Tulin paikalle ainoastaan osoite ja osasto tiedossani. Maski naamalla kerroin asiani alakerran ovisummeriin. Tuota pikaa olin itselleni tuiki uudessa tilanteessa.
Ennen helmikuuta en ollut koskaan syöttänyt itseäni vanhempaa ihmistä. Nyt olen kuuden seniorikeskuksessa vietetyn vapaaehtoistyöpäivän jälkeen sitä kokemusta ja monia muita vastaavanlaisia rikkaampi.
Helsingin seurakuntayhtymän työntekijöitä siis jalkautui alkuvuodesta kaupungin hommiin, hoitohenkilökunnan avuksi. Saimme pienellä kädenojennuksella helpottaa piirun verran työntekijöiden kuormittunutta kapasiteettia. Käytänteet vaihtelivat tietenkin suuresti sijoituspaikan suhteen. Muun muassa viikkasimme, tarjoilimme, juttelimme ja olimme läsnä.
Olen aina pitänyt hartauksia tärkeänä osana työtäni. Halusin myös ”omalla” osastollani, jossa vaikutti muistisairaita senioreja, pitää hartauden yhtenä iltapäivänä. Tajusin kyseisen päivän aamuna, ettei tuttu matkaikonini olisi nyt käytettävissä. Mikäs nyt eteen? Mietteissäni katsoin levyhyllyä ja äkkäsin metalliyhtye OM:in pitkäsoiton, jossa oli Johannes Kastajaa kuvaava ikonikuva kannessa. Se kainaloon siis ja hommiin. Puhuin kirkkovuoden teemasta, lauloin pari virttä maski naamalla (huh) ja kiersin kuvan kanssa.
Yksi asukas tarttui kuvaan, kun tulin hänen luokseen. Hän piti pahvikotelosta kiinni ja katsoi sitä kiinteästi sanomatta sanaakaan. Hetki viipyi. Kiirettä ei ollut, niin kuin tuolla osastolla ei koskaan muutenkaan. Aikanaan tämä asukas päästi kuvasta irti ja katsoi minuun päin. Nyökkäsin ja siirryin hitaasti eteenpäin.
Kun olin lapsi, ala-asteen koulussani kävi hartauksia pitämässä legendaarinen pyöräilevä töölöläispappi Ilmo Launis. Muistan edelleen, että hänellä oli aamuhartauksissa usein mukana pehmoeläimiä, kuten aasi tai kameli. Ilmo osasi havainnollistaa. Eläväinen olemuksensa kuvitti puhettaan Raamatun tarinoista.
Me tarvitsemme kuvia, konkretiaa ja esimerkkejä. Miten usein kirkkoamme pidetään sanan kirkkona – ja melkein vain sen. Muistatko sen kerran, kun otit ihan normityössäsi nuorille tai aikuisille mukaan jotain havainnollistavaa? Ja sen, miten ihmiset havahtuivat jotain konkreettista nähdessään?
Käytä taidetta työssäsi. Se piirtää, sanoittaa tai säveltää siltakaaren omien sanojesi ja suuren selittämättömän väliin.
Tsekkaa:
OM: Advaitic Songs. Tämä doom metal -yhtyeen levy ei ole sitten heviä alkuunkaan, vaan rauhoittavan mystistä ja toismaailmallista itämaisine tunnelmineen ja arabian- ja sanskriitin kielisine laulutulkintoineen.
Kellotapulista huomataan ympäröivän kulttuuriskenen ajankohtaiset ilmiöt. Tähyämispaikalla kirkonrotta ja polykulturisti Mikko Saari.
Teksti ja kuva Mikko Saari
