Mediamäkäräinen kellotapulissa

0
55

Kirkonkellot soi – ne soi uutta elämää! Näin lauloi 90-luvulla gospel-yhtye Terapia Petri Lassilan sanoituksilla. Kirkonkellot soivat kuitenkin melkoisen harvakseltaan ja enimmäkseen perinteisesti. Mutta eipä hätää, kyllä aina löytyy joku luova mediamäkäräisen puraisema, joka keksii kuinka niinkin ikiaikaisella asialla kuin kirkonkellojen soitolla läpäistään uutiskynnys. Kellot soimaan siis – eiköhän asialle aina löydy joku syy, mistä vähintäänkin paikallislehti voisi haastatella.

Eräs seurakunnan työntekijä näki kerran unta työyhteisökokouksesta. Kirkkoherra puhui, huolenaiheena jäsenmäärän kehitys. Asia nostettiin kärkiagendaksi: tarvitaan lisää näkyä! Keskustelu eteni yhtä hurmoksellisesti kuin itä-suomalainen mummo potkurilla lumessa. Kirkkoherra aloitti joukkueen innostamisen itsestään:

”Jäsenmäärän kohottamiseksi aion vuoden aikana osallistua kaikkiin kulmakunnan kylätapahtumiin ja lähettää ennakkotiedon medialle”. Esimiehen innostus tarttui. Joku halusi ilmoittautua tosi-tv-formaattiin, yksi ehdotti juoksentelua urheilukentillä puolialasti virkapuvussa ja kolmas tahtoi veisata virsiä pyynnöstä huolimatta tilanteessa kuin tilanteessa. Asiat kirjattiin toimintasuunnitelmaan.

”Herääminen kesken kaiken, unikuvista todellisuuteen, uskallanko silmäni avata, viitsinkö nähdä, ollenkaan”, laulaa Terapian Lassila.

Kenties kirkon mediapersoonat ovat lukeneet kyseisen kokousmuistion tai ehkä uusi kirkollinen Game Of Church on lanseerattu? Tässä pelissä pisteitä saa siitä, kuinka monesti vuoden aikana pääsee mediajutun aiheeksi. Tuplapisteet tulee lehden haastatellessa vuoden aikana uudestaan samasta aiheesta. Sillä eikös niin, että kyllä väkeä kirkkoon saa, kunhan työntekijä näkyy, kutsuu mukaan poliitikon tai muun julkimon, ovella jaetaan ämpäreitä ja tilaisuuden jälkeen luvataan yhteisselffiet hernekeittojonossa.

Voisiko todellisessa kirkon näyssä olla kyse oikeasti jostain muusta? Siitä hiljaisesta ja puurtavasta työstä, jota myös ne kirkon ei-hengelliset työntekijäryhmät tekevät. Siitä tavallisesta olemisesta tavallisten mediassa näkymättömien ihmisten kanssa, josta moni kirkon työntekijä ei ääntä pidä.

Seurakuntien arkitodellisuudet kaupungissa ja maaseudulla, Etelä-Suomen urbaaniympäristössä tai Lapin kairassa ovat jäätävän erilaiset. Uusia keinoja ihmisten tavoittamiseen varmasti tarvitaan. Jos kuitenkin kirkon hyvävelikerhosta kotiinajava erehtyy ohituskaistalla kiitäessään luulemaan taustapeilissä näkyviä kristinuskon ydinhahmoja pienemmiksi kuin edessä häämöttävän kirkollisen ohjelmapalvelutoimiston markkinointikangastuksen, saa tämä kiitoa katselevan epäilemään kuskin ajonäköä ja suosittelemaan käyntiä optikon tarkistuksessa.

Leena Kopperi
leena.kopperi@evl.fi