Satu Pietilä on vuoden diakoniatyöntekijä

0
82

Vuoden diakoniatyöntekijäksi valittu Satu Pietilä on rohkea ja monipuolisesti kouluttautunut verkostoituja Turusta.

Satu Pietilän ammatillinen ura alkoi Porin Diakoniaopistolta 1980-luvulla, jolloin hän valmistui sairaanhoitaja-diakonissaksi. 

– Mielenterveys- ja päihdetyö tuntui omalta alalta työskenneltyäni sijaisuuksissa muun muassa A-klinikalla. Sitten opiskelin psykiatrian erikoissairaanhoitajaksi. Projektityöstä sain kokemusta mielenterveys-, päihde- ja kriminaalihankkeista. Täydensin koulutusta sairaanhoitajatutkinnolla (AMK) ja sen jälkeen sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen -tutkinnolla (YAMK), Pietilä kertoo.

Hanketyön osaaja

Hän kouluttautui myös ratkaisukeskeiseksi terapeutiksi ja on työskennellyt yli kahdeksan vuotta Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä yhteiskunnallisen työn diakoniatyöntekijänä.

– Työhöni kuuluu työikäisten pitkäaikaistyöttömien, yksinäisten, asunnottomien ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien vastaanottotyö sekä palvelumuotoilu ja -ohjaus.

Hanketyöt ovat aina kiinnostaneet Satua. Niin myös Toivoa taloudelliseen toivottomuuteen -hanke.

– TOIVO-hankeideaa työstin yhdessä Takuusäätiön sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa. Turun AMK:n ja eri toimijoiden kanssa olen ollut kokoamassa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa ARVO ihmiselle – verkoston avulla moniammatillista tukea elämänhallintaan -hanketta, jossa toimin osa-aikaisena projektikoordinaattorina, hän kertoo.

Digisyrjäytyminen huolestuttaa

Pietilä kokee diakoniatyön ydinasiaksi äänen antamisen heille, jotka ovat kaikkein haavoittuvaisempia.

– Diakoniatyöntekijät eivät tee yksin hyvää. Iloitsen siitä, että diakoniatyö on enenevässä määrin myös verkostoitumista, joka perustuu eri toimijoiden väliseen luottamukseen, vastavuoroisuuteen ja sitoutumiseen.

Hän kohtaa viikoittain asiakkaita, joilla on haasteita virallisten asioiden hoitamisessa. Etenkin digisyrjäytymiseen liittyvät ongelmat näyttäytyvät selkeästi. Digisyrjäytyminen koskee kaikenikäisiä, ei vain senioreita.

– Digiasiointi on tehnyt palveluiden käyttämisen helpommaksi sekä asiakkaille että työntekijöille monella tavalla. Mitalilla on toinenkin puoli. Digiasioinnin helppous herättää huolta digisyrjäytymisen kerrannaisilmiöistä. On henkilöitä, jotka sairauden, vammaisuuden, onnettomuuden tai jonkin muun syyn takia eivät kykene hoitamaan itse digitaalisesti asioitaan. Kaikilla henkilöillä ei ole osaamista eikä varaa hankkia kalliita digilaitteita. Jo bussimatkan hinta keskustaan hoitamaan asioitaan on liian iso menoerä pitkäaikaistyöttömälle.

Yhteistyössä epäkohtia parantamaan

Pietilän mukaan digisyrjäytyminen aiheuttaa häpeää sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksen syvenemistä.

– Kirkon diakoniatyöllä ja ammatillisesti toimivilla järjestöillä sekä kokemusasiantuntijoilla on tilaus kehittää työntekijöidensä omaa digiosaamista ajan tasalle. Digisyrjäytymisen vähentäminen vaatii myös valmiutta ottaa puheeksi asiakkaiden digituen tarve ja tarjota henkilökohtaista palveluohjausta, johon kuuluu myös luotettava ammatillisesti koordinoitu matalan kynnyksen digitukipalvelu.

Satu näkee mahdollisuuksia kirkon diakoniatyön yhteistyössä erityisesti sote-alan ammattilaisten sekä eri järjestöjen ja kokemusasiantuntijoiden kanssa.

– Koulutettuna ammattitaitoisena diakoniatyöntekijänä en tyydy olemaan vain ulkokehällä nostamassa esiin epäkohtia ja osittamassa yhteistyökumppaneille, mikä vastuu kuuluu kenellekin. Ihanteellista on, että diakoniatyöntekijät yhdessä yhteistyötahojen kanssa etsivät ja kehittävät toimintamalleja syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja elämän laadun parantamiseksi.


Satu Pietilä kohtaa viikoittain asiakkaita, joilla on haasteita virallisten asioiden hoitamisessa.

Voimaa rukouksesta ja armosta

Vuoden diakoniatyöntekijän tittelistä yllättynyt Satu aloittaa työpäivät hiljentymällä sanan ääressä ja rukoilemalla johdatusta päivän tehtäviin, asiakastapaamisiin ja palavereihin.

Vapaa-aikana hän lenkkeilee luonnossa hiljaisuuden ja rukouksen hengessä ja kertoo työn vastapainoksi perheen, läheisensä ja lukemisen.

– Olen myös kokenut, että rukouksista huolimatta edessä on ollut suljettuja ovia ja epäonnistumisia. Jälkeenpäin olen saanut huomata, että epäonnistumiset ovatkin olleet valmistautumista johonkin uuteen asiaan. Armollisuus itseä ja toisia kohtaan vapauttaa uusiin haasteisiin ja vastavuoroisiin vuorovaikutussuhteisiin.

Teksti Eliisa Ala-Kuusisto

Kuvat Timo Jakonen