Uusi normaali – uhka vai mahdollisuus?

0
139

Tämän kevään poikkeustila on pakottanut työntekijät loikkaamaan eteenpäin digitaalisten työvälineiden ja alustojen käytössä niin nuorisotyössä kuin muissakin työmuodoissa. Hetkessä niin kutsuttu kohtaava perustyö muuttui täysin erilaiseksi ja haastavammaksi. Heille, jotka olivat jo sinut somen ja muiden digitaalisten alustojen kanssa, muutos ei ollut niin stressaava kuin heille, jota ovat tähän asti olleet vastaan kaikkea digitaalista ja netissä tapahtuvaa. Moni on varmasti kuullut tai jopa tullut itse sanoneeksi, että lasten ja nuorten pitäisi tehdä mieluummin jotain aivan muuta kuin istua jatkuvasti puhelimen ääressä.

On totta, että kasvokkain kohtaamista ei voida millään korvata, mutta digitaalisuus ei myöskään ole automaattisesti huono asia. Kevään aikana monen mieli on muuttunut, kun on löytynyt oma tapa toteuttaa työtänsä digitaalisesti. Alun pelkojen ja epävarmuuden ja sympaattisten filtterimokien jälkeen olen ilolla seurannut, miten upeasti kollegat ympäri maata ovat nostaneet työnsä uudelle tasolle.

Mutta sitten tuli toukokuu ja paniikki. Mitä jos kesällä ei saakaan pitää ollenkaan leirejä? Mitä sitten tehdään? Ei kesä ja toiminta ole pilalla ja menetetty vaikka ei saisikaan pitää leirejä. Kirkko on täynnä oman alansa ammattilaisia, jotka ovat ottaneet pikaisesti ja rohkeasti haltuun uudet toimintamallit ja sopeuttaneet työnsä poikkeaviin olosuhteisiin. Samalla lailla meidän pitää laittaa mietintämyssy päähän ja luoda uusia tapoja tehdä kesätoimintaa. Leirit ovat upeita ja mahtavia kokemuksia. Ne eivät ole kuitenkaan ainoita tapoja luoda elämyksiä lapsille ja nuorille. Yhteisöllisyys, turvallisuus ja muistot eivät vaadi leiriä, ne voidaan luoda muillakin tavoilla. Meidän tehtävänämme on löytää nämä tavat, ja toteuttaa ne parhaalla mahdollisella tavalla.

Lopulta kun poikkeustila on ohitse ja voimme taas kohdata toisemme kasvotusten, emme saa unohtaa hedelmiä ja palata tuttuun ja turvalliseen entiseen. Tehtävänämme on pitää yllä keskustelua siitä, mitä tästä opimme ja mitä meidän kannattaa jättää toimintaamme pysyvästi. Keskustelun jälkeen ei saa myöskään tyytyä entiseen, vaan jatkaa työn kehittämistä, jotta tulevaisuudessa kirkon nuorisotyö on edelleen ajan hermolla olevaa ammattilaisten tekemää työtä.

Tulevaisuudesta emme tiedä, mutta voimme aina luottaa omaan ammattitaitoomme, sopeutumiskykyymme ja kekseliäisyyteemme. Tämä kevät on sen vahvasti näyttänyt.

Anna Kärri
anna.karri@nuorikirkko.fi