joka sisältää ohjeet fyysiseen, henkiseen, sosiaaliseen, seksuaaliseen ja hengelliseen turvallisuuteen.

– On hyvä, että eritasoiseen turvallisuteen liittyvät ohjeet ovat nyt helposti luettavissa ja saatavilla yhdestä ja samasta osoitteesta, Pruuki sanoo.

Hengellinen turvallisuus on aihe, joka ei kovin helposti nouse keskusteluun. Mitä se Pruukin mielestä tarkoittaa seurakunnissa?

– Ihan samaa kuin muukin henkinen turvallisuus. Saanko olla näkyvä, kelpaanko sellaisena kuin olen? Kun näkökulma on hengellinen, esille nousevat kysymykset siitä, tulenko tuomituksi tai torjutuksi, jos ajattelen eri tavalla kuin muut yhteisöni jäsenet.

Helppo satuttaa

Hengellisyys on useimmille hyvin henkilökohtainen asia. Siihen iskemällä on helppo satuttaa.

– Jumalan nimessä tuomitseminen on hengellistä vallankäyttöä, joka haavoittaa. Se on rumalla tavalla puuttumista, joka lisää turvattomuutta ja voi viedä ihmisen kauemmaksi paitsi seurakunnasta myös Jumalasta. Meidän pitää rakentaa toisia kunnioittavia hengellisiä yhteisöjä, joissa elämme yhdessä Jumalan kasvojen edessä ja uskomme toisistamme hyvää, Pruuki sanoo.

Hän uskoo, että salliva ilmapiiri mahdollistaa hengellisen yhteyden löytämisen, vaikka käsitykset olisivat hyvinkin erilaisia.

– Kun mietin, mitä ajattelen, miten koen ja mikä minulle on tärkeää, minun pitää muistaa antaa toiselle samanlainen tila ajatella omalla tavallaan. Niin Jumala toivoisi meidän toimivan. Hän toivoisi, että pystymme luomaan turvallisen ja rakastavan yhteisön.

Esimiehen on puututtava

Seurakunnan työntekijöiden kokemus hengellisestä vallankäytöstä tai suoranaisesta hengellisestä väkivallasta vaihtelee suuresti. On työpaikkoja ja yhteisöjä, joissa voi olla vapaasti oma itsensä. Saa sanoa mielipiteensä ja uskoa omalla tavallaan. Hengellisesti turvallisissa seurakunnissa ei tarvitse kulkea tuntosarvet pystyssä ja pelätä, ajatteleeko joku pahaa.

– Meillä on myös seurakuntia, joissa on täysin mahdotonta olla eri mieltä. Usein tällainen tilanne liittyy johtamiseen. Esimiehen tehtävä on luoda kuunteleva kulttuuri ja puuttua väärinkäytöksiin. Jos esimies ei uskalla puuttua, muiden on erittäin vaikea rakentaa hyvää.

Pruukin mielestä seurakunnissa on usein vetäytyvää johtamista, jossa hengelliselle turvattomuudelle ei tehdä mitään tai dominoivaa johtamista, joka sulkee suut.

– Hengellinen turvallisuus vaatii esimiehiltä uskallusta. Kun työntekijät voivat puhua vapaasti ajatuksistaan ja tunteistaan, se heijastuu myönteisesti koko seurakunnan ilmapiiriin.

Rajansa kaikella

Hengellinen turvallisuus voi joutua koetukselle myös seurakuntalaisten kohtaamisissa. Pruukin mukaan ahdistavista tilanteista selviää parhaiten asettumalla kuuntelijaksi.

– Kirkon työntekijän ei aina tarvitse sanoa, miten asiat hänen mielestään ovat vaan tavoitella empatiaa. Kirkkoa voimakkaasti kritisoiva henkilö on usein aidosti huolissaan. Hän saattaa tarkoittaa hyvää, vaikka esittääkin asiansa tavalla, joka tuntuu uhkaavalta. Näkemällä kritisoijan käytöksen taakse voi löytää keskusteluyhteyden.

Entä jos asiakkaan käytös lähestyy jo henkistä sadismia. Missä menee sietämisen raja?

– Aggressiiviseen käytökseen tai henkiseen väkivaltaan riittää vastaukseksi ”kiitos palautteesta”. Yli-ihmiseksi ei tarvitse ryhtyä. Itseään saa ja pitää suojata, Pruuki sanoo.

