”Kuunteleminen ja kyseleminen ovat tärkeitä pysähtymisen paikkoja”

0
71

Vuoden diakoniatyöntekijäksi valittu Mirva Kuikka on iloinen saamastaan tunnustuksesta. Hän kokee työnsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi.

Mirva Kuikka valmistui diakonissaksi Oulun diakoniaopistosta 1987 ja toimi diakoniatyöntekijänä Oulun seurakunnissa vuoteen 2009 saakka. Sen jälkeen hän on työskennellyt näköalapaikalla kapitulissa hiippakuntasihteerinä.

– Diakoniatyöntekijät ottavat rohkeasti yhteyttä, kun tietävät, että kapitulissa on heitä varten oma työntekijä, joka puhuu samaa kieltä. Tällä en tarkoita sitä, että olisin tekemisissä vain diakoniatyöntekijöiden kanssa ja vain heitä varten. Mutta se on ehdottomasti tärkeä osa työtäni, Mirva Kuikka kertoo.

– Diakonia on kirkon työn ydintä, ja meillä on seurakunnissa paljon diakoniatyötä tekeviä ammattilaisia ja monia muitakin ammattilaisia kuin pappeja. Luonnollisesti tämä pitää näkyä kirkon hallinnossa, myös tuomiokapituleissa, hän lisää.

Työntekijöiden tukemisen tärkeys

Kuikka toimii hiippakuntansa alueella työnohjaajana ja työyhteisökehittäjänä. Lisäksi hän työskentelee kouluttajana kirkon sielunhoidon erityiskoulutuksissa ja työnohjaajakoulutuksissa sekä puheenjohtajana diakoniakoulutuksen seurantaryhmässä.

– Perustehtäväni on kehittää diakonia- ja yhteiskunnallista työtä sekä siihen liittyvää koulutusta hiippakunnan alueella ja tukea erityisesti seurakuntien diakoniatyöntekijöitä ja työalalla toimivia pappeja diakonian toteuttamiseksi seurakunnissa. Työhöni kuuluu myös työntekijöiden hengellisen elämän ja työssä jaksamisen tukeminen, Kuikka kertoo.

Hän on ollut mukana monissa kehittämishankkeissa. Uute-hankkeessa kehitettiin johtamista ja työhyvinvointia. Tällä hetkellä on menossa Kohdataan-hanke, jossa etsitään uusia ja osallistavia toimintatapoja työympäristön muuttuessa.

Vapaaehtoinen ei korvaa ammattilaista

– Olen huolissani viesteistä, joiden mukaan diakonian virkoja vähennetään, Kuikka toteaa.

Hän näkee vapaaehtoiset seurakuntalaiset vahvana voimavarana seurakunnille, mutta he eivät voi korvata ammatillista diakoniaa.

– Kuunteleminen, kyseleminen, ääneen ihmettely, peilinä oleminen, yhdessä hiljentyminen ja sanan äärellä oleminen ovat tärkeitä pysähtymisen paikkoja. Suuntaa on syytä matkalla tarkastaa aika ajoin, että päästään oikeaan päämäärään, hän muistuttaa.

Avun tarvitsijoiden määrä kasvaa

Kuikka toimii myös Oulun aluehallintoviraston Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunnassa diakonian asiantuntijana. Hänen mukaansa diakonia antaa hiljaisille äänen, jonka pitää kuulua myös hallinnossa ja päätöksen teossa – ei vain juhlapuheissa.

Kuikka on samaa mieltä ministeri Annika Saarikon kanssa, joka sanoi kirkolliskokouspuheessaan, että kriisistä toipumisen aikana seurakuntien antaman tuen tarve ei vähene.

– Yhteiskunnallinen työ tulee korostumaan diakonian rinnalla, kun avun tarvitsijoiden määrä kasvaa koronan jälkeen. 

Muistamme tämän myös edellisen laman jäljiltä. Työntekijöiden, erityisesti diakoniatyöntekijöiden, työn tekemisen mahdollistaminen ja tukeminen on tärkeää.

Teksti Eliisa Ala-Kuusisto  
Kuva Reijo Koirikivi