Puhutaanko teillä uskonnosta?

0
163

Pojasta polvi paranee, toteaa suomalainen kansansanonta. Näin asia näyttää olevankin, kun tarkastellaan uskosta ja arvoista puhumista suomalaisissa perheissä.

Suomalaisnuoret ovat uuden tutkimuksen mukaan murtamassa suomalaiseen mielenmaisemaan tiukasti iskostunutta puhumattomuuden kulttuuria. Nuoret kannustavat myös vanhempiaan ja isonvanhempiaan puhumaan katsomusasioista.

Itä-Suomen yliopistossa käynnissä olevassa tutkimushankkeessa tarkastelemme, miten uskonto (tai uskonnottomuus), arvot ja katsomukset siirtyvät perheissä sukupolvelta toiselle. Läntisessä Euroopassa uskonnollisuus on vähentynyt viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävästi. Myös Suomessa jokainen sotien jälkeinen sukupolvi on ollut edeltäjäänsä vähemmän uskonnollinen. Laajan amerikkalaistutkimuksen mukaan kasvuympäristöllä, erityisesti perheellä, on suuri vaikutus siihen, siirtyykö uskonto seuraaville sukupolville. Siksipä olemmekin omassa tutkimuksessamme halunneet keskittyä nimenomaan uskonnolliseen perinteensiirtoon perheiden sisällä.

Neljä tärkeää elementtiä

Tutkimuksemme on osoittanut, että vanhempien arvomaailmalla on erityisen hyvät edellytykset siirtyä lapsille, jos perheen uskonnollisuudessa on läsnä seuraavat neljä elementtiä:

1) Uskonnosta puhutaan perheessä avoimesti.

2) Perheessä vallitsee läheinen ja turvallinen ilmapiiri.

3) Perheen uskonnollisuus on joustavaa: erilaiset ajattelutavat hyväksytään ja lapsille annetaan tilaa tehdä omat valintansa.

4) Perheen uskonnollisuudessa on läsnä rakenteita esimerkiksi kirkkoon kuulumisen muodossa sekä henkilökohtaisia merkityksiä, kuten esimerkiksi kokemuksia ja tunteita. 

Kääntäen asiaa tarkastellen on siis selvää, että puhumattomuus, tunnekylmyys ja turvattomuus, kaikenlainen pakottaminen, pelottelu ja painostaminen sekä joko rakenteellisten tekijöiden tai uskonnon henkilökohtaisten ulottuvuuksien puuttuminen karkottavat ihmisiä uskonnon parista.

Perheissä isoa vaihtelevuutta

Uskonto mielletään suomalaisessa kulttuurissa usein yksityisasiaksi. Tutkimuksessamme olemme haastatelleet 17 suomalaista perhettä, yhteensä 61 ihmistä. Lisäksi olemme keränneet laajan kyselytutkimusaineiston 1500 suomalaiselta. Perhehaastatteluissa läsnä on ollut kolmen eri sukupolven edustajat: lapsi (vähintään 15-vuotias), vanhempi ja isovanhempi. Saamamme palautteen perusteella haastattelut ovat olleet perheille antoisia ja tärkeitä kokemuksia. Moni kertoi tutkimushaastattelussa kuulleensa ensimmäistä kertaa niin syvällisesti omien lastensa, vanhempiensa tai isonvanhempiensa arvomaailmoista.

Tutkimuksemme perusteella on selvää, että uskonnosta puhutaan suomalaisissa perheissä vähemmän kuin muissa tutkimushankkeemme maissa; Saksassa, Italiassa, Unkarissa ja Kanadassa. Toisaalta suomalaisissa perheissä on runsasta vaihtelevuutta siinä, kuinka paljon ja miten uskonnosta puhutaan. Siinä missä yhdessä perheessä uskontoon liittyvistä asioista vaietaan täysin, toisessa keskustellaan pintapuolisesti esimerkiksi uskontoon liittyvästä uutisoinnista ja kolmannessa uskonnosta voidaan keskustella hyvin syvällisesti henkilökohtaisellakin tasolla. 

Nuoret puhuvat avoimemmin

Uskonnosta puhuminen ei ole yhteydessä perheen uskonnollisuuteen. Niin uskonnolliset kuin uskonnottomatkin perheet voivat yhtä hyvin keskustella tai vaieta uskontoon liittyvistä asioista. Sen sijaan sukupolvien välillä on selkeitä eroja. Nuoret puhuvat uskonnosta avoimemmin kuin vanhemmat sukupolvet. Tutkimustulos on kiinnostava erityisesti siksi, että vaikka uskonnollisuus heikkenee sukupolvittain, uskonnosta puhuminen kuitenkin lisääntyy.

Eräässä haastattelemassamme perheessä uskonnollisesti hyvin aktiivinen isoäiti kertoi, ettei keskustele uskontoon liittyvistä kysymyksistä ollenkaan kenenkään kanssa. Hänelle uskonnollisuus merkitsee joko toimintaa seurakunnan piirissä tai hiljaista henkilökohtaista uskonnon harjoittamista. Hänen kirkkoon kuuluva, mutta uskonnollisesti melko passiivinen tyttärensä kertoi keskustelevansa uskonnosta niin kotona kuin työpaikalla. Keskustelunaiheet tuntuivat kuitenkin liikkuvan melko yleisellä tasolla. Nuorimman sukupolven edustaja, parikymppinen poika kertoi arvostavansa kirkollisia perinteitä, mutta koki itsensä uskonnottomaksi. Hänelle uskonnosta keskusteleminen esimerkiksi ystävien kanssa oli kuitenkin hyvin tavallista. Keskusteluissa oli mukana runsaasti henkilökohtaisten kokemusten ja tunteiden jakamista. 

Ei vaadi kriisittömyyttä

Edellä kuvaamani perheen poika kertoi, että uskontoon liittyvissä keskusteluissa ei vältellä vaikeita aiheita: myös ristiriitoja aiheuttavista aiheista voidaan keskustella ja joskus keskustelut saattavat myös kuumentaa tunteita. 

Tutkimuksemme osoittaakin vahvasti, että uskonnon siirtyminen seuraaville sukupolville ei vaadi kriisittömyyttä. Jokainen perhe kohtaa vastoinkäymisiä, erimielisyyksiä ja kriisejä. Tärkeintä on tapa, joilla tällaisiin tilanteisiin reagoidaan. Niissä perheissä, joissa vaikeita asioita ei lakaista maton alle, uskonnollisuudella on taipumus paremmin siirtyä sukupolvelta toiselle. Koko perhe hyötyy siitä, että vaikeina hetkinä keskustellaan yhdessä. Avoin keskusteluilmapiiri luo myös turvallisia suhteita lasten ja vanhempien välille.

Kirjoittaja työskentelee käytännöllisen teologian tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa.

Teksti Laura Kallatsa

Kuvat Pexels, Scandinavian stockphoto