Miten kohdata rikottu?

Kuvitellaanpa tilanne, jossa ihminen päättää jättää herätysliikkeen, johon hän on syntynyt ja jonka turvassa kasvanut. Lähtijä saattaa joutua täysin yhteisönsä ulkopuolelle, jopa perheenjäsentensä hylkäämäksi. Miten kohdata hänet, jonka hengellinen turvallisuus on jo valmiiksi rikki?

– Seurakunnan tehtävä on tarjota korvaavia ja korjaavia kokemuksia. On tärkeää sanoa, että Jumala ei ole hylännyt sinua. Olet yhä turvassa. On tärkeää kuunnella ja kulkea rinnalla. Joskus herätysliikkeistä eroamiset ovat niin kovia kokemuksia, että ihminen on syytä ohjata terapiaan seurakunnan tuen lisäksi.

Turvallinen seurakunta, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisuja:
https://evl.fi/documents/1327140/44385363/turvallinen-seurakunta-julkaisu.pdf

– Oleellista on toisen kuunteleminen ja sen ymmärtäminen, miksi hän ajattelee tästä näin ja miksi tämä asia on hänelle niin merkityksellinen, Tiina Häkkinen sanoo.

Toisinajattelu on rikkautta

Diakin lehtori ja työnohjaaja Tiina Häkkinen on tutkinut kristillistä kasvatusta ja sen määrittelyä ja muutosta. Hän nostaa esiin hengellisen dialogin taidon.

1. Mitä on hengellinen turvallisuus?

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tähän hyvä lähtökohta: suvaitaan erilaiset näkemykset ja tulkinnat ja katsomukset. Ei oleteta, että kristillisyys tai uskonnollisuus on samanlaisuutta ja samankaltaisia tulkintoja. Ymmärretään, että tässä ajassa ja maailmassa me olemme ja elämme ihmisinä ja siihen kuuluu moninaisuus, erilaiset ajattelutavat ja tulkinnat ja myös epätäydellisyys.

Hengelliseen turvallisuuteen sisältyy rohkeus tarttua epäasialliseen käyttäytymiseen, julistukseen tai toisen ihmisarvoa loukkaavaan ja kyseenalaistavaan puheeseen ja toimintaan.

Erityisesti lasten ja nuorten kehitysvaiheita pitää kunnioittaa ja suojella siten, että toimimme sensitiivisellä otteella ja olemme herkkäkorvaisia tunnistamaan ja puuttumaan tuomitsevaan, hylkäävään tai pakottavaan toimintaan ja epäterveeseen kontrolliin, jolla rajataan lapsen ja nuoren ajattelua, pohdintaa ja kyselyä.

On hyvä tiedostaa myös se, millainen kontrollivalta kirkolla on ollut aikaisemmin ihmisten käyttäytymiseen. Kuviteltiin, että meille olisi annettu valta ja ymmärrys määritellä toisen ihmisen uskoa tai syntisyyttä. Tähän meillä ei ole oikeutta, eikä meille ole annettu valtaa arvioida toisten uskoa tai tuomita ketään helvettiin. Hengelliseen turvallisuuteen sisältyy se, että ihminen ei ota itselleen Jumalan roolia ja tehtävää, eikä asetu kaikkitietävän asemaan.

Sen sijaan, että yritämme ahtaa Jumalan oman käsityskykymme mukaisesti ajattelumme takuumieheksi, olisi hyvä ymmärtää, että Jumalan ajattelutapa voi olla tyystin toisenlainen kuin minun. Jumala on paljon enemmän kuin mitä me ihmiset voimme edes käsittää.

2. Miten keskustella erimielisen kanssa?

Kunnioittavan ja dialogisen keskustelun malli on hyvä lähtökohta. Ykkösjuttu on kuuntelemaan asettuminen tietämisen ja olettamisen sijasta. Toisen kuunteleminen ei tarkoita sitä, että minun tarvitsisi olla asiasta samaa mieltä. Dialogissakin voi olla kaksi täysin päinvastaista ajattelutapaa ja mielipidettä ja asioista voidaan keskustella. Keskustelun tarkoituksena ja tavoitteena ei ole se, että lopussa ollaan samaa mieltä.

