Olen vuoden aikana seurannut tiiviisti työpaikkailmoituksia ympäri maata ja havainnut, kuinka suurta laadun vaihtelua seurakuntien rekryilmoituksissa on. Osalla ilmoituksen sisältö termeineen on kohdillaan, ja niitä lienee ollut laatimassa johtava työntekijä. Toisessa ääripäässä ovat ilmoitukset, joissa termit ovat vinksallaan, eivätkä tehtävän vaativuus ja palkka ole kohdillaan. Löytyy niitäkin, jotka hakevat työntekijää lauseen tai kahden ilmoituksella.
Kummallisiakin ilmoituksia näkee. Haetaan pätevyydeltään vaikka ”sosionomia tai muun soveltuvan koulutuksen osaajaa”. Erääseen seurakuntaan taas haettiin koulutukseltaan ”diakonia sekä diakonissaa”. Otin yhteyttä ilmoituksessa mainitun lisätietojen antajaan, seurakunnan kirkkoherraan, ja tiedustelin mistä on kyse, sillä harvallapa tässä maassa on molempia tutkintoja suoritettuina. Sain vastaukseksi, että ilmoitus pitää paikkansa. Molempien koulutusten osaamista työssä nähtiin tarvittavan, ja siksi haettiin multiosaajapakettia (tietenkään siitä mitään lisää maksamatta). Että semmoista ja onnea vaan, ajattelin.
Näiden havaintojen pohjalta ihmetyttääkin, millainen seurakuntien happisaturaatio rekrytoinnissa on. Olen toki nähnyt myös ilmoituksia, joissa asiat ovat kohdillaan. Heille olen lähettänyt kehuja! Haastan kuitenkin jokaista tätä juttua lukevaa tästedes vähintäänkin lukemaan läpi ilmoitukset, joilla seurakuntanne hakee työntekijää. Älä päästä kirkkoherraa, seurakuntasihteeriä tai viestintäosaajaa yksin kirjoittamaan työpaikkailmoitusta, vaan tuo osaamisesi mukaan! Johtavilla työntekijöillä on luonnollisesti asiasta suurin vastuu. Tarkista ainakin seuraavat: mitä tehtävän kuvasta on kerrottu, onko palkkaus kohdillaan, onko kelpoisuusehdot ja termit ilmoitettu oikein? Ole erityisen tarkkana palkan ja tehtävän vaativuuden kanssa, sillä tällä hetkellä juuri ne ovat monissa ilmoituksissa alakanttiin.
Jos satut istumaan päättäjän penkeillä muista, että hakijoita voi olla vähän juuri palkan vaativuusryhmän takia. Jos aidosti haluaa todellista osaajaa ja motivoitunutta työntekijää tai innokkaita nuoria, palkkaan on syytä kiinnittää huomiota.
Kunnollinen palkkaus ja rekryilmoituksen laatu ovat erityisen tärkeitä, jos tehtävää on vaikea saada täytetyksi pätevillä osaajilla tai hakijoita on esimerkiksi alle viisi tai vähemmän kuin yksi. Tällöin pitää hälytyskellojen soida ja jotain tarttis tehrä. Rohkaise siksi itseäsi ja ota asia puheeksi kahvipöydässä, tiimissä, johtoryhmässä ja luottamushenkilöiden kanssa. Entäpä jos syy hakijakatoon tai uudestaan ja uudestaan auki olevaan tehtävään ei olekaan hakijoiden, jotka eivät olisi ”huomanneet ilmoitusta”. Ehkäpä syy onkin alipalkattu tehtävä tai ilmoitus, jossa oikoluku on jäänyt kesken ja jonka tekstit pulpahtavat tarkkasilmäisten lukijoiden ihmeteltäviksi.
Leena Kopperi
leena.kopperi@evl.fi