Miten sujui nuorten sielunhoito poikkeusoloissa?

0
93

Tutkin pro gradussani, miten nuorten kanssa on toteutettu sielunhoitoa koronapandemian aiheuttamien vuoden 2020 poikkeusolojen aikana Lapuan hiippakunnassa. Kuinka nuorten ahdistusta ja kärsimystä on voitu helpottaa tilanteessa, jossa fyysisten kontaktien määrää täytyi rajoittaa?

Koronapandemia on haastanut nuorten psykososiaalista ulottuvuutta poikkeusolojen aikana, koska esimerkiksi kouluissa siirryttiin etäopetukseen ja harrastuksiin ei päästy fyysisesti paikan päälle.

Koronapandemian poikkeusolojen aikana tarve seurakunnan työlle on ollut suuri, mutta sitä ei ole ollut mahdollista toteuttaa perinteisellä tavalla. 

Tein tutkimukseni laadullisena tutkimuksena haastatteluaineistoa keräten ja siitä aineistolähtöistä sisällönanalyysia tehden. Haastattelin yhdeksää Lapuan hiippakunnan nuorisotyönohjaajaa ja yhtä hiippakuntasihteeriä. Tutkimustulokset ovat yleistettävissä erityisesti Lapuan hiippakunnan alueelle.

Lähimmäiskeskeisen sielunhoidon merkitys

Tutkielmani keskeinen tulos on, että Lapuan hiippakunnan nuorisotyönohjaajat pitävät tärkeänä lähimmäiskeskeistä sielunhoitoa. Nuorilla on ollut haastavaa kriisitilanteessa, ja edes arjen perustarpeet eivät välttämättä ole tulleet tyydytetyiksi. Korona on ollut todellinen kriisi osalle nuorista, koska esimerkiksi joidenkin ruokailumahdollisuudet ovat vähentyneet ja kotiolot ovat muuttuneet turvattomammiksi.

Nuorten lähimmäiskeskeinen sielunhoito on ollut Lapuan hiippakunnan nuorisotyönohjaajien näkemyksen mukaan keskeisintä, koska sen avulla pystytään auttamaan nuoria selviytymään arjesta. Haastateltavien mukaan nuorten auttaminen alkaa arkisista asioista. Nuorisotyönohjaajat ovat sitä mieltä, että julistavan kerygmaattisen sielunhoidon paikka on jokin muu kuin sielunhoitotilanne, jos julistamisella ohitetaan autettavan perustarpeet. Kun nuoria on autettu heidän perustarpeissaan, ja he alkavat pärjäämään arjessaan, he saattavat itsekin hakeutua paikkoihin, joissa saa kuunnella uskonnollista sanomaa. Tällaisia paikkoja nuorisotyössä ovat esimerkiksi hartaudet ja nuortenillat. 

Varovaisia, välinpitämättömiä ja neutraaleja

Tutkielmani haastatteluaineistossa on havaittavissa ristiriitaisuutta. Ristiriitaisuutta voi nähdä esimerkiksi nuorten suhtautumistavoissa koronapandemiaan. Jotkut nuoret ovat olleet varovaisia, kun taas osa nuorista on ollut nuorisotyönohjaajien mukaan melko välinpitämättömiä. Varovaiset nuoret ovat noudattaneet tarkasti koronaohjeistuksia. Epidemian pitkittyminen on lisännyt kuormitusta, ja erityisesti tunnolliset nuoret ovat olleet huolestuneita: kärsivätkö opinnot etäopetuksen vuoksi tai tartuttavatko he läheisiinsä koronan.

Toisaalta välinpitämättömät nuoret ovat tavanneet isoissakin porukoissa ja viettäneet aikaa yhdessä. Varovaiset nuoret ovat saattaneet turhautua joidenkin nuorten välinpitämättömyydestä. Nuoret kertoivat nuorisotyönohjaajille epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Kouluajan huippuhetket, kuten vanhojen tanssit ja penkkarit, ovat jääneet pitämättä. Myös leimautuminen koronan levittäjiksi on suututtanut nuoria. Varovaiset nuoret ovat voineet kokea olonsa yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi, jos jotkut nuoret ovat viettäneet aikaa yhdessä, ja itse on joutunut olemaan kotona yksin suojellakseen itseään ja läheisiään koronatartunnalta. Toki on ollut myös nuoria, jotka ovat suhtautuneet koronapandemiaan neutraalisti. He eivät ole olleet kovin varovaisia mutta eivät myöskään välinpitämättömiä.

Etäyhteyksistä hyötyä ja haasteita

Etäyhteydet ovat mahdollistaneet nuorisotyön kentälle asioita, mutta toisaalta ne ovat myös haastaneet nuorisotyön toimintaa. Tutkimukseni perusteella etäyhteydet ovat tasa-arvoistaneet nuorisotyön toimintaan osallistuvien nuorten asemaa, koska niiden kautta kauempana asuvien nuorten on mahdollista osallistua paremmin toimintaan. Haastatteluaineiston perusteella etäyhteydet ovat myös antaneet mahdollisuuden ujoille ja hiljaisille nuorille tulla näkyvämmiksi. Tämä johtuu etäyhteyksien antamasta mahdollisuudesta säädellä omaa etäisyyttään jännittäviltä tuntuvissa kohtaamistilanteissa. Toisaalta tutkimustulosteni mukaan etäyhteyksien kautta jää puuttumaan nonverbaalia viestintää, jota nuorisotyönohjaajat pitävät keskeisenä sielunhoidossa. Nuorisotyönohjaajat totesivat, että etäyhteyksien kautta tapahtuvat kohtaamiset eivät välttämättä tunnu niin turvallisilta. He kokevat nonverbaalin viestinnän, kuten ilmeiden, eleiden ja äänensävyjen, tekevän kohtaamistilanteesta turvallisemman. Siksi joidenkin nuorisotyönohjaajien mielestä koronapandemian poikkeusolojen aikana tehty nuorisotyö on tuntunut vaikealta ja jopa turhauttavalta. Tutkimukseni mukaan kasvokkain kohtaamisia on kaivattu koronapandemian poikkeusolojen aikana.

Anni Alakoskela teologian kandidaatti, Itä-Suomen yliopisto  anniea@student.uef.fi