Tulkaamme havaituksi

0
237

Seurakunnallisessa työssä olen päässyt toteuttamaan taiteellisia ambitioitani jonkin verran. Vaikka itse en osaa kunnolla edes riparikitaraa soittaa, on ollut olennaista käyttää musiikkia työn välineenä monin eri tavoin. Yhdessä laulaminen, iltahartausbiisit, nuorisotilojen teemoitettu taustamusiikki, jumalanpalveluselämä, erityisesti Pop- ja Metallimessut, tapahtumien ja konserttien järjestäminen. Valtavan antoisia asioita niin itselle kuin -– vahvasti uskon tämän – myös seurakuntalaisille.

Sitten tapahtumat ja kokoontumiset loppuivat. Kollektiivisesti koettava kulttuuri katosi elämästä. Tämä aiheutti loven myös luovaan sieluun. Mitä nyt pystyisin järjestämään, mitä sielun ruokaa voisin ihmisille tarjota työni puitteissa? Tehtävään tässä on itse kukin kutsuttu, välineet vähenivät.

Eräänlainen vastaus löytyi silmien edestä ja arjesta. Kulttuuria se tekstikin on ja sen tuottaminen. Ryhdyin uudelleen arvottamaan kirkon ja seurakunnan näkymisen mahdollisuuksia julkisesti kirjoitettujen sanojen maailmassa. Olin hyvilläni siitä, että seurakuntani oli laittanut pystyyn työntekijäblogin. Vaihtuvat kirjoittajat tuovat siellä semitaajaan julki arvorikasta materiaalia, kukin tavallaan.

Samaten katsoin palstaamme paikallislehdessä hieman uudesta kulmasta. On kiehtova mahdollisuus, jos uskonnollinen yhteisö pääsee tekemään materiaalia alueen joka kotiin jaettavaan lehteen. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Siksikin on syytä huomioida tällaiset julkisemmat ulostulot erityisen puntaroidulla tyylillä. Jokaisen tekstin, joka tulee seurakunnista ulos, ei tarvitse eikä pidä olla hartaus. Ja tämä ei tarkoita tuohuksen jemmaamista vakan alle.

Irlantilainen filosofi ja piispa George Berkeley (1685–1753) tiivisti oivalluksensa sanoihin ”esse est percipi” eli olemassaolo on havaittuna olemista. Tämä ajatus ei päde vain yksilöihin, vaan myös yhteisöihin. Kirkko saattaa edelleen olla keskellä kylää. Mutta onko se siellä alueen ihmisten kesken myös henkisesti?

Miettikää yhdessä, miten näkyä enemmän, kaikkina mahdollisina aikoina. Yksi osaa kirjoittaa, toinen oikolukea, kolmas kuvaa, neljäs koodaa. Moniosaaminen ja yhdessä tekeminen on firmamme ja sen osakeomistajien etu. Ja toivoa sopii, että myös niiden, jotka saattavat kaivata sen aarteiden ja ajatusten luo.

• Journalistin ohjeet (Julkisen sanan neuvoston sivuilta)

• Torsti Lehtinen: Sanojen avaruus – Luovan kirjoittamisen opas

Teksti ja kuva Mikko Saari