Diakoniatyöntekijöiden Liiton jäsenkyselyn yllättävin tulos oli nuorten diakoniatyöntekijöiden kokemus siitä, että heitä ei seurakunnissa kuulla, huomioida eikä palkita. Heillä on nyt matala lähtökynnys seurakunnan viroista muihin työpaikkoihin.
Kirkon vakituisessa työsuhteessa olevien työntekijöiden keski-ikä on 48,5 vuotta. Diakoniatyöntekijöiden keski-ikä vuonna 2020 seurakuntatyössä oli 50 vuotta. Kirkon diakoniatyössä on kokeneita työntekijöitä, joilla on paljon osaamista, joka häviää seurakunnista noin viiden vuoden sisällä.
Nuoremmilla ikäluokilla oli kyselyn mukaan eniten kokemuksia esimiehistä, jotka eivät tunnu ymmärtävän heidän työtään. Asiakkaiden yhteydenottoja (some) ns. työajan ulkopuolella oli nuorilla työntekijöillä enemmän, ja heillä työn kuormittavuus korostuu enemmän kuin muissa ikäluokissa.
Lisäksi 31,2 prosenttia nuorista työntekijöistä vastasi, että kokee pystyvänsä huonosti keskustelemaan itselle tärkeistä asioista työpaikalla. He ilmaisivat myös, että heidän palkkansa ei vastaa tehtävän vaativuutta.
Kyselyn näkökulmasta näyttää, että nuorten diakoniatyöntekijöiden asemaan työmarkkinoilla on tarpeen kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Onkin ilmeistä, että nuoret työntekijät odottavat johtamiselta enemmän. On pysähtymisen paikka.
On aika keskustella erityisesti nuorempien työntekijöiden kanssa, mitä sinulle kuuluu, mitä odotat esimieheltä, minkälaisia ideoita sinulla olisi työn kehittämiseen ja minkälaista tukea tarvitsisit. Voittajia ovat silloin kaikki.
Tulevaisuus on hämärä
Edellinen laaja Dtl:n jäsentutkimus toteutettiin 2013. Siihen verrattuna diakoniatyöntekijöiden keskuudessa näköalattomuus tai tulevaisuuden sumeus on lisääntynyt. Edelleen moni pitää viran säilymistä todennäköisenä, mutta suunta on hämärämpi. Eräs vastaaja kirjoittaa monien tunnot näin: ”Tällä hetkellä en näe tulevaisuuttani laisinkaan selkeästi. Olen ollut pitkään kahden vaiheilla: haenko pois seurakuntatyöstä vai en. Itse työtehtävistä pidän, mutta työn vaativuus ja määrä on liiallinen, ja työt on jaettu todella epäreilusti. Viikoittain työpäivät ylittävät 10 tunnin rajan.”
Yksi haaveilee osa-aikaeläkkeestä, toinen vuorotteluvapaasta, kolmas ryhtymisestä ammatinharjoittajaksi ja neljäs osa-aikatyöstä, jotta perheelle jää enemmän aikaa. Viides haaveilee muusta sosiaalialan työstä. Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2020, joten se kertonee myös korona-ajan haasteista diakoniatyössä. Vuonna 2020 asiakasmäärät ja kuormitus diakoniassa ovat paikoittain kasvaneet merkittävästi.
Työhön paneutumisessa ja suunnitelmallisuudessa koetaan haasteita. Vain noin 60 prosenttia pystyy paneutumaan hyvin tai erittäin hyvin. Työn rajaaminen, tavoitteiden selkeyttäminen ja tunne rannattomasta haasteesta tulisi saada hallintaan. Tähän auttaisi selkeät tavoitteet ja työaika, mutta diakoniatyöntekijöiden keskuudessa työaika jakaa mielipiteet. Osa kannattaa sitä voimallisesti ja osa yhtä voimallisesti vastustaa. Siinä ei ole saavutettavissa tällä hetkellä kaikkia tyydyttävää ratkaisua.
