Onko ihan pakko?

0
969

Kun lapseni olivat pieniä ja minun oli lähdettävä leirille, erityisesti kuopus kysyi usein: ”Äiti, onks sun pakko lähteä?” Ikäväänsä hän jo sanoitti ja menetettyä yhteistä aikaa. Lähdettävä oli, koska nuorisotyönohjaajan työ tehdään juuri samaan aikaan, kun omat lapset ovat vapaalla päiväkodista tai koulusta. 

Työ ja perhe-elämän yhteensovittaminen on haasteellista erityisesti silloin kun eletään ruuhkavuosia. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä perhevapaauudistus, joka pyrkii vastaamaan tähän haasteeseen nykyistä paremmin. JUKOn tulevista neuvottelutavoitteista on jo nyt nostettu esille saatto- ja omaishoitovapaan saaminen virka- ja työehtosopimuksiin.

Mielenkiintoinen, innostava ja palkitseva työ ovat tärkeitä voimavaroja työssäjaksamisessa. Työturvallisuuskeskuksen Kuormitus-vaaka auttaa tunnistamaan työn positiiviset ja negatiiviset kuormitustekijät. Dinon toimituskunta testasi, miten Kuormitusvaaka toimii ja millaisia vastauksia se käyttäjille antaa. Testitulokset olivat kannustavia. Positiivisten voimavarojen tunnistaminen edesauttaa siinä, että työntekijällä olisi vähemmän niitä päiviä, jolloin töihin lähtö tuntuu pakkopullalta. 

Suomen ammattijärjestöjen solidaarisuuskeskus SASKin tämän vuoden teema on pakkotyö. SASKin työn tavoitteena on ihmisarvoinen työ ja elämiseen riittävä palkka kaikille. Tässä lehdessä on koskettava juttu siitä, miten moni perheen isä ja äiti ottaa vastaan työn ulkomailla ja tulee huijatuksi työn tekemisen ehdoissa. Velvollisuus, kunnia ja vastuu perheen elättämisestä johtaa liian monessa maassa pakkotyöhön. Ammattiliitoilla on iso rooli pakkotyön ehkäisemisessä ja hävittämisessä, sillä ne pitävät huolta siitä, että työntekijät ovat tietoisia omista oikeuksistaan. Ja kun tietää, että apua on saatavilla, on helpompi olla alistumatta asemaansa.Voimavarojen ylläpitämiseen ja vahvistamiseen kesäloma on yksi parhaista. Palkallinen vuosiloma on yksi monista ammattiliittojen neuvottelemista eduista. Nautitaan tästä saavutetusta edusta tänäkin suvena!

Arja Lusa

toiminnanjohtaja, KNT

arja.lusa@knt.fi