Ihmisarvoinen työ kuuluu kaikille

0
1860

Myanmarilainen tekstiilityöntekijä Mya tietää oikeutensa, ja filippiiniläinen kotiapulainen Christy oivaltaa, että hän voi tarjota lapsilleen paremman tulevaisuuden. SASKin työtä on tukea köyhien maiden ihmisiä tavoittelemaan heille kuuluvia oikeuksia, kuten elämiseen riittävää palkkaa.

Pikkupoikia vilisee pienten majojen reunustamalla kujalla. Heitä näkyy hyppimässä niityn pientareen ojissa ja kurkistelemassa joka nurkan takana. Naamat iloisessa virneessä. Ye Kyaw Thu, 12, Nay Htet Kyaw, 11, ja Aung Khant Kyaw, 5, juoksentelevat aaltopellistä, tummuneista laudoista, likaisista vanerilevyistä ja muista rakennusjätteistä kasatun majan ovella. Täällä asuu tekstiilitehtaassa työskentelevä ompelija Mya Thida, 33, perheineen.

Nainen viittilöi hymyillen vieraita käymään peremmälle matalaan sisätilaan. Hän istuu lattialle ohuen viltin päälle ja tarjoilee vettä. Pullotettu vesi on arvokasta.

Mya Thida oli ennen töissä reppuja valmistavassa tehtaassa, nyt hän ompelee muun muassa H&M:n vaatteita.

– Lähdin itse entisestä työpaikasta, koska tilanne oli siellä vaikea. Kuuluin ammattiliittoon, ja työnantaja ei pitänyt siitä, että muut työntekijät kävivät kysymässä minulta neuvoa.

Liiton voima piilee naisissa

Nauravainen nainen on paikallisen tekstiilityöntekijöitä edustavan ammattiliiton IWFM:n aktiiveja. Valtaosa vaatetehtaiden työntekijöistä on naisia, ja kurkistus liiton pieneen toimistoon aurinkoisena sunnuntaina kertoo, että myös liiton voima piilee naisissa. Kymmeniä nuoria tyttöjä on ahtautunut vapaapäivänään rakennuksen yläkerrassa olevaan tilaan saamaan tietoa oikeuksistaan työelämässä ja ratkomaan työpaikoilla ilmenneitä ongelmia liiton vapaaehtoistyöntekijöiden avulla.

SASK tukee Myanmarissa paitsi tekstiilialan, myös kaivos- ja puualan työntekijöiden liittoja. Kun liitot pystyvät hankkimaan jäseniä, jotka tulevat tietoisiksi oikeuksistaan, niiden neuvotteluvoima paranee.

SASKin työssä naisten tietoisuuden parantaminen ja heidän saaminen mukaan ay-toimintaan on nostettu etualalle. Tällä halutaan pureutua sitkeään epätasa-arvoisuuteen, naisten tekemän työn aliarvostukseen ja heidän oikeuksiensa polkemisen kaikilla elämän osa-alueilla niissä kehittyvissä maissa, joissa SASKilla on hankkeita.

SASKin tuella on perustettu kouluja tiilitehtaiden työntekijöiden lapsille Kathamanduun.

Haaveena koti, jonne ei sada

Mya Thida viettää viikon ainoan vapaapäivänsä kotona Shwe Lin Banissa. Hän saa nykyisessä työssään parempaa palkkaa kuin ennen, nyt 250 000 kyatia kuukaudessa eli noin 148 euroa. Mies ajaa mopotaksia ja tekee muita satunnaisia töitä. Vaimon palkka kannattelee perhettä, johon kuuluvat myös isovanhemmat ja Mya Thidan sisko.

– Olen aika joustava, mutta silti haluaisin jotain parempaa lapsilleni, Mya Thida sanoo ja katselee talonsa vinoja ja harvalautaisia seiniä.

Kerran sadekaudella myrskysi, ja koko talo vaappui.

– Jos meillä olisi enemmän rahaa, rakentaisimme talon tiilestä, jotta sade ja tuuli eivät pääsisi sisään.

Naapureita käy ovella vähän väliä. Etäisyys kujasta ja viereisistä majoista on vain muutama askel.

– Täällä ei ole mitään yksityisyyttä, Mya Thida sanoo, mutta hymy läikkyy kasvoilla edelleen.

– Jos siitä tekee ongelman, siitä myös kärsii. Tämä kylä on laittomalla maalla, ja meidät voidaan häätää koska tahansa. En viitsi ahdistua siitä, että on ahdasta.

Nykyisellä palkalla perhe ei pysty asumaan muualla.