Palkka – voi surkeus
Vastauksista paljastuu, että diakoniatyöntekijät ovat laajasti tyytymättömiä palkkaukseen. Moni toivoisikin liiton työntekijöiden tulevan paikallisseurakuntaan näyttämään kirkkoherroille kaapin paikan: miten asiat pitäisi hoitaa ja palkkaa nostaa. Tuohon toiveeseen eivät liiton työntekijät laajasti pysty vastaamaan, koska järjestelmän perusta rakentuu tehtäväkuvakeskustelujen kautta, joissa toki paikallinen luottamusmies voi olla tukena ja liiton työntekijät ennakkoon ja jälkeenpäin apuna.
Tehtäväkuvakeskusteluja ei vieläkään käydä kaikkialla säännöllisesti. Luottamusmiehiin koettiin myös paikoitellen tyytymättömyyttä ja ammattialakohtaista puolueellisuutta. JUKOn luottamusmiesten tule aina edustaa tasapuolisesti kaikkia edustettaviaan. Mikäli tässä on paikallisesti epäselvyyttä, tulee asiassa olla yhteydessä JUKOn Anne Kaitaiseen tai liittoon.
Palkkaa pidettiin suhteessa koulutukseen ja tehtävän vaativuuteen liian matalana. Työntekijät vertaavat palkkaansa muun julkisen puolen koululutusalan tehtäviin, ja niissä palkka on korkeampi. Diakoniatyössä on myös ilta-, viikonloppu- ja leirityötä, joista ei saa erillisiä työaikakorvauksia, mikä vääristää entisestään palkkavertailua muuhun julkiseen sektoriin. Tähän työaika toisi jossain määrin ratkaisun, mutta kuten edellä todettiin, jäsenkunnan näkemys työajasta on jakautunut.
Koulutukset kiinnostavat
Liiton viestintään ja viime vuoden verkkokoulutuksiin oltiin pääasiassa tyytyväisiä. Vuonna 2020 liitto teki varsinaisen digiloikan. Jäsenkyselyssä todettiin olevan tärkeää, että on muutakin kaikille avointa koulutusta kuin SISU-päivät, joihin pystyy hyvin rajallisesti osallistumaan.
Koronapandemia aiheutti liitossa työn siirtymisen pääasiassa verkkoon. Jäsenpalautteen mukaan se toi liiton työntekijät lähemmäksi ja paransi tapahtumiin ja koulutuksiin osallistumismahdollisuuksia. Se voidaan todeta myös osallistujamäärissä. SISU-päivässäkin oli lähes 100 osallistujaa kuten myös KirVESTES-kimaroissa.
Seksuaalinen häirintä pois
Työhyvinvoinnin näkökulmasta isossa kuvassa asiat ovat kohtalaisen hyvin. Seksuaalista häirintää ei työssä saisi olla ollenkaan. Sitä kuitenkin esiintyy jonkun verran. Tulosten tarkempi analyysi osoitti, että nuoret diakoniatyöntekijät kokevat enemmän ilta-aikaan tapahtuvia yhteydenottoja ja seksuaalista häirintää. Tämä tulee huomioida seurakunnissa ja hakea uudenlaisia keinoja asioiden korjaamiseksi.
Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että valtaosa jaksaa työssään hyvin (47,5 %) tai erittäin hyvin (24 %). Työ myös koetaan varsin mielekkääksi (83,5 %). Diakoniatyöntekijät ovat siis edelleen varsin sitoutuneita työhönsä ja pitävät sitä tärkeänä.
FAKTA:
- Vastaajia 353 henkilöä
- 92 % vastaajista oli naisia
- Ikäjakauma: 44,7 % oli yli 55-vuotiaita ja 31,5 % oli 45–54-vuotiaita
- Työssäkäyviä 90, 9 %, useimmat töissä seurakunnassa tai seurakuntayhtymässä
- Perusvirassa 72,9 %,
- Esimiehenä 11,8%,
- Vastaajia melko tasaisesti kaikista hiippakunnista
Teksti Tiina Laine
