Nuorisotyöntekijä Hannu Keränen on Kainuun kasvatti ja monelle tuttu Dino-lehden kirjoittajana ja valokuvaajana. Pitkä työura kirkossa ja luottamustehtävissä saa Hannun arvioimaan ja muistelemaan mennyttä ja katsomaan eteenpäin.
”Äiti, katso, tuolta tulee kirkko”, kuului pienen lapsen kirkas ääni ruokakaupan hedelmäosastolla.
Muisto hymyilyttää vieläkin.
– Se on ehkäpä suurimpia arvonantoja, mitä olen saanut.
Hannu Keränen valmistui 1981 Luther-opistosta. Hän on ollut nuorisotyössä Petäjävedellä, Keuruulla, Rautavaaralla ja pisimpään nykyisessä työseurakunnassaan Sonkajärvellä. Ennen valmistumistaan hän oli projektitöissä Jyväskylässä, toimi opettajana muutamia vuosia ja freelancer-toimittajana pitkään.
– Toimittajakoulutuksissa olin 1989–90, ja sitä kautta ajauduin mielenkiintoisiin kirkon tehtäviin. Olin muun muassa partion mediaryhmissä. Vuosien varrella on ollut hienoja kohtaamisia erilaisten SM-kisojen viestintävastaavana. Eukonkannon MM-kisan tiedottajanakin olen ollut 1994 lähtien, Hannu kertoo.
Freelancerin työt ovat haukanneet välillä omaa aikaa. Ne ovat vieneet mediamaailmaan kirkossa ja moniin eri tehtävissä olevien ihmisten kohtaamisiin – myös kirkon ulkopuolella.
Ratkaisuja etsitään yhdessä
Kirkon työssä Hannu on havainnut, että seurakunta on varteenotettava toimija lasten, nuorten ja perheiden parissa.
– Kirkko elää tässä ajassa sillä syklillä kuin se on mahdollista. Toimintatavoissa otetaan huomioon ajan vaateet ja säännökset. Aika on tuonut omat kiireensä, valintojen runsauden sekä mediamaailman. Silti kohtaamista ei korvaa mikään. Turvallisen aikuisen nälkä on suurempi kuin koskaan, Hannu pohtii.
– Tekniikka ei lisää valmiuksia kestämään vastoinkäymisiä ja pettymyksiä yhtään paremmin kuin aiemmin. ”Saunanlauteilla-kohtaamiset” samanarvoisina sekä ratkaisujen etsiminen yhdessä ovat tärkeitä asioita.
Työsuojelu- ja luottamusmiestehtävät ovat opettaneet, että yhteisössä voi nostaa työhyvinvointiasioita eri toimijoiden kanssa.
– Jos on tullut ryppyjä rakkauteen, niin ne on otettava käsittelyyn ja soviteltava kaikkien parhaaksi.
Kirkon työntekijää arvostetaan
Hannu kokee työnsä helmiksi leirit ja isostoiminnan sekä kouluyhteistyön.
– Yhteistyö sekä kuntatoimijoiden että järjestöjen kanssa on ollut antoisaa. Samoja nuoriahan me kohtaamme. Mielestäni nuorien omille ideoille ja ajatuksien sanoittamisille täytyisi antaa enemmän tilaa.
Vuosien myötä Hannu on havainnut, että kasvatuksen ja diakoniatyön arvostus on noussut. Etenkin kirkon ulkopuolisissa työryhmissä hän on huomannut, että kirkon työntekijän ammattitaitoon luotetaan.
– Kirkon kasvatuksen asiantuntijat ovat tulevaisuuden tekijöitä. Voidaan perustellusti kysyä, millainen olisi tänä päivänä kirkon jäsenmäärä, jos lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyötä ei olisi tehty hyvin. Diakonaattiasioissa vitkastelu kyllä harmittaa, Hannu toteaa.
Lähteestä riittää matkaeväitä
Hän ammentaa voimaa koulutuksista, kuntoutuksista ja kiinnostuksesta alaa kohtaan. Myös läheiset, ystävät, retkeily, liikkuminen luonnossa ja hyvä työyhteisö ovat kantaneet.
– Rukous on tullut yhä rakkaammaksi sekä tietoisuus siitä, että elämä kantaa ja lähteestä riittää matkaeväitä. Käymme tuntemattomaan, matkaeväät eivät kesken lopu milloinkaan, Hannu siteeraa tuttua lastenlaulua.
Eläkkeelle keväällä
Sonkajärvellä järjestetään perinteinen järjestöjen kirkkopyhä 24.4.2022, jonka yhteydessä Hannu lähetetään eläkepäiviä viettämään. Luvassa on messun lisäksi yhteinen ruokailu ja yllätyskin: rastirata pitkin kyläraittia seurojen toimesta.
Sitä ennen on hiljaista siirtymistä kohti eläkepäiviä. Kansioiden, ideoiden ja kootun materiaalin läpikäyntiä tunnelmallisia hetkiä unohtamatta. Vaimon jäätyä jo aiemmin eläkkeelle Hannu on ehtinyt totutella tulevaan elämänmenoon.
Viisi lastenlasta on ukin sydämessä tärkeällä paikalla. Siksi Sonkajärvi-Helsinki-tie tulee entistä enemmän tutummaksi. Muitakin suunnitelmia on tulossa.
– Ehkä jonain päivänä uutiskuvistani kootaan näyttely!
Teksti Eliisa Alakuusisto Kuva Tommi Korpihalla
