Arkisen työn arvo

0
554

Suomessa koulutus ja yleinen sivistystaso antavat hyvän pohjan kriittiseen ajatteluun, mutta immuuneja disinformaatiolle me emme ole. Lumetotuusvaikutus on sitä, että uskomme lähes mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan meille tarpeeksi. Disinformaation tehokkuus perustuu pitkälti tähän. Lehdessä käsittelemme kriisitietoisuutta ja meihin kohdis-tuvaa informaatiovaikuttamista.

Isojen myllerrysten keskellä arkinen työ voi tuntua mitättömältä – no, arkiselta. Olin ristiäisissä, jonne pappia ei kuulunut. Inhimillinen virhe, mutta juhlaväelle katastrofi. Soittojen, viestien ja odottelun jälkeen hänet lopulta saatiin paikalle. Kastejuhla oli jo muuttumassa nimiäisiksi. Lopulta juhlista tuli oikein onnistuneet. Tilanne sai minut kysymään, mitkä ovat diakonia- ja nuorisotyössä niitä kriittisiä tilanteita, joissa ei saisi epäonnistua ja joiden onnistuminen on varmistettava monilla tavoilla. Perustyön merkitystä ei saa aliarvioida, se jos mikä on jäsenpitoa.

Työ sujuu parhaiten, kun on hyvä työyhteisö, selkeät päämäärät ja oma jaksaminen kohdillaan. Kesä, loma, uuden kasvun ihmettely ja raikas vihreys antavat voimia. 

Piristä itseäsi vaikka vihersmoothiella, ohjeita löydät tästä lehdestä. Villivihannesten keräysaika on nyt.

Nähdään hyvä lähellä.

Hyvää kesää. 

Tiina Laine, toiminnanjohtaja, Dtl tiina.laine@dtl.fi