Kevät on kiitoksen ja ruusujen aikaa

0
125

Diakoniatyöntekijöiden Liitto halusi muistaa Akavan ansiomerkillä erityisiä jäseniään, jotka ovat jo vuosia antaneet aikaa Akava-yhteisön sekä liiton hyväksi.

Dtl:n jäseniä oli poikkeuksellisen paljon ansiomerkkien saajissa, koska haimme ansiomerkkejä ensimmäistä kertaa. Ansiomerkkien kriteerit ovat kuitenkin vaativat ja edellyttävät vuosien vapaaehtoistyötä yhteiseksi hyväksi. Varsinaisen jäsenyyden tulee olla voimassa hakuhetkellä.

Toukokuun edustajistossa julkistettiin palkitut, joita oli kaikkiaan 59 henkilöä. Ansiomerkillä huomioidut ovat toimineet liiton puheenjohtajistossa, hallituksessa ja osastoissa sekä JUKOn luottamusmiehinä. Yleisenä edellytyksenä on myös ansiokas ja merkittävä toiminta Akava-yhteisössä. Toiminta arvioidaan pisteyttämällä eri luottamustoimia Akavan hallinnossa, neuvottelujärjestössä ja jäsenyhdistyksessä. Tehtävät on pisteytetty painoarvoltaan eri tavoin, jonka lisäksi myöntöperusteissa huomioidaan tehtäviin käytetyt toimintavuodet.

Luottamushenkilö voi saada pronssisen, pronssisen hopeisin lehvin tai hopeisen ansiomerkin. Lisäksi Akavan hallitus voi myöntää hopeisen ansiomerkin kultaisin lehvin ja kultaisen ansiomerkin, joihin yltäminen yleensä edellyttää jo Akavan hallintotasolla tai puheenjohtajistossa työskentelyä.

Ansiomerkissä on kuvattuna klassinen joonialainen pylväs, jota kiertää laakeriseppele. Se kiinnitetään takinkäänteeseen tai puvun rintamukseen vasemmalle puolelle. Akavan ansiomerkkiä voi käyttää esimerkiksi ammattiyhdistystoimintaan, työhön tai ammattiin liittyvissä juhlatilaisuuksissa sekä suku- ja perhejuhlissa.

Akavan hopeisen ansiomerkin saivat: Aroheikki Sari, Korpela Merja, Litmanen Pirjo, Nuutinen Merja, Pöyry Anne, Rantanen Jukka, Rimpiläinen Päivi ja Väätäinen Sirkka

Akavan pronssisen ansiomerkin hopeisin lehvin saivat: Junnila Pasi, Karlsson Eija, Kekäläinen Merja, Lintala Mari, Määttänen Risto, Naapuri Timo, Rintakallio Liisa, Rantala Kirsi, Riitakorpi Carita, Salminen Helena, Saramo Sanna, Soppi Tarja, Tourunen Erkki, Tuominen Helena, Vesikallio Tarja ja Vuolasmaa Helvi.

Akavan pronssisen ansiomerkin saivat: Grönvall Eija, Haho Erja, Hallikainen Raija, Halonen Satu, Helin Kirsi, Helisma Eila-Sisko, Hellman Siv, Hietaniemi Tiina, Ikäläinen Hanna, Isomäki Päivi, Jalonen Sanna, Jestilä Teija, Jussila Riikka, Kinnunen Salme, Konttinen Tero, Korkeaniemi Johanna, Kröger Tiina, Kuikka Mirva, Laaksonen Aila, Lahdenmaa Marketta, Lasorla Virpi, Mattlar Mikaela, Mäkinen Tuula, Paija Mari, Pohjanen Virpi, Pusila Sirpa, Rantakangas Merja, Remes Suvi, Rundgren Kirsi, Rundgren Marjo, Salmela Heli, Seppänen Helena, Tarri Henriikka, Vanne Leena ja Virtakallio Outi.

Lisäksi vuosimerkit 10-vuotisesta työstä Akava-yhteisössä saivat toimistoassistentti Liisa Rossi ja toiminnanjohtaja Tiina Laine.

Onnea palkituille ja kiitos työstänne yhteiseksi hyväksi!

Teksti Tiina Laine