Diakonia- ja nuorisotyö on moninaisten toimintojensa lisäksi myös kuuntelemista, kannattelua ja toivon herättelyä. Äkillisesti muuttunut Suomen turvallisuustilanne on heittänyt työntekijät vaikeiden kysymysten äärelle. Mitä vastata, kun varmuutta ei ole?Entä miten pitää yllä omaa jaksamista?
Tuleeko Suomeenkin nyt sota?
Kysymys toistuu usein niin nuorten kuin iäkkäämpienkin pohdinnoissa. Varmaa vastausta ei tiedä kukaan, mutta jotakin kysyjälle on vastattava. Keskustelu on aloitettava, vaikka omakin mieli myllertää.
Tilanne kuvaa hyvin diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden nykyarkea. Koronastakaan ei olla vielä kuivilla, ja silti pitäisi jaksaa pohtia äkillisesti muuttunutta turvallisuustilannetta.
Dino-lehti kysyi Terveystalon johtavalta psykologilta Tuija Turuselta neuvoja vaikeiden aiheiden käsittelyyn ja työntekijän oman jaksamisen tukemiseen.
1. Miten puhua muuttuneesta turvallisuustilanteesta nuorelle, jota tulevaisuus pelottaa?
Nuorelle voi puhua kuten kenelle tahansa ihmiselle. Joskus nuori voi tuoda pelon ja huolen esille kiertoteitse. Silloin voi kysyä suoraan, mitä nuoren mielessä pyörii ja mitä hän ajattelee maailmantilanteesta. Tärkeintä on, että työntekijä pysyy rauhallisena. Ei pehmentele nuoren tuntemuksia, mutta ei myöskään lähde maalailemaan uhkakuvia. Nuorelle on hyvä sanoa, että kaikki tuntemukset ovat normaaleja. Ihminen ei voi tuntea väärin.
2. Tuleeko Suomeenkin nyt sota? Miten kysymystä kannattaa purkaa auki?
Nuorelle voi sanoa suoraan, että kukaan ei voi tietää, mutta kaikki valtaapitävät yrittävät parhaansa, että niin ei kävisi. Ei voi kuitenkaan luvata, että varmasti ei tule. Nuorta on hyvä kannustaa keskustelemaan aiheesta, keskustelua ei pidä estää. Entä jos -pohdinta ja varautuminen kaikkeen on täysin inhimillistä ja sallittua.
Nuorelle voi sanoa, että vaikka pandemiat ja sodat ovat yksilön vaikutusvallan ulottumattomissa, omassa elämässä voi tehdä paljon hyvää. Tärkeää on pysyä itse keskustelussa aikuisena ja viestiä, että tästä tilanteesta selvitään.
3. Tarvitseeko työntekijän pelätä, että sanoo jotakin aivan väärää?
Ei kannata pelätä sitä, että sanoo väärin. On aikuisuutta sanoa, että en tiedä tai en osaa. Ratkaisuja voi kuitenkin pohtia yhdessä. Toisen puolesta ei pidä olettaa mitään. Tunteet ja reaktiot muuttuvat asioiden edetessä. Pelko voi muuttua turhautumiseksi, samoin turvan tarve voi vaihdella tilanteen mukaan. Jos kuitenkin kokee sanoneensa jotakin ikävää, voi pahoitella ja pyytää anteeksi.
4. Miten nykytilannetta olisi hyvä käydä läpi ikääntyneen kanssa?
Vanhat muistot ja traumaattiset kokemukset saattavat tuntua erittäin tuoreilta. Muistot usein aktivoituvat uudessa kuormittavassa tai uhkaavassa tilanteessa. Tarve puhua niistä voi olla kova. On tärkeää, että ikäihminen ei jää muistojensa kanssa yksin ja että joku jaksaa kuunnella häntä. Kuuntelijan on tärkeää antaa tilaa muistoille ja ohjata keskustelemaan sekä niistä että tällä hetkellä hyvin olevista asioista. On hyvä vahvistaa ihmisen uskallusta muistamiseen. Iäkkäiden ihmisten tarinat ovat tärkeitä selviytymiskertomuksia. Ne vahvistavat myös muiden sukupolvien toivoa.
Jos ilmassa on muistisairautta, kannattaa kerrata, mikä vuosi on menossa. Juuri nyt ei ole hätää. Olemme turvassa tällä hetkellä.
5. Saako työntekijä näyttää omaa pelkoaan ja ahdistustaan?
Työntekijä on kaksoisroolissa. Hän on sekä auttaja että kokija. Tällainen tilanne vaatii erityisen tarkkaa huolenpitoa omasta jaksamisesta. Tärkeää olisi ymmärtää omia tunteita ja ajatuksia. Oma ahdistus on hyvä tunnistaa, jotta osaa hakea tarvittaessa apua. Omaa pelkoa ja ahdistusta ei tuoda aktiivisesti esiin asiakkaan edessä. Autettavan pitäisi pystyä luottamaan siihen, että toinen on ammatillisesti neutraali. Ei ole reilua viedä liikaa omia tunteita asiakaskohtaamiseen, ne eivät kuulu työrooliin. Puhe on hyvä kääntää autettavaan, hänen kokemukseensa.
6. Miten työnantaja voi tukea työntekijän jaksamista?
Organisaatiokulttuuri pitäisi rakentaa sellaiseksi, että mielestä puhuminen on sallittua. Tunteille pitää löytyä tilaa. Psyykkisesti turvallinen ilmapiiri on tärkeä. Työnohjauksen pitää olla kunnossa.
Tarvittaessa työntekijän voi ohjata työterveyshuoltoon. Esimerkiksi Terveystalossa on käytössä ennaltaehkäisevä mielenterveyttä vahvistava malli. Se mahdollistaa lyhytpsykoterapian, johon kuuluu 10–20 psykoterapiakäyntiä.
