Se oli kuulkaa niin helppoa ennen, sanoisinko vaikka 90-luvulla. Sen kun vaan laittoi nuorisotiloissa soimaan Pepe & Hyvä Oloa, Petraa tai Perry & The Poor Boysia, niin homma toimi ja oli taatusti linjassa. Ja nuorisotyöntekijänkin maihari iski lattiaan tahtia. Musa oli hänenkin mielestään messevää.
Puoli vuosisataa kun on tässä tullut mittariin, niin on aika selvää, että ne omat kuuntelumieltymykset ovat aika eri linjoilla työskentelynsä kohderyhmän suosikeista. Toki kahvikuppien yli keskustellessa löytyy yhteisiä nyökkäilyn kohteita, kaikkihan esim. Queenista pitävät. Mutta musafanitus on herkkää aluetta, suuntaan jos toiseenkin. Itselleni hip-hop on kulttuurinala, josta en vain millään saa isosti kiinni, en etenkään räppääjien riimittelystä. Ja jos nuorison kanssa on mitenkään tekemisissä, ei voi olla havaitsematta sitä toisiseikkaa, että nimenomaan räppäämällä viedään tänä päivänä asiat eteenpäin.
Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni. Kävin taannoin alan supertähtien 50 Centin ja Kanye Westin konserteissa jäähallissa ja Pori Jazzeilla. Kummatkin keikat jättivät minut täysin kylmäksi lahnaksi. Ympärillä riemuitsevien svengi ei vain tarttunut. Beastie Boysin ja Eminemin jotkut vedot ovat saaneet minut hieman nyökyttelemään, mutta muuten tunnen olevani oudoilla vesillä, kun teinien matkakajareista alkaa tulvia tuota rytmikästä poljentoa.
Jokaiselle tyylisuunnalle löytyy tunnustava artisti, kun oikein penkoo. Suomigospel-skenessäkin oli omalla kielellä heviä tuuttaavia bändejä jo kauan ennen ”hevibuumia”. Saattavatpa jotkut muistaa räpin puolelta riemukkaan Zunktronic-kokoonpanon Alahärmästä (vai oliko se Ylä- ?) 90-luvun alusta. Nostalgia on hauskaa, mutta teinien kanssa eletään tätä päivää. Kukin kollega luo omat määritteensä sen suhteen, millaista musaa soittaa nuorisotilossa. Voi jopa olla niin, että pelkän kristillisen musan soitto ja käyttö nuorisotyössä on hieman oldskool. Nämä ovat ikuisuuskysymyksiä, joita on kuitenkin hyvä puntaroida.
Powerplay-tyyppinen pakkosyöttö ei vältsisti ole se paras tapa ajaa eteenpäin kirkkomme sanomaa. Tulee mieleen tässä se vanha viisaus, että olkaapas ovelia kuin ketut. Kannattaisiko heittää, kuin täkyinä tai yllätyksinä silloin tällöin sekaan, vaikka jokin laadukkaantyyppinen eksemplaari tunnustavan skenen kotoisista rap-artisteista? Esimerkiksi laittaa iltahartaudessa tai nuortenillan teemahetkessä joku Immanuelin, Pastoreiden, Mikavelin, Roisi Ronin, Danin tai PastoriPiken kipale. Ja toki mieluusti cd-levyltä, koska se on taas ihan toinen juttu, miten sopivaa ja legit on soittaa musaa Spotifysta, vaikka se miten kätevää olisikin.
(Omakustanne 2019)
Teksti Mikko Saari
