En ole tyhmä enkä laiska, minulla on ADHD

0
42

Opettaja kertoo tehtävänannon, jakaa opiskelijat pieniin ryhmiin ja antaa puoli tuntia aikaa valmistella meidän ryhmämme näkemys aiheeseen. Ryhmämme kokoontuu käytävälle, ja muut alkavat suunnitella tehtävää kynät sauhuten.

”Vai mitä mieltä sinä olet, Annu?”

”Öö… Siis anteeksi taas, mutta mie en oikein tajunnu, että mitä meidän piti tehdä?”

Muiden ilmeistä voi päätellä heidän ajatuksensa.

”Voi ei, taas jouduin samaan ryhmään tuollaisen laiskan tai muuten vain tollon luokkakaverin kanssa. Otan kuitenkin kärsivällisen ilmeen kasvoilleni ja väännän tehtävänannon hänelle rautalangasta.”

Olen 23-vuotias sosionomi-diakoniopiskelija Oulun Diakista. Edellä kuvatun kaltaisista tilanteista huolimatta opintoni ovat jo niin pitkällä, että ensi joulukuussa olisi tarkoitus valmistua.

Minulla on ADHD. Tuo nelikirjaiminen elämää haastava ja hauskuuttava pikku pirulainen. ADHD ei ole sairaus, eikä mielialahäiriö, vaan mielialojen säätelyn häiriö. Lyhyesti sanottuna se näkyy elämässäni siten, että mikään ei tapahdu suunnitelmallisesti ja hallitusti, vaan päinvastoin. Elämäni on välillä melkoista kaaosta, varsinkin ulkopuolisen silmin. Päässäni on aina ja jatkuvasti miljoona ajatusta, mutta mihinkään niistä en pysty keskittymään kokonaan.

Diagnoosi on helpottanut elämääni siinä mielessä, että nyt ainakin tiedän, mistä tämä sähläily voi johtua. Opiskelu ammattikorkeassa on ollut minulle välillä todella haastavaa, juurikin edellä kuvatun jumittamisen ja unohtelun vuoksi. Olen kuitenkin saanut opiskeluuni jonkin verran helpotusta esimerkiksi siten, että saan joskus tehdä ryhmätehtävät yksin. Toki yksin tekemällä joudun tekemään monen ihmisen työn, mutta ainakaan en joudu selittelemään tyhmyyttäni tai pysymään muiden tahdissa.

ADHD nähdään usein negatiivisena asiana. Tietämättömien mielestä diagnoosin saaneet ovat laiskoja tyhmiä. ADHD:ssa on kuitenkin paljon hyviäkin puolia. Minä olen todella luova ja huomaan usein sellaisia asioita, mihin muut eivät kiinnitä huomiota ollenkaan. Minulla on mielestäni myös hyvä ihmistuntemus.

”Nyt tuo alkaa puhua minulle, nyt Annu kuuntele! Kuuntele kunnolla ja yritä edes esittää, että tiedät mistä hän puhuu. Nyökkäile välillä ja ole samaa mieltä. Se on muuten ruotsiksi hålla med. Muistan sen siksi, kun pänttäsin sitä lukion kirjoituksiin ja… olikohan se Det stämmer… no joka tapauksessa… nyt tein sen taas. Ei ole hajuakaan, mistä tuo on puhunut koko ajan. Mitenhän tällä kertaa selviäisin tästä tilanteesta kuivin jaloin? Hah, mitähän ”kuivin jaloin” edes tarkoittaa? Eihän me olla ulkona missään uppoavassa laivassa. Ja sitä paitsi kapteeni uppoaa aina laivansa mukana…”

Välillä mietin, miten ihmeessä olen selvinnyt opinnoissa näin pitkälle ja suorittanut työharjoittelutkin kunnialla läpi. Ehkä tämä minun kaikissa tilanteissa kasvoilla leviävä viaton hymy on antanut paljon anteeksi.

Annu Kivilompolo sosionomi-diakoniopiskeija