Terveisiä Kuntoremontista!

0
647

yönantajan mahdollistaman työkykyä ylläpitävän ja terveyshaasteita ennaltaehkäisevän viikon aikana on ollut poikkeuksellinen tilaisuus tutkailla omaa hyvinvointia. Luennot syömisestä, työasennoista, liikkumisesta ja unesta ovat tuoneet oman arjen suurennuslasin alle. Korjattavaa on löytynyt kaikista edellä mainituista. Terveisiä siis työnantajalle, viikko on tullut tarpeeseen!

Hyvinvointia tarkastellessa täytyy elämän eri osa-alueita ja arkea tutkailla hyvin kokonaisvaltaisesti, niin työ- kuin vapaa-aikaakin. Yksi mahdollinen remonttikohde saattaa löytyä näiden välisestä suhteesta. Vuorokausirytmiä lähestytään usein jakamalla käytettävissä olevat tunnit karkeasti kolmeen osaan: unelle olisi hyvä varata kahdeksan tuntia, työ vie päivästä useimmiten suurin piirtein kahdeksan tuntia, vapaa-ajalle jää myös kahdeksan tuntia. Silloin kun työ ylittää laskennallisen kahdeksan tunnin osion, on ylimenevä aika jostain pois, tunteja ei kokonaisuuteen tule lisää. Se, että hengellinen työ on toistaiseksi ainakin työajatonta, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että työllä tai työajalla ei olisi mitään rajaa. Tilastokeskuksen mukaan noin puolet kaikista “tietotyötä” tekevistä palkansaajista miettii ja tekee kiinnostavia työasioita vapaa-ajallaan ja 36 prosenttia joutuu usein venyttämään työpäiväänsä.

Työpäivän venyttäminen on mahdotonta, jos ei ole edes määritelty sitä hetkeä, jonka jälkeen työn tekeminen on päivän “venyttämistä”. Työn kutsumuksellinen ulottuvuus, kiinnostavuus ja parhaimmillaan työn imu saavat työn rajan hämärtymään, eikä työn ja vapaa-ajan erottaminen tunnu aina mahdolliselta. Jos hengellisen työn tekijät tekevät töitä kotona lähdettyään työpaikalta, suunnittelevat mielessään seuraavan päivän tehtäviä tai vastaavat sähköpostiin, he eivät välttämättä edes miellä tekevänsä töitä vapaa-ajalla. Jos työpäivän päättymistä ei voida määritellä, voidaanko määritellä myöskään vapaa-ajan alkamista?

Uuden työaikalain vaikutukset kirkon työhön ja hengellisiin työntekijöihin ovat toistaiseksi vielä arvoitus. Samoin se, mihin vaikuttaa EU-tuomioistuimen päätös, jonka mukaan kaikissa jäsenmaissa työnantajien on alettava mitata työntekijöiden päivittäistä työaikaa. Varmaa on kuitenkin se, että uudistukset aiheuttavat keskustelua ja haastavat myös kirkon tarkastelemaan työtä uudesta näkökulmasta. Kirkon työmarkkinalaitoksen ajankohtaiskyselyn mukaan 40 prosentilla seurakunnista on suunnitelmissa vähentää henkilöstömenoja vuoden 2019 aikana, yleisimmin eläköitymisten kautta, jättämällä täyttämättä virkoja ja tehtäviä, sekä vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden käyttöä.

Kuinka turvata se, että jatkossa työntekijät eivät joudu tekemään kahden ihmisen työmäärää, jos työaikaa ei mitata eikä työn tekemiselle voida asettaa mitään yksiselitteistä rajaa? Kuinka voidaan resurssien tiukentuessa määritellä sopiva työmäärä yhdelle työntekijälle, jos aika ei toimi minkäänlaisena mittarina?

Saara Huhanantti
puheenjohtaja DTL
saara.huhanantti@evl.fi