Nepalin Kathamandun laitamilla Lalithpurin tiilenpolttimon työntekijät asuvat työpaikkansa ympärille rakentamissaan kodeissa.
AKI:n asiantuntija Vesa Engström kertoi filippiiniläisen United-liiton jäsenille omasta äidistään.

Yritysvastuulaki vaikuttaa kauas

Tätä juttua Suomessa kirjoitettaessa Myanmarissa on meneillään kuukausia kestävä sadekausi. Mya Thida ja Shwe Lin Banin majat käväisevät mielessä, kun kiskoo pyykkikoneesta märän H&M:n t-paidan.

Länsimaiset brändit teettävät vaatteensa halvan tuotannon maissa, kuten Myanmarissa. H&M ja monet muut yritykset ovat heränneet vastuullisuusasioihin jo ajat sitten, mutta sekä herääminen että se, millä tavalla ne päättävät olla vastuullisia, on vapaaehtoista ja niiden itsensä määriteltävissä.

Suomi loikkasi kevään eduskuntavaalien jälkeen niin sanotusti yritysvastuun ykkösketjuun, kun kansalaisjärjestöjen kampanjoinnin tuloksena nykyiseen hallitusohjelmaan saatiin kirjaus yritysvastuulain laatimisesta. Valmistuessaan se säätää suomalaisten ja Suomessa toimivien yritysten velvoitteesta huomioida ihmisoikeuskysymykset koko tuotantoketjussaan.

SASK on ollut alusta asti mukana ajamassa Suomeen yritysvastuulakia. Järjestö pyrkii monissa kehittyvien maiden hankkeissaankin vaikuttaman ihmisten elämään lainsäädännön kautta. Toiminnanjohtaja Janne Ronkainen näkee yritysvastuulain ajamisen vain uudenlaisena tapana vaikuttaa Suomen lainsäädännön kautta ja ulottaa työnantajien vastuu koko arvoketjuun.

Lasten tulevaisuuteen voi vaikuttaa

– Miksi teitä länsimaalaisia liikuttaa meidän kotiapulaisten ongelmat täällä Filippiineillä?

Pieni joukko naisia on piirittänyt yhden suomalaismiehen filippiiniläisen ammattiliiton toimistolla. Yhden heistä esittämä kysymys on ystävällinen mutta avoimen ihmettelevä. Siinä tilanteessa Vesa Engströmin mieleen juolahtaa äiti.

– Äitini aloitti oma työelämänsä kotiapulaisena. Silti kaikki hänen lapsensa ovat korkeakoulut käyneitä.

Engström muistaa edelleen, nyt reilut kaksi vuotta myöhemmin, miten naisten silmissä välähti.

– Näin heidän katseissaan sellaisen oivalluksen, että näin tosiaan voi tapahtua.

Kirkon akateemisten eli AKI:n asiantuntija Engström vastaa liiton koulutus- ja työvoimapolitiikasta ja opiskelijatyöstä. Reilut pari vuotta sitten hän pääsi SASKin yhteyshenkilönä mukaan Filippiineille tutustumaan SASKin työhön.

Akavalaiset liitot tukevat SASKin kautta nimenomaan maailman kotiapulaisia. Engström tapasi vierailunsa aikana työntekijöitä, heidän työnantajiaan ja ammattiliiton edustajia.

Kokemus oli vahvistava.

– Oli hienoa nähdä, miten ihminen tajuaa, että hän voi vaikuttaa omaan asemaansa ja lastensa tulevaisuuteen.

SASKin erilainen lähestymistapa kehitysyhteistyöhön avautui hänelle Filippiineillä.

– Se, että ei ulkopuolelta yritetä parantaa ihmisten elämää vaan tuetaan heitä parantamaan sitä itse. SASKin työn tuloksellisuus yllätti, Engström toteaa.

Kotiapulaisena työskentelevällä filippiiniläisellä Christylla on yksi vapaapäivä kuukaudessa.
Silloin hän matkustaa kotikyläänsä tapaamaan isoäidin hoivissa asuvia lapsiaan.

Köyhyyden kierteen täytyy murtua

Kaikki SASKin työ kytkeytyy siihen, että ihmiset tehdään tietoisiksi oikeuksistaan ja he oppivat löytämään työkaluja, joilla vaatia niitä. Näin kansainvälisen toiminnan suunnittelija Seppo Karppinen määrittelee SASKin toiminnan kantavan ajatuksen.

Karppinen on seissyt tiilitehtaan upottavassa savimaassa ja nähnyt, miten 6–12-vuotiaat lapset tekevät tiiliä vanhempiensa apuna. SASKin tuella lapsille on perustettu Kathmandun laitamille kouluja. Se oli osa laajempaa kokonaisuutta tiilitehtaiden työntekijöiden olojen parantamiseksi.