Hengellisen dialogin taito voisi kiteytyä kahteen kysymykseen: 1) Miten keskustella hengellisistä asioista, tulkinnoista ja näkemyksistä turvallisesti ja niin, että toisin ajatteleminen ei olisi uhka itselle? 2) Miten nähdä toisinajatteleminen ja erilaiset ajattelutavat rikkautena ja mahdollisuuksina ja ihmettelyn kohteena: ai kappas, noinkin voi asiasta ajatella.

3. Mikä takaa hengellisen turvallisuuden?

Hyvät, toista kunnioittavat toimintatavat. Voi olla myös tarpeellista laatia yhteiset käyttäytymissäännöt, joihin sitoudutaan. En arvota toista hänen kat-somuksena mukaan tai en arvota toisen arvomaailmaa. Tärkeää on myös se, että puhutaan asiasta, ei ihmisestä tai hänen persoonastaan. Merkityksellistä on myös valtasuhteiden – etenkin piilossa olevien – tiedostaminen ja tunnistaminen. Epäterveeseen hengellisyyteen ja hengelliseen väkivaltaan pitää puuttua, se pitää tunnistaa ja siitä pitää pystyä keskustelemaan.

Työnohjaus voi olla yksi keino työrauhan ja turvallisuuden takaamiseen. Merkitystä on myös sillä, että itse kukin tunnistaa oman taustansa ja siihen liittyvät haasteet ja myös omat kipukohtansa ja ahdistuksena ja kykenee asettamaan rajoja, rajaamaan omaa tonttia ja itsestä puhumista sanomalla ääneen, että nyt tämä ei sovi tai tässä en halua olla mukana. Joskus hengellisen turvattomuuden kokemukset voivat tulla liian lähelle, ja silloin voi ol-la hyvä ottaa yhteyttä myös työterveyteen ja miettiä esimerkiksi henkilökohtaisen terapian mahdollisuutta.

4. Mikä on esimiehen rooli?

Esimiehen pitää aina puuttua hengelliseen väkivaltaan ja alistamiseen. Ketään ei saa vakaumuksen vuoksi syrjiä työtehtävien jaossa mutta toisaalta ketään ei myöskään tule pakottaa sellaisiin työtehtäviin, jotka aiheuttavat ylitsepääsemätöntä stressiä ja ahdistusta.

Esimiehen merkitys korostuu erilaisissa työsuojelullisissa ja työnohjauksellisissa tilanteissa. Esimiehellä on valta ja vastuu päättää henkilöstön työnohjaukseen pääsemisestä tai erilaisten purkukeskustelujen järjestämisestä.

Usein hengellisessä alistamisessa voi olla kysymys vain siitä, että henkilö ei itse hoksaa, miten hän puhuu tai toimii. Toisessa ääripäässä on vakava työpaikkakiusaaminen, joka voi olla jatkuvaa toisen uskon arviointia, epäasiallista kohtelua tai työtilanteisiin liittyvää poissulkemista. Vakavan työpaikkakiusaamisen selvittely on usein monen toimijan yhteistyötä, mutta siinäkin lähiesimies on avainasemassa.


Mikä asiakirja?

• Turvallinen seurakunta -asiakirja on koottu Kirkkohallituksen Toiminnallisen osaston asiantuntijatyönä. Päävastuun kirjoittamisesta ja materiaalin koostamisesta kantoi kasvatus ja perheasiat -yksikön asiantuntija Heli Pruuki tukenaan asiantuntijat Titi Gävert, Sari-Annika Pettinen ja Sirpa Syrjä.

• Työhön osallistui laaja joukko turvallisuusasioihin perehtyneitä työntekijöitä Kirkkohallituksesta, seurakunnista, hiippakunnista, järjestöistä ja valtionhallinnosta, mm. Juha Antikainen, Riitta Kuusi, Juho Niemelä, Irene Nummela, Raija Ojell, Terhi Paananen, Tiina Peippo, Pirjo Pihlaja, Pekka Puukko, Virpi Sipola sekä Seppo Viljamaa.

• Asiakirja korvaa Seurakunnan leiri-ja retkitoiminnan turvallisuusohjeistuksen vuodelta 2006 sekä Seurakuntatoiminnan turvallisuusohjeet vuodelta 2007.


Teksti Tiina Usvajoki
Kuvat Hannu Keränen ja Sofia Torvalds