7. Miten työkuntoisena pysymistä voi tukea itse, jos työnantajalta ei tule tukea?
Jokaisella ihmisellä on tietenkin perusvastuu omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa. Työ ja vapaa-aika pitäisi pystyä pitämään erillään ja media-altistusta olisi hyvä säädellä. Omista huoliajatuksista kannattaa keskustella kollegojen ja läheisten kanssa. Työntekijän pitäisi elää niin kuin opettaa eli ottaa käyttöön samat neuvot, joita hän todennäköisesti antaa muille.
Olisi myös tärkeää oppia tunnistamaan stressi ja siihen johtaneet syyt. Jos esimerkiksi huomaa, että en ole nukkunut kunnolla moneen yöhön, kannattaa miettiä, mikä auttaisi tuomaan paremmat unet. Tärkeintä on hakea apua ajoissa. Yhteydenottoa ammattiauttajalle ei pidä pitkittää. Ei ole hyvä antaa asioiden mennä umpisolmuun.
Ahdistaako Ukrainan tilanne?
Jatkuvan uutisvirran seuraaminen Ukrainan tilanteesta voi ahdistaa ja lisätä uupumisen riskiä. Nyt jos koskaan omasta jaksamisesta on pidettävä entistä parempaa huolta. Erityisesti auttamistyötä tekevien ihmisten on pysähdyttävä myös oman mielen äärelle.
Suomen Punainen Risti on koonnut sivuilleen tietoa tyypillisistä reaktioista järkyttävien uutisten äärellä. Niistä on hyvä puhua avoimesti kollegojen ja läheisten kanssa.
Nämä oireet eivät useimmiten vaadi välitöntä ammattiapua, jos ne eivät jää päälle vaan pysyvät lyhytkestoisina:
• Tapahtumat voivat tuntua oudoilta, vaikeilta ymmärtää tai epätodellisilta.
• Tapahtuma ja uutisointi pyörii mielessä.
• Saatat pelätä, että tapahtumat voivat laajentua maantieteellisesti vaikkapa Suomeen.
• Mielensisällöt ja tunteet voivat vaihdella ja olla voimallisia: saatat kokea pelkoa ja ahdistusta tai olla itkuinen. Myös ärtymystä ja vihaa tapahtumista saattaa ilmetä. Tunteet voivat myös turtua uutisten äärellä.
• Keho voi tuntea stressireaktiota: saatat potea päänsärkyä, voida pahoin, hikoilla tai tuntea lihasjännitystä.
• Voi olla vaikea nukahtaa tai uni on katkonaista.
Joskus ahdistus voi kasvaa kestämättömäksi, jolloin se haittaa väistämättä normaalia elämää ja heikentää työkykyä. Tärkeää on reagoida ajoissa, jotta ahdistus ei pääse pitkittymään. Apua pitää lähteä hakemaan välittömästi, jos tunnistaa edes osan näistä oireista:
• Olet jatkuvasti ahdistunut, masentunut tai jännittynyt tai tunteenpurkaukset ovat hallitsemattomia.
• Unettomuus tai katkonainen uni on jatkuvaa.
• Et pysty keskittymään.
• Työnteko tai koulutyö ei suju.
• Sinulla on fyysisiä stressiin ja ahdistukseen liittyviä oireita.
• Olet jatkuvassa ylivirittyneisyyden tilassa.
• Sinulla ei ole ketään kenelle puhua.
• Ihmissuhteesi kärsivät, eristäydyt.
• Mietit maailman tapahtuvia jatkuvasti tai pakonomaisesti.
Ihminen voi tehdä paljon myös itse ahdistuksen ja pelkojen helpottamiseksi. Tärkeintä on jakaa tunteita ja kokemuksia toisten kanssa sekä jatkaa arkirutiineja mahdollisimman normaalisti. Mene opiskelu- tai työpaikalle, vaikka se tuntuisi raskaalta. Älä jää yksin. Muiden kohtaaminen voi helpottaa omaa oloa. Myös nämä tutut keinot hoitavat huolien täyttämää mieltä:
• Liiku. Se laukaisee kehollista jännitystä ja rauhoittaa mieltä. Kävelylenkki tai muu kevyt aktivoituminen auttaa.
• Vältä liiallista alkoholia ja rauhoittavia aineita.
• Joskus on helpompi ilmaista tunteita tekemällä kuin puhumalla. Piirrä, maalaa, kirjoita. ν
Lähde: punainenristi.fi
Muistiksi työpaikalle
• Nyt tarvitaan empatiaa. Kunnioittakaa erilaisia reaktioita ja yrittäkää ymmärtää toistenne tilannetta.
• Esihenkilöiden pitää kuunnella herkällä korvalla ja kysyä, mitä ihmiset toivovat.
• Voi olla hyvä kokoontua juttelemaan yhdessä, mutta se ei saa olla pakollista. Toiset suojelevat jaksamistaan rajaamalla tieto- ja ärsyketulvaa.
• Sopikaa tarvittaessa joustoja työtehtäviin ja työaikoihin.
• Hyödyntäkää psykologisen tuen keinoja. Jos huoliajatukset valtaavat mielen tai vievät yöunet, voi olla hyvä jutella työterveyspsykologin kanssa.
• Henkilöstöstä huolehtiminen on myös työnantajan etu. Parhaiten kriiseistä toipuvat ne työyhteisöt, joissa henkilöstön hyvinvoinnista on pidetty huolta.
Lähde: ttl.fi, psykologit Liisa Puskala ja Barbara Bergbom
Teksti Tiina Usvajoki
Kuvat Pexels