– Tällaisilla hankkeilla murtuu perheiden köyhyyden kierre, Karppinen sanoo.

– Lapset saavat lukutaidon, ja he ymmärtävät myös oman oikeutensa oppia.

Meidän vuoro tukea

SASKin kaikki hankkeet ovat lapsityövoiman käyttöä vastustavia. Koko toiminta tähtää siihen, että työntekijät pystyvät neuvottelemaan itselleen elämiseen riittävät palkat, jolloin heidän lapsensa voivat käydä koulua. Tätä liputtaa myös SASKin kesäkuussa alkanut Sano ei lapsityölle -kampanja.

Karppinen tietää, että aina löytyy ihmettelijöitä, joiden mielestä ay-liikkeen ei ole syytä heilua kehittyvissä maissa, kun Suomessa liittojen maksavien jäsentenkin asioissa riittää hoitamista. Karppinen on asunut Sambiassa ja matkustanut työn takia muutenkin paljon Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

– Kun on nähnyt ja kuullut siellä elävien ihmisten arjesta, miten ay-aktiiveja uhataan ja jopa murhataan, ei tämä työ tunnu turhalta, hän sanoo.

– Historiassa Suomen työläiset ovat saaneet tukea ulkomailta, ja nyt on meidän vuoromme. Meillä on siihen resurssit, tietotaitoa ja vilpitön halu. Nyt on meidän aikamme tukea. 


Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK

MIKÄ? Suomen ainoa työelämän ihmisoikeuksiin maailmalla keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö.

MISSÄ? Hankkeita Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

MOTTO: Kestävin tapa poistaa maailmasta köyhyys ja eriarvoisuus on työ, jolla ihminen pystyy elättämään itsensä ja perheensä.

TYÖ: Edistää ihmisarvoista työtä, elämiseen riittävää palkkaa ja työntekijöiden oikeutta neuvotella työehdoista.

MITEN toimii? Suomalaisten ammattiliittojen ja ulkoministeriön rahoituksella.

JÄSENET: Suuri joukko suomalaisia ammattiliittoja sekä keskusjärjestöt SAK ja STTK. Jäsenjärjestön jäsenillä on mahdollisuus hakeutua vapaaehtoistoimintaan ja opintomatkoille.

JÄSENILLE TARJOLLA: 

• mahdollisuus hakeutua SASK-aktiiviksi kahdesti vuodessa järjestettävään Kunnon työn lähettiläskoulutuksen kautta

• mahdollisuus hakeutua vuosittaiseen temaattiseen koulutukseen sekä opintomatkalle

• eri aihepiireihin keskittyvät miniseminaarit kaksi kertaa vuodessa 

• yhdistysten ja ammattiosastojen kannatusjäsenyys

• SASKin työn tukeminen lahjoittamalla

• Solidaarisuuspäivät seuraavan kerran 1.–2.2.2020

lisätietoja: www.sask.fi


Miksi liityimme SASKiin?

Dtl

– Ihmisten oikeus tehdä työtä säällisissä työoloissa ja tulla oikein kohdelluksi ja saada oikeudenmukaista palkkaa on SASKin päämääriä ja myös meille tärkeää. Haluamme jäsenyydellämme ilmaista tukemme SASKin tavoitteille ja toiminnalle. Jäsenemme tietävät näin, että liitto toimii arvojensa mukaisesti, myös globaalin vastuun alueella. Myöhemmässä vaiheessa liitolla voi olla yhdessä muiden toimijoiden kanssa kansainvälinen hanke, eihän sitä koskaan tiedä , mihin jatkossa resurssit riittävät.

Toiminnanjohtaja Tiina Laine

KNT

– Ay-liikkeen sanoma on globaali, työelämän pelisääntöjä tarvitaan kaikkialla maailmassa. Suomessa monet työsuhde-edut ovat ay-liikkeen aikaansaannoksia, kuten viisipäiväinen työviikko ja palkallinen loma. 

Näitä asioita voimme edistää yhdessä kehittyvissä maissa. KNT:lle SASKin jäseneksi liittyminen oli arvovalinta, jolla haluamme viestiä, että jokainen työntekijä ansaitsee tulla kohdelluksi hyvin työpaikallaan.

SASK tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta he pystyisivät parantamaan asemaansa työpaikoilla ja koko yhteiskunnassa. Parhaiten työntekijöiden asioita edistää työpaikalla toimiva ammattiliitto.

KNT:n jäsenet voivat osallistua SASKin järjestämiin koulutuksiin, seminaareihin ja kampanjoihin.

Toiminnanjohtaja Arja Lusa


 

Teksti Sini Saaritsa  
Kuvat Janne Hulkkonen / SASK, Laura Ventä / SASK, Katri Blomster / SASK